Bitcoin kirjanpidossa ja käsityksiä sen käytöstä

En itse näe ongelmaa tuossa kirjanpidollisessa mielessä, jos myy tavaraa tai palveluita bitcoineilla. Tulkitsisin bitcoinit ihan vaan vaihtotavaraksi, jolloin kauppa menee barterointina. Tässä tapauksessa bitcoinien arvonmäärittäminen on helppoa, koska niillä on varsin selkeästi tietty euroissa ja/&tai dollareissa noteerattu kurssi. Eli ei ole sitä arvonmääritysongelmaa, mikä normaalisti on vaihtokaupoissa.

Bitcoinien vaihto euroihin ja takaisin taas on ongelmallisempaa. Huvittavaahan tässä on se, että periaatteessa jos myy suomessa, pitäisi maksaa 23% ALV, mutta ulkomailta ostettaessa ja myytäessä alvia ei peritä. Eli Suomen lainsäädäntö pistää suomalaiset yrittäjät varsin epäedulliseen asemaan verrattuna ulkomaisiin kilpailijoihin.

BitPayn edustajat voivat kysyä, vaikka finassivalvonnasta, Ovatko he laissa tarkoitettu maksupalvelun tarjoaja. Luvanvaraista jos volyymit suuria, alussa tuskin, heille tulisi kuitenkin ilmoittaa aikeistaan.

Yritykset taasen valuuttatilin käytöstä vain pitävät kirjaa Kpl pykälien mukaan, katsotaan se sitten verottajan kannalta hyödykkeeksi tai rahoitusvälineeksi.

Pienet on näköjään piirit, kuin noin tarkkaan “tiedetään” taustajoukot ja se, miten BitPay myi hallussaan olevat asiakkaan? Bitcoinit. Aika iso valuuttarahasto heille jäi, jota pikkuhiljaa siis purkivat myymällä. Jokuhan oli taas onnistunut huijaamaan bitcoin verkoston jäseniä sijoittamaan bitcoineja hänen valuuttarahastoonsa, ja nyt on häippässyt kuvioista eikä sijoittajat saa takaisin mitään. Spekulaatioita ja valuuttakauppaa se käydään uudessakin “talousjärjestelmässä”. Soros taas asialla?

Finanssivalvonnasta on kysytty. Tässä heidän vastauksensa:

Hei.

Tietojärjestelmien tarjoaminen toisille yrityksille ei sellaisenaan kuulu Fivan valvontaan.

Bitcoinien vastaanottaminen ja vastaavan summan maksaminen verkkokauppiaalle ei ole maksupalvelua. Maksulaitoslain (297/2010) 5 §:ssä on säädetty, että varoilla tarkoitetaan käteistä, tilille kirjattua raha-arvoa ja sähköistä rahaa. Toiminta olisi maksupalvelua, jos te ottaisitte vastaan em. varoja (käytännössä euroja) maksajalta omalle tilillenne ja välittäisitte ko. varat maksunsaajalle (esim. verkkokauppiaalle).

t. Jaakko

Bitcoinin ympärille on muotoutunut kansainvälinen yhteisö, jossa aktiivisimmat jäsenet tietävät toisistaan paljon. Yrittäjähenkisiä ihmisiä tämä tuntuu vetävän puoleensa melko hyvin. Bitpayn strategia tiedetään, koska he julkisesti kertoivat asiasta bitcointalk.org forumilla. Tästä osoitteestä esimerkiksi näkee heidän yhtiönsä nimellä olevan käyttäjätunnuksen luomat viestit: https://bitcointalk.org/index.php?action=profile;u=31293;sa=showPosts;start=0

Käytännössä kaikki menestyneimmät bitcoin-yritykset ovat aktiivisia bitcointalk.org forumilla. Mikäli haluaa seurata mitä Bitcoin-yhteisössä tapahtuu, kyseinen forumi on yksi tärkeä tiedonlähde.

