Toinen kupla päällä

Bitcoinin kurssi on kovassa nousussa. Taitaa olla niin että ollaan keskellä bitcoinin toista kuplaa. Vai mitä foorumilaiset arvelee?

Suurin osa täällä foorumilla uskoo nousun olevan täysin perustelua ja kasvunopeuden olevan vähintäänkin oikeutettua, koska bitcoin on maailman paras keksintö :smiley:

Kyllähän tässä taas on pieniä ylikuumenemisen merkkejä ilmassa. Sitä en osaa sanoa mihin asti noustaan tai milloin tulee väliaikainen/pysyvä romahdus.

Monet pitää myös 2010-2011 tapahtunutta pientä nousunykäystä “kuplana”, jolloin tämä olisi jo kolmas…

Bitcoin kuplaa ei ole olemassa :slight_smile:

Seuraava kupla ottaa vasta ensiaskeleitaan sitten, kun tuo aiempi all time high on ylitetty. :slight_smile:

Kun pitää mielessä, että coinien lopullinen kokonaismäärä on 21 miljoonaa, ja käyttö tällä hetkellä melko vähäistä suhteessa sen mahdolliseen käyttöön, niin enpä ole kovin huolissani kuplasta.

Pankeissa ja poliitiikassa pyöriville “talouden asiantuntijoille” tämä tosin on aivan käsittämätöntä, kuten kaikki muukin rahaan liittyvä. Nämä talouden asiantuntijat ovat yleensä niitä, joille ei pidä antaa minkäänlaista taloudellista valtaa yhteisiin asioihin.

Eikä bitcoin heille mitään valtaa annakkaan. Nyt hekin saavat kokeilla pärjäämistä aidosti vapailla markkinoilla.

Taisi Bitstamp joutua ddos:n kohteeksi tai sitten muuten vaan ei kapasiteetti riittänyt, pari viimeistä tuntia ollut senverran sahaavaa tämä meininki että volyymiä luulisi olleen kunnolla. Piti sitten tyytyä minuutti-treidaamaan Btc-e:llä muutaman kympin pikavoitot väliltä $220-237. Dippi jäi vähän laihaksi, odotin syvempää sukellusta mutta ehkä se oli vasta harjoittelua.

Eli nyt :slight_smile:

Ihan hyvä meininki tänä aamuna.

Jos nyt lähdetään saman tien ylös, alkaisin siirtyä varovaiseksi jo tuossa 600-700 kohdalla, koska huippu jäänee alle 1000. Jos kerätään rauhassa voimia, ja huippu siirtyy ensi vuoden alkuun, 2000 ylitys on mielekäs tavoite.

Bitcoinity vaikuttaa asialliselta trendiltä: http://bitcoinity.org/markets/bitstamp/USD
Onko kyseessä oikeasti siis kupla?

[quote=“eZ5xe7eD, post:10, topic:1248”]Bitcoinity vaikuttaa asialliselta trendiltä: http://bitcoinity.org/markets/bitstamp/USD
Onko kyseessä oikeasti siis kupla?[/quote]

Hyvä kysymys on seuraava: mitä sitten?

Harvoilla on oikeasti toimivaa treidausstrategiaa, joka peittoaisi sen, että olisi sijoittanut koko summan 1. päivänä bitcoiniin ja pitänyt koko ajan. Kaikki (bitcoin)treidaus jättää suuret voitot saamatta pitkässä juoksussa.

Kuplan pitää olla tosi ilmeinen, jotta siihen on järkevää myydä, etenkin kun veroaste on 30-32%. Tällöin voi onnistua kasvattamaan bitcoiniensa määrää jos osaa ostaa oikeaan aikaan takaisin (absoluuttisen pohjan tietäminen ei myöskään ole helppoa, muutenhan kukaan ei myisi silloin).

Ellei ole todella hyvin sisäistänyt bitcoinin fundamentteja ja trendejä, niin kannattaa unohtaa SELL-nappi kokonaan.

Minulla on 15 vuoden kokemus online-osakekaupasta, ja bitcoinista tiedän sen verran, että alan spekulatiivisessa mielessä harkita myymistä jos 600 ylitetään marraskuussa tai 700 joulukuussa. (Eri asia on myyminen siksi, että tarvitsee rahaa.)

[quote=“eZ5xe7eD, post:10, topic:1248”]Bitcoinity vaikuttaa asialliselta trendiltä: http://bitcoinity.org/markets/bitstamp/USD
Onko kyseessä oikeasti siis kupla?[/quote]

Bitcoinity ei ole trendi, se on nettisivu.

