Tukitasoja ja spekulaatiota

Laitoin juuri pari BitCoinia myyntiin BitStampiin. Ongelmana oli kuitenkin se, etten voinut asettaa haluamaani hintaa, sillä BitStamp sallii vain 5 numeroa ennen desimaalipilkkua, eli joku saa nyt alehintaan pari Coinia - onhan siinäkin vielä 300 % tuottopotentiaali. Lopuille pitää miettiä jotain OTC-hässäkkää mikäli tarvitsen euroja miljoonittain. 8)
Itse olen tällä hetkellä vahva ostaja markkinoilla, vaikken olekaan all-in - olen oppinut läksyni.

Lyhyellä aikavälillä kaksi hyvin vahvaa tukitasoa alas päin on 50 USD ja 35 USD. Mikäli jälkimmäiseen tukitasoon mennään, niin silloin ollaan ainakin lähellä all-in -tilannetta mikäli fundassa ei tapahdu olennaista heikentymistä. 50 USD voi olla mahdollinen hinta, mutta epäilen että 35 USD on näillä fundamenteilla utopistista toiveajattelua - vastustus on kuitenkin sen verran väkivaltaista noilla tasoilla.

BitCoineja on myös jakautunut tällä hetkellä entistä useamman salkkuun, joten heikoissa käsissä ei ole enää niin merkittäviä määriä Coineja, kuin 1-2 kuukautta sitten.

Volatiliteetti on merkittävästi tasaantunut. Volatiliteetin tasaantuminen on erittäin hyvä asia nimenomaan nousun kannalta. Kolikko näyttää löytävän ostajia, joten nousu saattaa alkaa - vahvat tukitasot ovat edellytyksiä isoille irtiotoille. Seuraava iso irtiotto voi olla nousu nelinumeroisiin lukemiin -mahdollisesti 2000-3000 USD:hen, josta taas romahdetaan ennen seuraavaa irtiottoa.
Vahvat kädet heränevät euromyynteihin, kun kaikki kirkuvat Coineja ja repivät kolikoita vahvojen käsivarsien kannattamista lompakoista. Tämä paine pakottaa vahvatkin käsivarret avaamaan wallettiensa nyörejä kolikko-nälkäinen kansa saa kauan janoamiaan kolikoita armollisilta käsivarsilta. Kolikko on kuitenkin nyt niin “kevyt”, että vahvat jaksavat kantaa wallettinsa. Raskaaltahan kolikko tuntuu, kun nykydollareilla kolikosta maksetaan 6 000 000 -10 000 000 USD. :wink:

Parasta bitcoinille olisi jos sen vois splitata, hinnan loputtomalle nousulle suuri arvo on hidaste.
Uusien bitcoineihin tutustujan on helpompi lähteä mukaan jos se saa 50 eurolla vaikka 50 bitcoinia jonka arvo on 1Eur/BTC kuin että se saa 0,5kpl.
Vaikka lopputulos on sama, niin suurempi määrä vaikuttaa aina houkuttelevammalta.

jos hinta olisi vaikka 3000Eur/BTC niin ei välttämättä kuulosta houkuttelevalta maksaa 100 Eur ja saada 0,0333 bitcoinia.

Ei vaan taida splittaaminen olla mahdollista :-[

Kuten olet ehkä lukenut, Supernode-tietoisuuden herääminen vähentää BTC-rikkaiden halua myydä. Tämä johtaa siihen, että spekulatiivisissa käsissä olevat 1.5M BTC joutuvat riittämään entistä useammalle, koska ne 10 MBTC ei olekaan myynnissä vaikka hinta nousee. Monet laskevat sen varaan, että ne olisivat, kun vain joku maksaa $1000, mutta ei meikällä ainakaan. Kun hinta pääsee nousuun, nousu voi olla nopeaa.

Splitti on mahdollista, tällä viikolla siirryn kaikessa viestinnässä käyttämään mBTC (se on jo ollut mun threadissa sekä OTC kaupankäynnissä)

Mikä v**** mBTC?