Toivomme tästä forumista tulevan suomeen vastaavanlainen keskeinen kokoontumispaikka suomalaisille bitcoin-harrastajille.

Vielä ei ole täysin selvää oliko se varmasti huijaus, mutta hyvin monet ovat sitä mieltä olleet jo sen rahaston alusta asti. Siitä on myöskin mekastettu lähes tauotta että pakko olla ponzi tms. En usko että yksikään siihen sijoittanut on säästynyt näkemästä juttua asiasta. Voin vain arvailla mitä heidän päässään on liikkunut.

Bitcoin ei ole suunniteltu luomaan pintapuolisilta ominaisuuksiltaan radikaalisti erilainen kuin eurot tai dollarit. Se missä Bitcoin on suunniteltu näistä eroamaan on siinä, että Bitcoinia ei hallitse mikään yksittäinen taho. Myöskään mikään taho ei kykene mielin määrin luomaan bitcoineja lisää.

Tämän lisäksi Bitcoin on suunniteltu maailmanlaajuiseksi valuutaksi. Bitcoin-siirron kannalta on se ja sama seisovatko lähettäjä ja vastaanottaja vierekkäin vai ovatko he toisilla puolin maapalloa. Siirto menee perille nopeasti ja kustantaa kummassakin tapauksessa täsmälleen yhtä paljon.

Spekulaatio ja valuuttakauppa ovat nykyajan totuttuja tapoja pelata valuutoilla, joten koska kysyntää on, palveluja sitä varten on tehty.

Siirsin ketjun omaan kategoriaansa, näitä asioita varten on nyt selkeästi oma kategoria.

Aika hyvin näihin asioihin on vastattu, joten kommentoin vain lyhyesti.

  • Kauppias, joka käyttää Bitpaytä ja ottaa euroja tilille, voi merkitä myyntinsä samalla tavalla kuin jos maksu tehtäisiin suoraan euroilla. Pohjahinnoittelu on kuitenkin euroissa ja kauppias saa rahat sen pohjalta. Kaikki Bitcoiniin liittyvät asiat ja mahdollisen valuuttariskin ottavat täysin Bitpay ja Bittiraha.fi.

  • Bitcoinin vaihtokurssin noteerauksesta ei verottajalta ole vielä minkäänlaista lausuntoa, mutta sieltä on varmasti tulossa sellainen. Tästä asiasta on ollut puhetta verottajan kanssa. Tällä hetkellä lienee hyvä käyttää isointa pörssiä tai usean pörssin kombinaatiota kuten Bitpay tekee.

  • Jos kauppias ottaa itselleen bitcoineja, menee se kirjanpidollisesti eri tavalla. Bitcoinit ovat tosiaan hyödykkeitä, joskin virtuaalisia sellaisia, joten ne katsotaan investointina. Alvi menee toki ihan samalla tavalla eli myyntihetkellä syntyy euromääräinen alv, mutta muilta osin tuo eroaa. Bitcoineista syntyy eräänlainen varastosaldo ja siitä joutuu sitten maksamaan pääomaveroa jos myy ne voitolla tulevaisuudessa.

  • Jos yritys myy näitä bitcoinejaan, alvi lienee relevantti vain jos he suoraan myyvät niitä. Sitä ei tietenkään kukaan tee ammattimaisesti Suomessa, koska se olisi järjetöntä. Bittirahan kautta jos yritys myy bitcoininsa niin ei siinä mitään alvia heidän osaltaan mene.

He ostavat palvelun, josta menee välityspalkkio. Bittirahan välityspalkkioon sisältyy alv, eli (palvelun) myyjä on tässä yhtälössä me, ei se kauppias jolla on ne bitcoinit. Kauppias tietysti maksaa pääomaveroa jos hän myy paremmalla kurssilla suhteessa siihen hetkeen, kun hän vastaanotti ne bitcoinit maksuna.

Siinä muutamia mietteitä tähän hätään. En voi taata täysin, että nämä kaikki kohdat pitävät paikkansa, mutta vastaus on annettu parhaan tietämykseni mukaan.

