OneCoin virtuaalivaluutan louhinta alkaa 26.1.2015

grandmanin viestistä poistettu referrali.

Muistuttaisin nyt tässä kohtaa, että forumin säännöissä kaikki referral-mainonta viesteissä on täysin kiellettyä. Se on sallittua ainoastaan viestien allekirjoituksessa, mutta sielläkin se pitää olla maltillista.

Sillä, että Bitcoinia epäiltiin aluksi huijaukseksi, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko Onecoinissa kysymys pyramidihuijauksesta vai ei, sillä näillä kahdella kuviolla on keskenään hyvin vähän mitään yhteistä.

Onecoinin lähdekoodi ei ole julkinen, sen louhinta ei ole hajautettua, eikä vaihdanta tapahdu autonomisissa pörsseissä. Kaikki toiminnot (jos nyt ylipäänsä mitään toimintoja on edes olemassa) on keskitetty yhtiön sisälle siten, että jos yhtiön nettisivut yllättäen katoavat internetistä, katoavat myös osallisten rahat ja muu varallisuus jäljettömiin. Ja koska Ruja Ignatova ei yritysrekisteritietojen mukaan ole yhtiön omistaja tai hallituksen jäsen, ei hän tietenkään olisi vastuussa myöskään yrityksen maksuvelvotteiden laiminlyönnistä. Hän voisi yksinkertaisesti väittää, että häntä on huijattu aivan kuten kaikkia muitakin ja siinä sitä sitten oltaisiinkin. Yrityksen todellisesta omistajasta (Veska Ignatov) sen sijaan tiedetään hyvin vähän.

Lisäksi Onecoiniin liittyy lukemattomia muita epäselvyyksiä, jollaisia ei Bitcoinin yhteydessä ole missään vaiheessa esiintynyt. Esimerkkeinä mainittakoon nyt vaikkapa seuraavat:

[ul][li]yhtiön itsensä julkaisemat räikeästi puutteelliset juridiset asiakirjat haamulakifirmalta, josta ei löydy minkäänlaista merkintää asianmukaisista pakollisista yritysrekisteristä (eivät muuten vieläkään ole saaneet nettisivujaan kuntoon, eli kohta kolme kuukautta ollut domaini kylmänä)[/li]
[li]yhtiön väitettyyn toiminnan luonteeseen nähden täysin olematon oma pääoma, sekä sekava ja julkisuudessa esitetystä poikkeava omistusrakenne[/li]
[li]yhtiön johtohahmojen ja muiden osallisten kyseenalainen liiketoimintahistoria[/li]
[li]yhtiön nettisivujen layout, joka on lähestulkoon suora kopio monista muista hämäristä verkostomarkkinointisivustoista[/li][/ul]

Ylipäänsä koko yhtiön louhinnan harjoitamisessa ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Ketä se oikein hyödyttää, kun yhtiö toimii välikätenä jotakuinkin kaikessa toiminnassa, mitä onecoineihin liittyy? Ja tästä päästäänkin seuraavaan kysymykseen:

Mitä ihmettä tämä edes tarkoittaa, että tokeneita laitetaan louhintaan? Vai ymmärrätkö sitä itsekään? Mitä onecoinien louhintaprosessissa ihan konkreettisesti tapahtuu ja muuttuu, kun laitat tokeneita louhintaan? Millä tavalla siitä syntyy arvonlisää, josta sinulle kannattaa maksaa? Kuten aikaisemmin jo totesin, työskentelen päätoimisesti digitaalisen talouden tutkijana ja lohkoketjuteknologiaan perehtyminen on olennainen osa tutkimuskenttääni, mutta en kuollaksenikaan ymmärrä, mitä helvettiä tokeneiden laittaminen louhintaan tässä tapauksessa edes teoriassa voisi tarkoittaa.

Se, että yhdelle jäsenelle on maksettu ulos rahaa ja vieläpä ilmeisesti toistaiseksi vähemmän kuin kyseinen jäsen on maksanut sisään, ei millään muotoa ole osoitus toiminnan rehellisyydestä. Pyramidihuijauksille on hyvin tavanomaista, että kuvitteellisia voittoja maksetaan ulos varsinaisesta sijoituspääomasta. Ei tarvitse olla taloustieteen tohtori ymmärtääkseen, että homma toimii hienosti niin kauan kuin uusia sijoituksia tehdään nopeammin kuin voittoja maksetaan ulos. Totuuden hetki koittaa yleensä siinä vaiheessa, kun ulos maksettavat voitot alkavat muodostaa kokonaisuutena suuremman summan kuin sisään tulevat uudet sijoitukset. Siihen astihan tietenkin homma kannattaa pitää pyörimässä, koska huijarien kerryttämä kokonaispotti edelleen kasvaa.