M = mega = 10^6
k = kilo = 10^3
m = milli = 10^-3
µ = mikro = 10^-6

Joo, sehän auttaa, kun kyseinen mittayksikkö ei ole käytössä missään !!

Tai ehkä sinun käytössä, mutta sen käyttö vain sotkee eikä auta asiaa.
Tietysti kyseessä on vain minun mielipide, muut voi olla eri mieltä.

Miksi alkaa sotkemaan yksiköitä joita ei käytetä pörsseissä, lompakoissa tai missään muuallakaan.
Jos koko systeemiin muutettaisiin yksiköksi mBTC silloin se voisi toimia.

[quote=“arikobitti, post:6, topic:821”]Joo, sehän auttaa, kun kyseinen mittayksikkö ei ole käytössä missään !!

Tai ehkä sinun käytössä, mutta sen käyttö vain sotkee eikä auta asiaa.
Tietysti kyseessä on vain minun mielipide, muut voi olla eri mieltä.

Miksi alkaa sotkemaan yksiköitä joita ei käytetä pörsseissä, lompakoissa tai missään muuallakaan.
Jos koko systeemiin muutettaisiin yksiköksi mBTC silloin se voisi toimia.[/quote]

Kokonaisuus on osiensa summa.

…tarkoittanee sitä, että Bitcoin-maailmassa muutokset tapahtuvat vähitellen, koska ketään ei ole mahdollista pakottaa.

Minä kysyin 4 viikkoa sitten mm. Henryltä ja Jeremiaalta, lähtevätkö he mukaan mBTC:iin. Kumpikaan ei lähtenyt. Lähdin yksin.
4 viikon kuluttua veikkaan, että molemmat ovat mukana myös omien firmojensa osalta.

Kyllä minä ainakin mittaan pituutta muun muassa millimetreissä ja kilometreissä. Colatölkissä on 330 mL nestettä. Sähköhommissa on hyödyllistä tietää ero milli- ja megavoltin välillä.

Kansainvälinen yksikkö­järjestelmä eli SI-järjestelmä (ransk. Système international d’unités) on maailman yleisin mittayksikkö­järjestelmä. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_yksikk%C3%B6j%C3%A4rjestelm%C3%A4#Kerrannaisyksik.C3.B6t)

Tietysti kyseessä on vain minun mielipide, muut voi olla eri mieltä.

Tämä.

[quote=“majere, post:9, topic:821”][quote author=arikobitti link=topic=865.msg5780#msg5780 date=1367911702]
Joo, sehän auttaa, kun kyseinen mittayksikkö ei ole käytössä missään !!
[/quote]

Kyllä minä ainakin mittaan pituutta muun muassa millimetreissä ja kilometreissä. Colatölkissä on 330 mL nestettä. Sähköhommissa on hyödyllistä tietää ero milli- ja megavoltin välillä.

Kansainvälinen yksikkö­järjestelmä eli SI-järjestelmä (ransk. Système international d’unités) on maailman yleisin mittayksikkö­järjestelmä. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_yksikk%C3%B6j%C3%A4rjestelm%C3%A4#Kerrannaisyksik.C3.B6t)

Tämä.[/quote]

Hei, ihan oikeasti, en jaksa nauraa typerälle saivartelulle, mutta korjataan nyt sinun iloksesi

Joo, sehän auttaa, kun kyseinen mittayksikkö ei ole käytössä missään bitcoinmarkkinamaailmassa, ei lompakoissa, ei pörssissä !!

Ja Rpietila:lle:
Hyvä tietysti tavallaan on sinun yrityksesi saada asiaan muutos, onhan jonkun näytettävä tietä…
Suuret rattaat tunnetusti kääntyvät hitaasti, mutta “splittaus” olisi kaikkien etu, en näe siinä häviäjiä.