Technomage, yritysten kannalta tuo ei ihan noin mene. Jos yritys ottaa vastaan bitcoinit yksityiseltä, se oli veroton “osto” yrityksen kannalta, mutta jos se olisikin jo toinen yritys, joka sanoisi, että tässä “hyödykkeessä” on alv sisällytettynä, pitäisi se myös vastaanottovaiheessa kirjata osto-ja myyntitositteina, jolloin molemmat osapuolet tekisivät alv sisältävät tositteet.

Ja kun bitcoin “hyödyke” myytäisiin, myytäisiin se sis.alv merkinnällä, tapahtuu se myynti sitten kauppapaikan välityksellä tai vaihdantasuoritteena toisten osapuolten välillä.

Useimmille yrityksille se ei ole kuitenkaan varastosaldotuote, koska se tarkoittaisi, että se olisi heidän varsinainen myyntituote, kyse on enempi rahoitussijoitus. Pieni tekninen eroavaisuus.

Verottajalta kyllä kaivataan vähän tarkennusta, sillä kyllähän BitPay selkeästi tarjoaa maksupalvelua ja “valuutta” todistetusti on käypä, niin eri näkökulmasta tarvitaan nyt katselmusta.

Tuota, tuo Fivan Jaakko vastauksesta näkee selvästi ettei asiassa käsitelty BitPayn tarjoamaa maksupalvelua, jossa kyllä selkeästi tarjotaan maksupalvelua. Yritys joutuu avaamaan BitPayhin käyttäjätilin, bitcoinit siirtyy sinne (jossa on euromääräinen pohja-arvo), josta BitPay ottaa ne tehdäkseen valuuttakaupan ja siirtää sitten omalta tililtään yrittäjän eurotilille sovitun summan.

Käytännössä siis todellakin tapahtuu niin, että “valuuttatili” on BitPayn systeemissä, minne bitcoinit siirtyy ja ne siirretään yrittäjälle. Tässä BitPayn systeemissä “valuuttavarat” eivät siis suoraan siirry kahden henkilön välillä tietojärjestelmän turvin lompakosta toiseen. BitPay pitää niitä ensin hallussa käyttäjätileillä ja pitää niistä kirjaa.

Jolloin “valuuttavarat” ovat BitPayn hallussa ja tietoturvan takana, näinhän he mainostavat. Ennenkuin siirtävät joko yrittäjän bitcoin lompakkoon tai eurotilille varat.

Mutta Fiva voi tehdä omia päätöksiään, tämä BitPay on kuitenkin amerikkalainen yritys, eikä näytä ihan pieneltä sellaisesta ja bittiraha on vain sopimuskumppani vai oma erillinen yritys, joka käyttää BitPayn luomaa konseptia ja alustaa?, jolloin suuruusluokka on toista, että onko vain sivuliike ja kenen itseasiassa katsotaan tarjoavan maksupalvelun, riippuen yritysrakenteesta.

Ehkä Bitcoin yhteisön pitäisi lakata markkinoimasta bitcoineja “valuuttana” tai maksuvälineinä, vaikka kuitenkin tekevät valuuttakaupoilla businesta, jos kyseessä on “hyödyke”, harhaanjohtavaa markkinointia. Ei nimittäin voi olla niin, että nämä esim. MT gox pörssit tekevät oikeasti koko ajan valuuttakaupoilla runsasti voittoa, ja samaan aikaan uskotellaan yrittäjille, että tämä onkin “hyödyke”? kahta eri tapaa käsitellä asiaa ei voi olla. Verottajakin näyttää käsittelevän yhden osapuolen toimet meklaritoimintana, ja samaan aikaan luonnolliset henkilöt periaatteessa joutuisivat miettimään, onko heidän kaupankäyntinsä ammattimaista, jos verottaja saa tiedon pankkitilileillä olevista suurista summista. Heitä on näköjään ohjeistettu kuin kävisivät valuuttakauppaa ja sen mukainen kirjanpito, pääomaverotuksineen.