Esimerkiksi WinCapitan kohdalla homma rullasi noin kolmisen vuotta ennenkuin loppu tuli. Siinä vaiheessa 97 miljoonan sijoituspääomasta 89 miljoonaa oli maksettu sijoittajille “voittoina” takaisin ja loput olivat hävinneet tuhkana tuuleen.

Ihan muuten sivuhuomautuksena, kukapas tässä Onecoinissa olikaan se taho, joka kontrolloi sitä, millä tahdilla sijoituksiasi voit lunastaa ulos? Mihinköhän tämä ulosmaksamisen nopeus perustuu? Minulla on yksi teoria, mutta sinulla on asiaan varmasti jokin järkevämpi selitys. Vai oliko niin, että ei pysty maksaan, kun tokenit on louhinnassa nääs? :slight_smile:

Minä en ole onecoinin puolella, enkä vastaan. Tässä systeemissä on monta sellaista kohtaa, mitkä epäilyttää minua. Ja tiedän miten pyramidihuijaus toimii, vaikka olenkin ihan tavallinen puuseppä ammatiltani.
Kerroin vain miten asiat on nyt. Sitä en tiedä miten ne on huomenna tai vuoden päästä. Jokaisella on omat veikkauksensa, mutta vain aika sen meille näyttää.
Olet oikeassa… se että bitcoinia epäiltiin, ei todista mitään onecoinista. Sanoimpa vaan, että näin taisi olla.
Tuosta lohinnasta en osaa antaa mitään tarkkaa tietoa,
mutta oma näkemykseni on tällainen:

Kyläyhteisö on päättänyt yhdessä ostaa klapikoneen. Kukin asukas antaa haluamansa rahasumman sen hankintaan. Tämä rahasumma määrää kuinka monta mottia saat tehdä polttopuuta. Lisäksi metsä mistä puu kaadetaan on rajallinen alue kylässä ja muualla ei tätä metsää kasva. Kun metsä harvenee, polttopuun hinta nousee. Tietenkin pitää olla tulisijat, jossa polttopuuta polttaa. Eli on oltava kysyntää polttopuulle.

Tuosta muutetaan klapikone serveriksi,polttopuut onecoineiksi ja tulisijat esim. verkkokaupoiksi

No mitä näillä onecoineilla teen… en yhtään mitään, ainakaan vielä.
Ei niitä vielä pysty myymään, eikä niillä voi ostaa mitään. (Ei niillä pysty edes takkaa lämmittämään) :slight_smile:
Yritys on antanut vain toiveita, että näin jonain päivänä saattaa käydä.

Niin… itsekkin muuten ihmettelin tuota toukeneiden myyntirajoitusta. Mutta ajattelin että toisaalta, jos ei mitään rajoituksia olisi, niin esimerkiksi pelkkä epäily huijauksesta voisi viedä ison massan sijoittajia yhtäkkiä pois rehelliseltäkin firmalta.

Nämä yllä mainitut asiat ovat omia, tavallisen puusepän ajatuksia, evät faktaa.
(kenenkään ei tarvitse vetää hernettä nenään minun ajatuksista)
Faktat näemme tulevaisuudessa, niitä ei mielestäni kukaan ole täysin yksiselitteisesti pystynyt sanomaan.
Ei itse onecoin eikä myöskään iltapäivälehdet, keskustelupalstat, tietokirjailijat yms

laitoin liitteeksi kuvia (laatu näköjään surkea) onecoinin sivulta louhinta kohdasta. Niin kuin sanoinkin,en pysty enkä osaa tuosta lohintaprosessista kertoa mitään syvällisempää tietoa.


[quote=“katlisa5963, post:92, topic:2377”]Tämä on niin typerää skeidaa etten tiedä miksi edes vaivaudun vastaamaan tähän. Kyseessä on niin satavarma huijaus että minun mielestäni olisi asiallista poistaa koko ketju täältä muuten asialliselta foorumilta.