[quote=“arikobitti, post:10, topic:821”]Hei, ihan oikeasti, en jaksa nauraa typerälle saivartelulle, mutta korjataan nyt sinun iloksesi

Joo, sehän auttaa, kun kyseinen mittayksikkö ei ole käytössä missään bitcoinmarkkinamaailmassa, ei lompakoissa, ei pörssissä !![/quote]

Ei pitäisi ruokkia trollia. Tietenkin on mahdollista että olet vain tietämätön ja mahdollisesti sisälukutaidoton.

Pietilähän pyörittää ilmeisesti ihan hyväkokoista bitcoin kauppaa, johon hän on viime aikoina lanseeraanut mBTC termin. Siinä yksi esimerkki bitcoinmarkkinamaailmasta jossa termi on käytössä.

Vaikka ei olisikaan, niin ei vaadi todellakaan isoja älyn lahjoja (maustettuna pienellä yleissivistyksellä) yhdistää SI-järjestelmän kerrannaisyksikköjä MIHINKÄ TAHANSA suureeseen. Siitäkin huolimatta että tätä suuretta ei ole vielä kirjattu viralliseen standardiin.

ihan pienellä googlettamisella (hakusana : mBTC) olisit törmännyt https://en.bitcoin.it/wiki/Units linkkiin (on nimittäin kolmas hakutulos).

Suuret rattaat tunnetusti kääntyvät hitaasti, mutta "splittaus" olisi kaikkien etu, en näe siinä häviäjiä.

Mietitäänpä sitten miten tämä splitti toteutettaisiin softatasolla. Itselle ei tule mieleen muuta keinoa kuin modifoida protokollaa siten, että pienin mahdollinen yksikkö ei olisi enää satoshi (10^-8), vaan vaikkapa pBTC (10^-12). Yksittäisen satoshin arvon ollessa se mikä se tällä hetkellä on, en näe tätä kovinkaan kiireellisenä muutoksena. Tulevaisuudessa tilanne voi olla kuitenkin toisin.

Bittiraha.fi on tosiaan jo harkinnut mBTC:n käyttöönottoa. Henkilökohtaisesti olen jo aloittanut sen käytön, Bitcoinin referenssilompakko eli Bitcoin-Qt nimittäin tukee saldon näyttämistä mBTC:nä.

Lompakko-ohjelmien tuki on oikeastaan välttämätön ensiaskel mBTC:n yleistymiselle. Muidenkin lompakoiden kuin Bitcoin-Qt:n pitää alkaa tukemaan sitä.

Toinen lompakko, jota itse käytän enemmän, eli Androidin BitcoinSpinner, on lisäämässä mBTC-tuen kesän aikana. Minun aloitteestani.

Toivoisin, että kangasbros lisäisi Easywallettiin tuen mBTC:lle. Se on ainakin Bittirahan kannalta melko tärkeä, koska Easywallet on yksi meidän suositelluista käyttölompakoista.

Itseasiassa Easywallet joudutaan mahdollisesti dumppaamaan featured lompakoiden listalta jos mBTC-tukea ei ole tulossa, kuten joudutaan kaikki muutkin jossa sitä tukea ei ole. Itse kun näen tämän aikalailla kriittisenä ominaisuutena, kun katsotaan tulevaisuuteen.

Hetkessähän tämä muutos ei tapahdu missään tapauksessa, mutta lompakko-ohjelmat ovat erityisen tärkeässä roolissa. Ennen kuin lompakoissa on laaja tuki tälle, sillä on hyvin pienet mahdollisuudet yleistyä. Myöskään Bittiraha.fi ei luultavasti tule käyttämään mBTC-yksikköä ennen kuin kaikki merkittävät Bitcoin-lompakot sisältävät tuen mBTC-saldolle. Muuten se on yhtä tyhjän kanssa.