Mutta jos kerran on kyse “hyödykkeistä”, pitäisi myös olla eri kirjanpitonäkökulma, kyseessähän voi suuremmissa ja ammattimaisemmissa tapauksissa olla kyse yksityisestä elinkeinotulosta progressiivisine verotuksineen, jossa myydään ja ostetaan “hyödykkeitä” ja myös alv velvollisuus rajat tulee eteen jne. Kahta eri vaihtoehtoista tapaa tarkastella ei voi olla, yhdelle toinen ja toiselle toinen?

“Bitcoin yhteisö” ei ole mikään yhtenäinen elin. Olisi vaikea käskeä sitä tekemään yhtään mitään, koska kyseessä ei ole minkäänlainen organisaatio, järjestö tai muukaan. Samalla tavalla olisi järjetöntä velvoittaa “eurojen käyttäjät” -yhteisöä tekemään yhtään mitään :smiley:

[quote=“GenY, post:46, topic:281”]Ei nimittäin voi olla niin, että nämä esim. MT gox pörssit tekevät oikeasti koko ajan valuuttakaupoilla runsasti voittoa, ja samaan aikaan uskotellaan yrittäjille, että tämä onkin “hyödyke”? kahta eri tapaa käsitellä asiaa ei voi olla. Verottajakin näyttää käsittelevän yhden osapuolen toimet meklaritoimintana, ja samaan aikaan luonnolliset henkilöt periaatteessa joutuisivat miettimään, onko heidän kaupankäyntinsä ammattimaista, jos verottaja saa tiedon pankkitilileillä olevista suurista summista. Heitä on näköjään ohjeistettu kuin kävisivät valuuttakauppaa ja sen mukainen kirjanpito, pääomaverotuksineen.

Mutta jos kerran on kyse “hyödykkeistä”, pitäisi myös olla eri kirjanpitonäkökulma, kyseessähän voi suuremmissa ja ammattimaisemmissa tapauksissa olla kyse yksityisestä elinkeinotulosta progressiivisine verotuksineen, jossa myydään ja ostetaan “hyödykkeitä” ja myös alv velvollisuus rajat tulee eteen jne. Kahta eri vaihtoehtoista tapaa tarkastella ei voi olla, yhdelle toinen ja toiselle toinen?[/quote]

Bitcoin on bitcoin, mitään vastaavaa ei ole aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ollut, joten ei ole mikään ihme ettei sille kovin hyvin istuvaa lainsäädäntöä ole olemassa. Bitcoineja vaihtavat yritykset mainostavat lähinnä bitcoinien vaihdantapalveluita, eivät niinkään virtuaalihyödykkeiden tai valuutan vaihtoa. Esim. bittiraha.fi etusivulla ei juuri puhuta valuutasta tms, lähinnä bitcoineista. En nyt lähtisi harhaanjohtavasta markkinoinnista syyttämään. Ja muutenkin kyllähän se on yrittäjien omalla vastuulla ottaa selvää, mihin ovat näppinsä sotkemassa, varsinkin kun aiheesta on runsaasti informaatiota netissä saatavilla.

Bitcoin on järjestelmä, joka on suunniteltu nimenomaan valuutaksi ja käyttäjien kannalta se näyttää ja käytytyy sellaisen tavoin, joten ei ole mikään ihme, että käyttäjät mielellään mieltävät sen sellaisena. Se kuitenkin on sen olemassaolon tarkoitus.

Bitcoin ei kuitenkaan ole virallisesti tunnustettu valuutaksi minkään valtion toimesta, joten virallinen määritelmä (Suomen tapauksessa, tämäkin on vahvistettu finanssivalvonnalta) on virtuaalinen hyödyke. Bitcoin ei myöskään täytä sähköisen-rahan määritelmää, koska Bitcoin-järjestelmässä ei ole minkäänlaista keskitettyä organisaatiota taustalla kuten tämä määritelmä vaatisi.