Edit : avaan vedon uudelleen kolmen päivän ajaksi, jos lyöt vähintään 10 BTC vetoa. Bitcoineja voit helposti ja nopeasti hankkia
osoitteesta https://bittiraha.fi/osta[/quote]
ns vastaukseni tähän viestiin on kuukauden myöhässä, mutta lukemalla selviä miksi se on irrelevantti asia.

Asiallinen foorumi muuten hmm… Tämä on hyvin subjektiivinen asia, kuten moni muukin asia elämässä, tässä todellisuudessa ja jokaisen omassa päässä. Perustelu vaatii näkökulman ja täydellinen perustelu kattaa kaikki näkökulmat. Äskeisen lauseen voi joku pyrkiä kumoamaan ja onnistuakin, koska suolsin sen vain filosofiavasta päästäni, kuin pikku lapsi osoittaen edessä olevaa ihmistä huudahduksella, syökö äiti tuo rouva vain suklaata, kun on noin lihava. Toivottavasti kappaleen lukeminen tuottaa tunteita, sitten olen onnistunut kirjoituksessani.

Mitenkäs olisi jos lyötäisiin vetoa 100miljardista dogecoinista? Siinä tulisi sinullekin sitä hankkimisen vaivaa. Tai jos lyötäisiin vetoa vaikka Trader kouluspaketista, taikka tuhannesta darkcoinista? … (vetojen summat(rahallinen arvo(€)) vedetty summa mutikassa keskustelu täällä, kun on niin asiallista.)

Olen avoin ehdotuksille, jotka ovat ulkopuolella olotilaa, tämä on helppoa minulle, vaan joka vaatii molemmilta vaivaa ja ehkä jopa riskinottoa?


Näin viestin toisena asiana grandmanin viesti (Maaliskuu 11, 2015, 17:26:19 ») on erittäin hyvä ja asiallinen viesti asian tiimoilta.

Jos olet kiinnostunut lisäinfosta asiallisesti siis onecoinista, voinette laittaa yksityisviestiä tai suoraan mailia. En tiedä vielä saako täällä laittaa mitään linkkejä tai maili osoitteita viestiin, niin lisään ne myöhemmin jos saa. Muuten yksityisviesti toimii keskustelun aloituksena mainiosti.

Avaan vedon uudelleen kuukauden ajaksi, jos lyöt vähintään 10 BTC vetoa.
Bitcoineja voit helposti ja nopeasti hankkia osoitteesta https://bittiraha.fi/osta

Ylen “Puoli seitsemän” -ohjelmassa oli tänään juttua tästä virtuaalivaluutasta.

Tulee varmaankin huomenna uusintana, jos ei Areenasta löydy.

[quote=“Koppimopo, post:106, topic:2377”]Ylen “Puoli seitsemän” -ohjelmassa oli tänään juttua tästä virtuaalivaluutasta.

Tulee varmaankin huomenna uusintana, jos ei Areenasta löydy.[/quote]
Tämä siis: http://areena.yle.fi/tv/2466937

Säännöistä kaivettua:
“Verkostomarkkinointi (esim. referral-linkit) on kielletty kaikissa osioissa.”

En haluaisi olla liian tarkka, mutta mielestäni tuo googlella tehty lyhyt url-linkkisi sisältää juuri nuo kielletyt ref-tiedot.

[quote=“aSaMiner, post:108, topic:2377”]Säännöistä kaivettua:
“Verkostomarkkinointi (esim. referral-linkit) on kielletty kaikissa osioissa.”

En haluaisi olla liian tarkka, mutta mielestäni tuo googlella tehty lyhyt url-linkkisi sisältää juuri nuo kielletyt ref-tiedot.[/quote]
Kaikenlainen mainonta (myös ref-mainonta) on sallittua viestien allekirjoituksissa. Itse viesteissä tapahtuva mainonta on eri asia. Tämä jako on käyty läpi säännöissä. Sillä varauksella toki että jos käyttäjä pyrkii toistuvasti kirjoittelemaan turhanpäiväisiä viestejä saadakseen allekirjoituksensa useammin näkyville, voidaan se harkinnan mukaan todeta sääntöjen kiertoyritykseksi.

EDIT: Huomasin vasta, että kyseinen käyttäjä viittasi viestissään allekirjoituksessa olevaan ref-linkkiin. Tämä on ns. törkeä sääntöjen kiertoyritys eli käyttäjälle varattiin nyt äkkilähtömatka banaanisaarille. Viikoksi. Ja viesti myös poistettiin.

