Louhintakollektiivi

Olisiko täällä kenelläkään kiinnostusta kollektiiviseen louhintaan? Olen katsellut joitakin ulkomaisia yrittäjiä alueella, ja periaatteessa kiinnostaisi, mutta laitteet olisivat sitten jossain kaukana merten takana. Suomessahan on kovassa nosteessa konesalitoiminta, niin eikö täällä olisi ihanteellinen sijoituspaikka louhintakollektiivillekin?

Eli lyhyesti, kerätään ryhmä ihmisiä, jotka yhdessä ostavat kovimman louhintaraudan mitä yhteisillä rahoillaan saavat, ja pistetään kone louhimaan sopivaan sijoitukseen. Louhintatuloista vähennetään juoksevat kulut (sähkö) ja loppu jaetaan osakkaiden kesken alkupanoksen suhteessa. Mahdollistaisi hieman kovemman raudan hankinnan kuin mitä yksinään saa kasaan.

Byrokratian kannalta homma voi karata käsistä, jos oikein virallisiksi ryhdytään. Mahdollisuus olisi rekisteröidä kollektiivi osakeyhtiönä tai osuuskuntana, mutta sitten tulemme verotuksellisten kysymysten äärelle, joihin emme välttämättä halua mennä. Myös virolainen rajavastuuyhtiö lienee mahdollinen, mutta onko tässä siitä hyötyä on toinen kysymys. Todennäköisin on keskinäinen sopimus jolla saadut tulot jaetaan ilman virallista (osanottajista erillistä) toimijaa, ja tulojen verotuksellisuus on jokaisen oma ongelma. Toimijan päätöksentekoelimenä voisi toimia oma foorumi/irc-kanava, yksi ääni per osake -tyylin.

Löytyykö kiinnostuneita? Alustavasti voisi lähteä avoimesta keskustelusta tässä threadissä, sen jälkeen jos kiinnostusta löytyy niin edetä tarkempaan sopimiseen PM/sposti-tasolla.

-y

Joo kunhan ei suomalainen osakeyhtiö niin tämä voisi olla ihan hyvä idea.

Mielestäni hyvä idea. Vaikuttaa siltä että mitä suurempi sijoitus rautaan sitä suuremman tuoton saa, enemmän etua muihin louhijoihin nähden.

Tosin riski periaatteessa kasvaa kun ollaan yhden laitteen varassa.

esim terraminer IV voisi olla yhtenä vaihtoehtona?
http://cointerra.com/product/terraminer-iv-2ths-networked-asic-miner-march-batch/

Olisin ehdottomasti mukana. Onko jotain tiettyä laitetta mielessä?

Olen mukana, keskitytäänkö tässä nyt mihin?
Bitcoiniin varmaankin kun bitcoin-alueella ja siihen tarvii spessu-kamaa.

Olisiko mahdotonta pitää korvat auki, mikäli kollektiivi toteutuu, tuon litecoinin tulevien fpga- tai asic-laitteiden suhteen?

Tietysti bitcoin-laitteitakin voitaisiin varmastikin hankkia lisää, kun aika koittaa?

Pitemmällä ajalla tulee varmaan ottaa huomioon nykyisten bitcoin-laitteiden tuoton huononeminen suhteessa tulevaisuuden uusiin masiinoihin. Ehkä aina jonkin ajan kuluttua k.o louhinta-laite kannattanee myydä, ennen kuin menettää kaiken arvonsa?
Vai olisiko fiksumpaa pitää k.o kone louhimassa kunnes sähkökulut suhteessa tuottoon tekevät toiminnan k.o masiinalla kannattamattomaksi?

Tosiaan kotimaiset yritysmuodot eivät välttämättä ole parhaiten soveltuvia. Viron rajavastuuyhtiö kiinnostaa, yritysvero on 0%, alvit saisi vähennettyä hankinnoista (jas EUn sisältä laitteet hankkisi), rajavastuun saa käynnistettyä ilman alkupääomaa (vs. Suomen osakeyhtiön 2500euroa (joka tietty voisi louhintalaitteiston hinnalla kuitata, mutta miten bitcoinit arvioidaan apporttina, voisi joutua bitcoinit kierrättämään pankkitilin kautta).