[quote=“majere, post:11, topic:821”][quote author=arikobitti link=topic=865.msg5785#msg5785 date=1367917799]

Hei, ihan oikeasti, en jaksa nauraa typerälle saivartelulle, mutta korjataan nyt sinun iloksesi

Joo, sehän auttaa, kun kyseinen mittayksikkö ei ole käytössä missään bitcoinmarkkinamaailmassa, ei lompakoissa, ei pörssissä !!
[/quote]

Ei pitäisi ruokkia trollia. Tietenkin on mahdollista että olet vain tietämätön ja mahdollisesti sisälukutaidoton.

Pietilähän pyörittää ilmeisesti ihan hyväkokoista bitcoin kauppaa, johon hän on viime aikoina lanseeraanut mBTC termin. Siinä yksi esimerkki bitcoinmarkkinamaailmasta jossa termi on käytössä.

Vaikka ei olisikaan, niin ei vaadi todellakaan isoja älyn lahjoja (maustettuna pienellä yleissivistyksellä) yhdistää SI-järjestelmän kerrannaisyksikköjä MIHINKÄ TAHANSA suureeseen. Siitäkin huolimatta että tätä suuretta ei ole vielä kirjattu viralliseen standardiin.

ihan pienellä googlettamisella (hakusana : mBTC) olisit törmännyt https://en.bitcoin.it/wiki/Units linkkiin (on nimittäin kolmas hakutulos).

Mietitäänpä sitten miten tämä splitti toteutettaisiin softatasolla. Itselle ei tule mieleen muuta keinoa kuin modifoida protokollaa siten, että pienin mahdollinen yksikkö ei olisi enää satoshi (10^-8), vaan vaikkapa pBTC (10^-12). Yksittäisen satoshin arvon ollessa se mikä se tällä hetkellä on, en näe tätä kovinkaan kiireellisenä muutoksena. Tulevaisuudessa tilanne voi olla kuitenkin toisin.[/quote]

Mitenköhän tämä pitäisi vääntää niin, että ymmärrät.
Eivät mittayksiköt ole minulle tuntemattomia käsitteitä, enkä minä sitä sillä kysymyksellä mikä v*** mBTC tarkoittanut vaan jälleen kerran OLIN IDIOOTTI,
kun en selventänyt tarkoitustani jolla ihmettelin että miksi sellaista yksikköä käytetään mikä ei ole BITCOIN maailmassa käytössä.

Ja käytöllä taas tarkoitan lompakoita, pörssejä jne.
Vaikka joku ostaisi Rpietila:lta (tai:ltä jos niin haluat) 50 mBTC:tä niin ostaja ei koskaan saa mBTC:tä vaan BTC:tä

Jos vielä esitin asian lian vaikesti ymmärrettäväksi, niin pyrin korjaamaan asian

[quote=“Technomage, post:12, topic:821”]Bittiraha.fi on tosiaan jo harkinnut mBTC:n käyttöönottoa. Henkilökohtaisesti olen jo aloittanut sen käytön, Bitcoinin referenssilompakko eli Bitcoin-Qt nimittäin tukee saldon näyttämistä mBTC:nä.

Lompakko-ohjelmien tuki on oikeastaan välttämätön ensiaskel mBTC:n yleistymiselle. Muidenkin lompakoiden kuin Bitcoin-Qt:n pitää alkaa tukemaan sitä.

Toinen lompakko, jota itse käytän enemmän, eli Androidin BitcoinSpinner, on lisäämässä mBTC-tuen kesän aikana. Minun aloitteestani.

Toivoisin, että kangasbros lisäisi Easywallettiin tuen mBTC:lle. Se on ainakin Bittirahan kannalta melko tärkeä, koska Easywallet on yksi meidän suositelluista käyttölompakoista.

Itseasiassa Easywallet joudutaan mahdollisesti dumppaamaan featured lompakoiden listalta jos mBTC-tukea ei ole tulossa, kuten joudutaan kaikki muutkin jossa sitä tukea ei ole. Itse kun näen tämän aikalailla kriittisenä ominaisuutena, kun katsotaan tulevaisuuteen.