[quote=“rpietila, post:11, topic:1248”][quote author=eZ5xe7eD link=topic=1336.msg10459#msg10459 date=1383746143]
Bitcoinity vaikuttaa asialliselta trendiltä: http://bitcoinity.org/markets/bitstamp/USD
Onko kyseessä oikeasti siis kupla?
[/quote]

Minulla on 15 vuoden kokemus online-osakekaupasta, ja bitcoinista tiedän sen verran, että alan spekulatiivisessa mielessä harkita myymistä jos 600 ylitetään marraskuussa tai 700 joulukuussa. (Eri asia on myyminen siksi, että tarvitsee rahaa.)[/quote]

Sitten käy niin, että myit liian varhaisessa vaiheessa ja arvo jatkaa nousuaan. Sitten kun/jos se notkahtaa, se ei notkahda edes lähelle tasoa millä myit ja olet näin kerralla ulkona bitcoin spekulaatiosta koska on kyseenalaista kannattaako enään lähteä sijoittamaan uudestaan.

Minun taktiikkani on olla myymättä mitään, kunnes joskus vuosien päästä nähdään miten bitcoin on kehittynyt. Myyntiarvoni on kuitenkin paljon paljon korkeammalla. Jos arvo romahtaa ja pysyy mudissa, olenpa ainakin kokeillut. Pitää aina sijoittaa sen verran että se ei juurikaan kirpaise jos häviää kaikki. Ja jos sijoittaa, pitäää ajatella, että ko. rahat on jo menetetty.

Niinhän se oli verottajan mukaan, että myyntivoitosta maksetaan verot mutta myyntitappiot eivät ole vähennyskelpoisia. Myyntihetki on silloin, kun coinit vaihtavat omistajaa, ei silloin, kun nostetut rahat kilahtavat pankkitilille. Eli hyvälle treidaajalle saattaa syntyä pääomaveron alaista tuloa monta kertaa päivässä.

En tiedä, miten tarkka verottaja on, mutta minä en ainakaan aio ottaa selville, paljonko minulle tulee verotettavaa tuloa ostaessani bussilippua bitcoinilla. Itse lähden aikaisintaan jostakin 500-1 000 € kertamaksusta tai -nostosta laskemaan syntynyttä myyntivoittoa. Jos verottaja tarjoaisi meille selkeät ohjeet ja hyvät työkalut myyntivoittojen laskemiseksi, voisin harkita maksavani myös pienistä summista veroja.

[quote=“jukkah, post:14, topic:1248”][quote author=rpietila link=topic=1336.msg10460#msg10460 date=1383748266]
Kuplan pitää olla tosi ilmeinen, jotta siihen on järkevää myydä, etenkin kun veroaste on 30-32%.
[/quote]

Niinhän se oli verottajan mukaan, että myyntivoitosta maksetaan verot mutta myyntitappiot eivät ole vähennyskelpoisia. Myyntihetki on silloin, kun coinit vaihtavat omistajaa, ei silloin, kun nostetut rahat kilahtavat pankkitilille. Eli hyvälle treidaajalle saattaa syntyä pääomaveron alaista tuloa monta kertaa päivässä.

En tiedä, miten tarkka verottaja on, mutta minä en ainakaan aio ottaa selville, paljonko minulle tulee verotettavaa tuloa ostaessani bussilippua bitcoinilla. Itse lähden aikaisintaan jostakin 500-1 000 € kertamaksusta tai -nostosta laskemaan syntynyttä myyntivoittoa. Jos verottaja tarjoaisi meille selkeät ohjeet ja hyvät työkalut myyntivoittojen laskemiseksi, voisin harkita maksavani myös pienistä summista veroja.[/quote]

Jos bitcoinit eivät ole valuuttaa, niin eikö niitä silloin voidan kohdella kuten mitä tahansa hyödykettä jota voi myydä esim. huuto.net:ssä ja vaihtaa rahaksi ilman verotaakkaa? Verottaja ei oikein itsekään taida tietää, minä bitcoineja pitää. Se ainakin tiedetään, että valuuttana sitä ei pidetä.

Hetkinen.
Kuuluuko meidän maksaa veroja myös jos maksetaan laskut jonkun btc-laskupalvelun kautta?

Kyllä.

Ja vaikka et maksaisikaan. Verot maksuun heti, vaikka ei realisoitaisikaan mitään. En tiedä mikä kellonaika se on jolloin verottaja laittaa sen lukon.

Jos jonain hetkenä syntyy laskennallista tappiota, niin se on “harrastusmeno”. Ja sitten kun Bitcoin nousee niin se on verotettava tulo. Per heti.

Minusta (verohallinnon näkemyksen mukaan) on ainoa keino Bitcoiniin sijoittamiselle oma yritys. Se on tehty nyt luonnolliselle henkilölle mahdottomaksi.

Osakeyhtiö.

Nyt jotain rajaa siihen virheellisen tiedon levittämiseen. Yksityisen tapauksessa kurssivaihtelut ei merkkaa mitään. Veroja tulee maksettavaksi ainoastaan voittoja realisoitaessa.

[quote=“jarif, post:18, topic:1248”]Ja vaikka et maksaisikaan. Verot maksuun heti, vaikka ei realisoitaisikaan mitään. En tiedä mikä kellonaika se on jolloin verottaja laittaa sen lukon.

Jos jonain hetkenä syntyy laskennallista tappiota, niin se on “harrastusmeno”. Ja sitten kun Bitcoin nousee niin se on verotettava tulo. Per heti.[/quote]