[quote=“Juri Mattila, post:102, topic:2377”][quote author=grandman link=topic=2662.msg23715#msg23715 date=1425923292]
Olen pystynyt myymään 1.5% toukeneistani päivässä, elikkäs noin 24-27eurolla kerralla. Olen saanut kotiutettua omalle suomalaiselle tililleni muutamassa erässä yhteensä noin 400€. Joka siirrosta on veloitettu 5€ maksu.[/quote]
Se, että yhdelle jäsenelle on maksettu ulos rahaa ja vieläpä ilmeisesti toistaiseksi vähemmän kuin kyseinen jäsen on maksanut sisään, ei millään muotoa ole osoitus toiminnan rehellisyydestä. Pyramidihuijauksille on hyvin tavanomaista, että kuvitteellisia voittoja maksetaan ulos varsinaisesta sijoituspääomasta. Ei tarvitse olla taloustieteen tohtori ymmärtääkseen, että homma toimii hienosti niin kauan kuin uusia sijoituksia tehdään nopeammin kuin voittoja maksetaan ulos. Totuuden hetki koittaa yleensä siinä vaiheessa, kun ulos maksettavat voitot alkavat muodostaa kokonaisuutena suuremman summan kuin sisään tulevat uudet sijoitukset. Siihen astihan tietenkin homma kannattaa pitää pyörimässä, koska huijarien kerryttämä kokonaispotti edelleen kasvaa.[/quote]

Nyt olen saanut 1000€ omalle tililleni, eli kaikki mitä sijoitinkin. “Voitot” jätän onecoiniin odottamaan mahdollista kasvuaan.
Tällä en todista mitään onecoinin rehellisyydestä tulevaisuudessa, mutta näin minulle tässä kävi.

Jyri Lehtonen
[email protected]

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Poliisihallitus on tehnyt Onecoinista rikosilmoituksen Keskusrikospoliisille.

Nyt on Arpajaishallintokin herännyt, hitaita on herrojen kiireet ;D

[quote=“katlisa5963, post:112, topic:2377”]Nyt on Arpajaishallintokin herännyt, hitaita on herrojen kiireet ;D

http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2015/04/30/pyramidipelin-piirteita--arpajaishallinnolta-krplle-tutkintapyynto-onecoinista/20155510/66[/quote]

Arpajaishallinto toimii Poliisihallituksen alaisuudessa, eli samasta tahosta on kysymys.

yhtiön nettisivujen layout, joka on lähestulkoon suora kopio monista muista hämäristä verkostomarkkinointisivustoista

sori etten ehdi lukea kaikkia.
mulla on kuvat wenyard networkista, jos kuulitte siitä niin olisi kivaa tietää enemmän.

90% on samaa hommaa… JOPA REKISTERÖIDYILINKKI ON SAMAA!!!

ja mitä sitten tapahtui?? oli paljon “rahaa tienamista” sitten sivu meni umpeen viikossa maaliskussa 2014

tästä vähän infoa Oneconista. lisää tulossa kun ehdin

https://www.youtube.com/playlist?list=PLwAe1uM8jRyVGY6cIMw5vdVmR8Mkv4t5e


“Ruja Ignatova recently bought house for 4.2 millions €” :o ;D

…Kannattaa muistaa että pyramidihuijauksista mahdollisesti saadut tuotot määrätään todennäköisesti valtiolle maksettaviksi.

Tuli tässä vastaan Facebook-päivitys, jonka mukaan Onecoinin väki olisi esittänyt varsin harhaanjohtavia vertailuja kryptovaluuttojen markkina-arvoista Dubaissa pitämässään esityksessä 15. toukokuuta. Onecoin on esityksessä listattu markkina-arvoltaan kolmanneksi suurimmaksi kryptovaluutaksi, esim. ennen Litecoinia, mutta alkuperäiseltä ulkopuolisen tahon listalta Onecoinia ei löydy lainkaan.

siis kuka? bulgariass Ignatova? tai suomessa/thaimassa Juha???

ja sina uskot siihen??? ignatova osti tuon webadressin
siis ignatova omistaa sen ja päivittää sen itse…

http://xcoinx.com/?currency=EUR

missä volyymi on?? aaaaaa joooooooooo jusstjooooo volyymi on 0 1coinilla :smiley:

http://cryptodomains.com/xcoinx-com-sold-for-2295-at-sedo-dnjournal/

wow! kuka ostaa kultaa??

https://goldvault.co/en/high-yield-programs
https://goldvault.co/en/our-people