Bitcoin voi poistaa valtion (vai voiko?)

Aloitus on ehkä vähän kärjistetty, mutta tuolla pointilla lähdetään. Bitcoin ja lohkoketju voi helposti siirtää monia valtioille tai muille julkisille toimijoille perinteisesti kuuluvia toimia pois valtioilta. Maailmalla on jo kokeiltu monia erilaisia Bitcoin-äänestyksiä ja esimerkiksi avioliittoja on rekisteröity lohkoketjuun. On myös ehdotettu esimerkiksi, että poliisitutkinnassa todisteita voidaan säilöä lohkoketjuun, jolloin kukaan ei voi manipuloida niitä tai väärentää niitä.

Mitä kaikkia valtiollisia toimintoja Bitcoinilla ja lohkoketjulla teidän mielestänne voidaan korvata ja kuinka pitkälle valtioiden siirtäminen hajautettuun lohkoketjuun on hyvä juttu?

1 tykkäys

En nyt sanois, että se voi poistaa valtion. Se voi kyllä pistää valtion toimintamekanismit kunnolla uusiksi. Valtio se on silti vaikka se tietoverkkojen kautta toimis ja olisi suorempaa demokratiaa kuin nykyään.

Mutta jos itse kysymykseen jotain sanoisi, niin lohkoketjuteknologialla voi korvata kaiken tällä hetkellä keskitetysti tehtävän valtion toimintaan liittyvän tiedon tallentamisen sekä luomisen. Eli näin karkeasti sanottuna voisi antaa ymmärtää, että se korvaa eduskunnan, mutta käytännössä kyse on enemmänkin siitä, että se poistaa lähinnä eduskunnan fyysisen olemuksen ja tarpeen päätöksiä tekeviltä ihmisiltä kokoontua yhteen paikkaan tekemään niitä.

Se voisi myös mahdollistaa päätöksien teon hajauttamista paljon isommalle ihmisjoukolle. Mahdollisesti jopa eri ihmisjoukoille aihealueesta riippuen.

Valtio = alueellinen kokonaisuus, jossa hallitsee selkeä yksittäinen väkivaltamonopoli (voi olla myös muita väkivaltaisia toimijoita, mutta yleensä lyhytikäisiä jne).

Esim. avioliitossa juju on siinä, että sillä on erinäisiä oikeudellisia vaikutuksia. Esim. jos eroat, massit jaetaan 50/50 ellei avioehtoa ole. Varsin hyvä diili sille persaukisemmalle puoliskolle. Lisäksi on muitakin vaikutuksia, esim. jos olet naimisissa vaikkapa sossu voi kohdella sinua eri tavalla (esim. ei ota vanhempien tuloja huomioon niinkuin naimattomilla).

Lisäksi avioliitossa haetaan myös sitä yhteisön hyväksyntää yms. Tuskin kovin moni pitää lohkoketjuun tehtyjä merkintöjä samanlaisena kuin perinteisiä kirkkohäitä jne.

Bitnation ja muut hörhöilyprojektit jättävät kyllä iloisesti huomiotta, miksi ihmiset näitä valtioiden palveluita oikein käyttävät. Miten lohkoketju toimisi vaikka oikeuslaitoksena? Kuka enforcettaa lohkoketjun päätöksiä? Tietynlaisia juttuja lohkoketjulla voi kyllä tehdä, mutta “valtion korvaaminen” on kyllä puhdasta höpinää.

Ehkä ainoa toimiva palvelu tällä hetkellä on notaaripalveluiden korvaaminen. Esim. se että voi todistaa dokumentin olemassaolleeksi tietyllä ajanhetkellä. Kuitenkin aika marginaalisia toimintoja.

Samaa mieltä siitä, että monet “valtion korvaaminen blockchainilla” -jutut ovat käytännön tasolla aika höpöhöpöä tässä kohtaa, mutta mielestäni tuo notarisointi on aika merkittävä juttu itsessään.

Se, että jonkun asian olemassaolo voidaan kiistattomasti todistaa ilman, että on riskiä sille että jokin kolmas osapuoli (esim. notaari itse) on väärentänyt merkinnän, on kova juttu. Sitä voi hyödyntää todella monessa asiassa ja se tekee kaikenlaisesta kusetuksesta paljon hankalampaa. Mikäli blockchain-notarisointia aletaan siis käyttämään laajalti - uskon että aletaan ja aika nopeassakin aikataulussa. Se on vaan niin kovuutta.

Pohjimmiltaanhan valtion jutut perustuu pitkälle siihen, että tarpeeksi moni toimii valtion sääntöjen ja päätöksien mukaan. Sillä ei loppujen lopuksi ole isoa merkitystä, mistä nämä säännöt ja päätökset löytyvät. Ainoastaan sillä on merkitystä, että mitä yleisesti ottaen pidetään voimassa olevana säännöstönä ja mistä se löytyy.

Mutta siis, näkisin, että valtiot alkavat siirtämään toimintojaan lohkoketjupohjaisiksi ihan omasta aloitteestaan. Vallankumouksesta ei sinällään ole kyse. Tällaisessa tapauksessa kyse on lähinnä olemassaolevien rakenteiden siirtämisestä lohkoketjupohjaiseksi.

Pohjimmiltaanhan valtion toiminta on pitkälle nimenomaan tiedon hallintaa, luomista ja muokkaamista. Loppu perustuu sit lähinnä siihen, että riittävän moni valtion asukas suostuu toimimaan valtion määrittelemällä tavalla. Väkivaltakoneistokin on osa sitä, mutta siinäkin täytyy muistaa, että sekin on pohjimmiltaan sama asia. Eli perustuu sekin siihen, että siinä mukana olevat ihmiset toimivat valtion määrittelemällä tavalla.

Voisiko passit / erilaiset henkilökortit laittaa lohkoketjuun ?

Kaikkeahan voi laittaa lohkoketjuun, mutta minkä asioiden laittamisessa on suurin lisäarvo?

Tällainen tulevaisuutta pohtiva kirjoitus löytyi
Blockchain muokkaa finanssialaa

Tekstistä löytyi hieno lause, tosin se meni hieman yli hilseen :sunglasses:
> Lohkoketju voi tuoda huomattavia säästöjä ja parannuksia listaamattomien johdannaisinstrumenttien nopeamman ja läpinäkyvämmän selvitys- ja täsmäytyssyklien kautta.