Terraminer on varmasti mielenkiintoinen vaihtoehto, lähtisin siitä että tällaisessä pitäisiteko mitata THssa että hommassa olisi jotain järkeä. Toinen mielenkiintoinen on bitmine.ch:n tuotteet. Mutta se tietenkin riippuu millaisen porukan saisi kasaan ja millaisella pääomalla. KNCn laitteet on myös vaihtoehto, tai sitten suomalaista (jälleenmyyntiä) tukien bitfurystrikesbackin tuotteet (jos niitä on kaupan). Yksi vaihtoehto on metsästää käytettyä rautaa, mutta todennäköisesti silloin ei saa rautaa joka itsensä maksaisi pois.

Tuo yhden laitteen riski on ehdottomasti huomioitava, eli järkevintä lienee lähteä vähintään kahden laitteen kanssa liikkeelle? HASH/watti suhde on todennäköisesti tärkein kriteeri, vanhan sukupolven asicit lienee parasta jättää väliin?

-y

Antin kommentti litecoinin fpgalouhinnasta on tosiaan mielenkiintoinen. Siinä ei välttämättä ole ns. juna jo mennyt kuten BTCn kanssa, eli rahalla olisi mahdollista päästä ensi aallolle mukaan. Viimepäivien kurssikehitys on LTCn suhteen varsin lupaava myös.

-y

Mitä mieltä semmoisesta että virolainen osakeyhtiö jonka osakepääoma käytettäisiin louhintalaitteiston hankkimiseen?

Tarpeeksi jengiä mukaan että joku 100 TH/s ens vuoden loppuun mennessä tavoitteeksi.

Tämmöinen olisi ihan hauska projekti. Ehkä sillä sais jonkun hallin lämmitettyä ens talvena.

Rajavastuuyhtiön ei tosiaan tarvii maksaa veroja, ennen kuin yrityksestä otetaan rahaa ulos.
Sitten taas verot menee asumis-maan mukaan, eli progressio jyllää, ellei voida antaa osinkoina.
Edustuskuluja ei hyväksytä rajavastuu-yhtiössä verovähennyskelpoisiksi (tosin veroista vähentäisit?), en tiedä ovatko kirjanpitokelpoisia.

Jos rahaa riittäisi niin isoimpien mukaantulijoiden kannattaisi perustaa oma rajavastuuyhtiö, jolle tuotot sitten menisi.
Ei tarvitsisi kaikkea tuottoa (jos sattumalta paljon tulisi) ottaa itselle, vaan voisi lähteä kätevästi mukaan sitten uuden koneen hankintakuluihin.
Meinaan että mikäli rahat on sun omalla tilillä käynytkin niin verotkin on pitänyt maksaa.

Mielestäni scenaario että suurehkoja rahamääriä makuutettaisiin rajavastuuyhtiön tilillä, tulevaa konetta varten, tuntuu jotenkin epävarmalta.
Sitten jos rajavastuuyhtiö joutuu tuon 21% maksamaan kun ulos rahaa siirtää, vaikka vain toiselle rajavastuuyhtiölle, niin eihän se kannata.
Parempi siinä tapauksessa pitää kaikkia rahoja rajavastuuyhtiön tilillä, kuin maksella rahan turhasta siirtelystä.

EDIT: Ai niin, sellainen juttu hieman hidastaa että louhintalaitteistonkin pitäisi sitten olla viron puolella.

Helpompi on maksaa suomeen pääomavero suomeen. Säästytään turhilta ressaamisilta ja toi halliseminen ei ole helppoa kun liiketoiminnan pitää tapahtua osittain virossa. Voidaan tehdä laitteista keskenäinen sopimus ni toi homma helpottuu huomattavasti. Tällä bitcoinin kasvuvauhdilla toi homma pitäis saada nopeesti käyntiin.

Onkohan tuo osakeyhtiö sitten loppupeleissä paras ratkaisu?
Suomessa kun lasketaan niin helposti yrittäjäksi ja jos joku mukana olevista henkilöistä joutuu esim työttömäksi niin työttömyyskorvausten kanssa joutuu mahdollisesti taistelemaan?

viro vs suomi ni etu mitä saatais verotuksen kautta olis 11% ja se häviäis osittain hallinnointi kuluihin. Mun mielestä voitais pohtia et minkälainen laite me tarvitaan ja kuinkapaljon porukka olis valmiitä sijoittamaan ni tiedettäis et missä mennään. Voitais myös sopia jonnekin tapaaminen asian tiimoilta jos alkaa näyttään siltä et homma vois onnistua.