Hetkessähän tämä muutos ei tapahdu missään tapauksessa, mutta lompakko-ohjelmat ovat erityisen tärkeässä roolissa. Ennen kuin lompakoissa on laaja tuki tälle, sillä on hyvin pienet mahdollisuudet yleistyä. Myöskään Bittiraha.fi ei luultavasti tule käyttämään mBTC-yksikköä ennen kuin kaikki merkittävät Bitcoin-lompakot sisältävät tuen mBTC-saldolle. Muuten se on yhtä tyhjän kanssa.[/quote]

Kuulostaa hyvältä!

Vaikuttaa siltä, että vingun vain asioista hieman liian aikaisin, lähes kaikki asiat mistä löydän epäkohtia, ovat kehittymässä oikeaan suuntaan.
ehkä minun pitäisi antaa asioiden kehittyä rauhassa ennenkuin niistä rupee vinkumaan… :o

Nyt markkinoilla näyttää olevan puhti pois kokonaan - BTC ei pääse vahvistumaan, koska ostajat ovat tällä hetkellä erittäin aneemisen tuntuisia heikkoja käsiä.
Trendi on masentavan laskeva ja pelkään että lasku jatkuu vielä alle 100 USD:n. Voi olla, että joudutaan testailemaan 50 USD/BTC ennen kuin vahvat kädet pelastavat markkinat.
Toisaalta, tämä voi olla vain pieni nyppy nousutrendissä, kuten ennen tätä viimeistä seinäjyrkkää “kupla-nousua”.
BTC:n ennustaminen on todella vaikeaa, koska fundamenttejä ei varsinaisesti ole (vrt. osakkeet). Ennustamisessa olennaista on pohtia, mitä käyttöä BTC:lla on - eli onko sille transaktiokysyntää olemassa ja jos on, niin kuinka merkittävää. Pelkkä spekulaatio ei ole riittävää, koska se saattaa loppua silloin kun spekulantit kyllästyvät odottelemaan. Pelkästään se, että on olemassa kasa yrityksyiä, jotka hyväksyvät BTC:n ei riitä, vaan pitää olla käyttöä - muutenhan BTC uhkaa jäädä vain vitsiksi.
Mikäli nykyinen hintataso halutaan pitää yllä, tarttis tehdä jotain.

Edit: Vaikka olenkin karhu-tunnelmissa, minua saa kontrata - minulta itseltäni löytyy mukavasti molempia tällä hetkellä - kasa euroja ja läjä BTC:tä. 8)

Ei minulla ole mitään mBTC-yksikköä vastaan, ja toki tekisin sellaisen tuen palveluihini, jos aikaa ja resursseja olisi rajattomasti. Aikaa ja resursseja on kuitenkin rajallisesti, niin niitä pitää allokoida sellaisiin asioihin, jotka näen järkevinä investointina tai hyödyllisinä asiakkaille.

Tällä hetkellä meille tulee ehkä jotain 50 asiakastukipyyntöä per päivä, eikä kyllä mBTC-tuen perään ole tullut keltään muulta kyselyä kuin Ristolta (ja nyt tässä ketjussa Henryltä). Kaikenlaisia muita ominaisuuksia kyllä toivotaan kovasti.

[quote=“kangasbros, post:16, topic:821”]Ei minulla ole mitään mBTC-yksikköä vastaan, ja toki tekisin sellaisen tuen palveluihini, jos aikaa ja resursseja olisi rajattomasti. Aikaa ja resursseja on kuitenkin rajallisesti, niin niitä pitää allokoida sellaisiin asioihin, jotka näen järkevinä investointina tai hyödyllisinä asiakkaille.