Hmm. Tapaamiset on muuten jees, mutta aina on joku joka ei pääse paikalle syystä tai toisesta. Tämä henkilö on sitten auttamattomasti pihalla asioista.
Toki tapaaminen on mielestäni välttämätöntä jotta tulisi jonkinlaista luottamusta rakennettua.

Oy:ssä pitäisi sitten olla enemmän kuin 7 osakkeen omistajaa, jos työttömyyskorvaukset mietityttää. Näinä aikoina on kuitenkin hyvä pitää turvaverkko kunnossa.

Itselläni sijoitettava summa pyörii jossain 2k€-5k€ välillä. Riippuen toki tulevan yhteistyön kokonaiskuvan “tuntumasta”.

Käytännön asioita pitää myös miettiä-> jäähdytys, sijainti, laitteiston hoitajat, kirjanpito jne.

Saako suomessa ostettua Oy:n, jolloin perustamis-kulut huomattavasti halvemmat kuin uuden Oy:n perustamisessa? Vastaavanlainen homma maksaa virossa 600-1200€.

Rekisteröinti maksu on muutaman satasen 2500e mikä on osakepääoma pitää tallettaa firman tilille mutta voidaan käyttää kokonaisuudessaan laite hankintoihin. Perustettavalla yrityksellä voidaan alkaa toimimaan heti. Mulla summa vois olla sama eli 2000-5000e riippuen hankittavista laitteista ja kuviosta muutenkin.

Moro,

muakin kiinnostais… voisin jonkun 1-3ke ehkä 4-5ke pistää… ja mulla ois tilat.

Eli tollanen 31m2 yksiö keittiöllä tyhjillään tossa yläkerrassa. Sähkölämmityksellä, joten sähkössä vois säästää, sillä sitä joutuu kuitenkin talviaikaan pitämään lämmöissä.

Tilat sijaitsee Vaasassa, joten saattaa olla kynnyskysymys:) mut kuitenkin.

Jos tää homma toteutuu ja en hengaile täällä keskustelussa ja mut hyväksyttäis mukaan, niin ottakaa yvnä yhteyttä.

Oon kelaillu pistää itsekseni pystyyn louhinta koneiston, mutta en oikein hallitse hommaa ja tietotaitoa ei asiaan ole mahdottomasti nyt tarjota, mutta tarkoitus on ottaa jokatapauksessa selvää, mutta aina parempi jos jollain on jo ennestään kokemusta.

Ja suunnittelu taitoa löytyy ammatin puolesta. Kaiken maailman tekniset ratkaisut kynsisaksista helikopteriin, (lue: lähinnä tulee mieleen hienot rosteri räkit laitteistolle:), on mahdollista toteuttaa. Kuten myös kolvaukset asennukset ym. kunhan joku tietää mitä kolvataan ja mihin:D

edit. Lisäksi mikäli tarpeen verosuunnittelua, niin hyvin läheinen sukulainen hoitaa yritysverotusta, että tietoa varmasti saa.

Teillähän on jo hyvä tiimi kasassa ja rahaakin tuntuu löytyvän.

Pistäkää vaikka Skype-ryhmä pystyyn tämän suunnittelemiseksi.

Jaan mielelläni omia näkemyksiä hyvästä louhintakalustosta.

Jees…

Mun puolesta vois alkaa hieromaan yhteistyötä.

Oisko mikä näppärin tapa…? käytän itse ainakin irckiä, lähinnä quakenettiä, mut ircnet tai joku muu käy yhtä hyvin.

whatsapp, skype tai joku muu… miten vaan.

Vaasa ei ole mielestäni ollenkaan ongelmallinen, ei kaiken tarvii olla pk-seudulla ;D

Itse olen pihalla kaikista muista paitsi whatsapista, samalla käsittääkseni k.o henkilöiden puhelin-numerot olis tallella.
Toki olen mukautumis-kykyinen, kiva olisi kuitenkin jos lumia 920:ä toimisi valittu yhteydenpitokeino. Ipad:kin löytyy, mutta se on työnantajan,
vaikkakin vain minun käytössäni.

Omaa korttani pystyn sen verran panna lisäksi likoon että voin sähköasentajana toteuttaa louhinta-laitteiston sähköistyksen.
Miten sähkölasku kuitataan? Voitaisiin asentaa erillis-mittaus.
Sitten tulee hieman muita “raadollisempia” ongelmia:
-Entä jos louhinta laitteiston on kasannut jokin tee-se-itse opiskelija piilaaksossa ja se sytyttää akiramon talon tuleen? Kuka korvaa kenelle ja mitä? Vakuutukset?
-Murtovarkauden tapauksessa on myös ongelmia, sekä toiminnan laajennettavuuden kanssa.
-Ullakolla on kesällä kuuma.

Olisiko jostain data-salista vuokrattavissa tilaa? Moni vehjes näyttää kuitenkin räkki-asenteiselta.

Moro,

Homma näyttää herättävän kiinnostusta jopa yli odotusten, loistavaa,

Koitan hieman kasata ajatuksia keskustelusta kasaan tähän:

JÄRJESTÄYTYMINEN:

  • suomalainen osakeyhtiö
    • ainakin osa maksaa osuutensa euroina, eli saamme vaadittavan oma pääoman tilille näkyviin
    • viron rajavastuussa ongelmana toiminnan sijainti, olen tosiaan aihetta aiemmin ajatellut pelkästään softapuolelta, mutta tässä keississä on mukana se fyysinen rauta, niin ei.
    • joko tasaosuuksin (sama panos jokaisella osakkaalla) ja ääni per osake tai yksi a-sarjan äänioikeudellinen osake per osakas ja lisäksi panosta vastaava määrä osinkoon oikeuttavia b-sarjan osakkeita
    • mielellään vähintään 7 osakasta, ettei kukaan päädy ‘vahingossa’ yrittäjäksi (huom. muistaakseni tässä lasketaan perheenjäsenet, eli jos puolison kanssa meinaatte molemmat mukaan teidän yhteinen omistus voi tehdä jommasta kummasta yrittäjän)

KULUT

  • sähkö joko mittarin mukaan tai laskennallisesti, tai sisältyen vuokraan. lisäksi UPS tai muu varavoima
  • vuokra, jos jonkun ullakolle koneet laitamme yhtiö tekee tilasta vuokrasopimuksen ja ottaa siihen vakuutuksen
    - jos jollain on yhteyksiä konesaleihin aina parempi jos saamme nurkan vuokrattua jostain missä on valmiiksi jäähdytys ja varavoima ja varayhteydet
  • verkkoyhteys ja varayhteys
  • työt;
    - jos saamme sovittua kaikille osakkaille samansuuruisen työpanoksen voimme jättää huomiotta, muuten
    - sovimme tuntihinnan jota tehdystä työstä voi laskuttaa yhtiöltä

LOUHIJA

  • http://mining.thegenesisblock.com/ antaa suht hyvän käsityksen tilanteesta.
  • NOPEUS on elintärkeää, kuten joku jo mainitsi
  • Esim. Terraminer IV jos saisi tammikuulle on mahdollista päästä plussan puolelle jopa ilman hinnannousua.
    • Nämä on ilmeisesti jo myyty loppuun, eli pitäisi katsella osto-oikeutta markkinoilta
  • Watts/GH saraketta katsomalla vaihtoehdoiksi jää Black Arrow (saanti vasta maaliskuussa --> myöhään), BFL Monarch ($/GH on synkkä, ja BFL), Terraminer IV, Bitmine Rig ja Hashfastin tuotteet

TEHTÄVÄÄ

  • selvitellä tuo louhija tilanne, minkä noista saisi ja millä aikataululla
  • järjestäytyminen, nimien ja tietojen keräys ja osuuden koko
  • sijoituksen selvittely

Voin ottaa tuon järjestäytymisen selvittelynakin, jos ei joku muu välttämättä halua, eli halukkaat laittaa YVn minulle ja vaikka nimen ja spostin, niin teen whatsapp-ryhmän niillä tiedoilla, sopiiko?

Vielä voi olla hyvä sanoa että vaikka järjestäydymme joukolla, kyseessä on silti ISON RISKIN projekti. Mitään takeita ei ole tuotosta, tai edes sijoituksen takaisinsaannista. Eli lähtekää mukaan rahalla joka teillä on varaa menettää.

-y