Tällä hetkellä meille tulee ehkä jotain 50 asiakastukipyyntöä per päivä, eikä kyllä mBTC-tuen perään ole tullut keltään muulta kyselyä kuin Ristolta (ja nyt tässä ketjussa Henryltä). Kaikenlaisia muita ominaisuuksia kyllä toivotaan kovasti.[/quote]

Sulla on hieno lähtökohta, koska lähdet asiakkaista, et omista tarpeistasi. ;D mBTC:n käyttö on naurettavaa vielä tässä vaiheessa. BTC:n hinnan pitäisi olla aivan jotain muuta, että se olisi perusteltua - yksikkönähän voidaan käyttää satosheja - tämähän on jo olemassaoleva yksikkö.
Tällä hetkellä kuitenkin BTC on ihan hyvä yksikkö -varsinkin kun hinta näyttää olevan luisussa ja markkinoilla karhutunnelmat.

[quote=“kangasbros, post:16, topic:821”]Ei minulla ole mitään mBTC-yksikköä vastaan, ja toki tekisin sellaisen tuen palveluihini, jos aikaa ja resursseja olisi rajattomasti. Aikaa ja resursseja on kuitenkin rajallisesti, niin niitä pitää allokoida sellaisiin asioihin, jotka näen järkevinä investointina tai hyödyllisinä asiakkaille.

Tällä hetkellä meille tulee ehkä jotain 50 asiakastukipyyntöä per päivä, eikä kyllä mBTC-tuen perään ole tullut keltään muulta kyselyä kuin Ristolta (ja nyt tässä ketjussa Henryltä). Kaikenlaisia muita ominaisuuksia kyllä toivotaan kovasti.[/quote]

Monet perusjantterit eivät edes tiedä mikä mBTC on, niin on mielestäni melko vähän yllättävää, että kyselyitä ei tule. Se on lähtökohtaisesti jo konsepti, joka täytyy lyödä sisään. Jotta sitä voi edes yrittää lyödä sisään, pitää lompakoissa olla tuki sille.

Bitcoin-yhteisössä laajalti (ns. power usereiden joukossa) on tällä hetkellä melko paljon puhetta mBTC-yksikköön siirtymisestä. Se on yksi merkittävä puheenaihe Redditissä, Bitcointalkissa jne. Heiltä se aloite täytyy lähteä jos se on lähteäkseen, mutta lompakkotuki on aika kriittinen juttu tässä.

Lyhyesti: kyse on muna&kana -ongelmasta, ja jos suhtaudut asiaan niin, että käyttäjien täytyy laajalti pyytää sitä ennen kuin teet asialle jotain, on lähestymistapa mielestäni väärä. Usein se on ihan oikea lähestymistapa, mutta tämänkaltaisessa asiassa se on väärä.

Miten mBTC:n käyttö on naurettavaa tässä vaiheessa? Tämä on täsmälleen oikea aika alkaa käyttämään sitä. mBTC on yksikkönä huomattavasti lähempänä ihmisille tuttuja rahan arvon tasoja, siis kymmenkertaisesti lähempänä. mBTC:n arvo on vajaa 0,1 euroa, kun taas BTC:n arvo on vajaa 100 euroa. Nyt on todellakin oikea aika.

Tällä hetkellä kuitenkin BTC on ihan hyvä yksikkö -varsinkin kun hinta näyttää olevan luisussa ja markkinoilla karhutunnelmat.

Tästäkin nyt saanee olla aika eri mieltä, mielestäni markkinoilla on aika neutral-bullish tunnelmat. Positiivisia uutisia on puskenut viime aikoina enemmän kuin negatiivisia, mutta kuplaromahduksen negatiivisuus on vielä taustalla vahvasti. Arvioisin siis tilannetta aika neutraaliksi, sideways liikettä luvassa jonkin aikaa. Jos pitäisi kuitenkin valita onko se enemmän bullish vai bearish, niin valitsisin bullish.

Jep. vertaillaan seuraavia lauseita :

Litra maitoa maksaa 0.01 BTC.
Litra maitoa maksaa 10 mBTC.