Eli lyhyesti sanottuna, Bitcoinin tulon myötä eivät lait ole enää ajan tasalla.

Hei, olen hopea.fi -sijoitusjalometallikaupan yrittäjä alk 2006.

Minun käsityksiäni Bitcoinien merkitsemisestä kirjanpitoon ja verotuksesta osakeyhtiössä:

  1. Jos tuote ei ostettaessa ole sisältänyt alv, ei sitä voi myöskään (tietenkään) vähentää. Jos myydään edelleen Suomessa, hintaan pitää lisätä alv (ei tule tapahtumaan, koska halukkaita maksajia ei ole, pl. toiset firmat (jotka voivat heti vähentää maksetut alv:t)). Jos myynti tapahtuu vientinä sellaiseen maahan, jossa alv:ta ei peritä (esim. jos Bitcoinin de fakto status on “valuutta”), veroa ei tarvitse lisätä hintaan.

1b. Jos tuote on ostettu ei-arvonlisäverovelvolliselta taholta EU:n sisältä, voidaan se myydä eteenpäin marginaaliverotuksen alaisena (ALVL 79§). Tämän rasite firmalle on se, että katteen ja kurssivoiton osuudesta maksetaan ensin 23% marg.alv, ja lisäksi yhteisövero. Tuotteen hintaa ei kuitenkaan tarvitse korottaa 23%, eli toimintaa on mahdollista tehdä vaikka verottaja viekin valtaosan tuotoista. Näin meillä toimii sijoitushopean välitys.

  1. Kirjanpitoon kirjaaminen ei ole toisaalta mikään iso juttu. Marg.alv -ostetut bitcoinit voivat olla samalla kirjanpitotilillä kaiken muun antiikin kanssa. Tärkeää on, että kassakirja pidetään kunnolla, ja että oston ja myynnin alv-tilit on kunnossa (nämä pitää olla kuukausittain). Varaston arvoon riittää että ottaa kantaa tilivuoden vaihteessa.

On tämä kyllä hauskaa, ei tunnustettu viralliseksi valuutaksi minkään valtion toimesta, kuin itsenäistymispyrkimys. Joillakin valtioiden edustajilla on nyt vähän omituiset näkemykset asiasta ja pelot ja jos niihin ei osaa varautua/suhtautua oikein, tulee aikamoista sillisalaattia.

No, kautta aikojen on ollut olemassa erilaisia “arvopapereita”, joita erilaiset tahot ovat laskeneet liikenteeseen, ei mielestäni tätä tarvi valtioiden ruveta tunnustamaan, vaan saada yhteinen käsitys siitä, voiko tätä käsitellä arvopapereiden tapaisesti, eikä virtuaalihyödykkeiden tapaisesti, sillä enempihän tässä on kyse arvopaperin tyyppisestä asiasta, jolle voidaan määritellä tietty arvostus. Valuuttamuotoinen arvopaperi, jolle on pörssikeinottelijat, anteeksi,-markkinat olemassa.

Jolloin muodostuisi yhtenäisempi käytäntö, vastaavienlaisten “valuuttaarvopapereiden” kanssa ja yrittäjien ei tarvitsisi alv merkintöjen kanssa pähkäillä, sillä se tulee olemaan käytännössä mahdotonta, jos kauppapaikkojen avulla hoidetaan myynti,kun ei voi mitenkään tietään kuka on ostaja. Joten selkeyttä ja yhtenäisiä linjauksia todellakin tarvitaan. Sillä enää BitPay tarjotessa yrittäjille palveluja, ei ole kyse P2P konseptin ja tietyn virtuaaliyhteisön sisällä tapahtuvasta asiasta (mihin aikaisemmat päätökset ovat pohjautuneet).

Bitcoin ei sinällään mitään valtioiden tunnustusta kaipaa, ihan hyvin se toimii ilman mitään lainsäädäntöäkin :smiley:

Mutta tietysti jos ajatellaan suomen kannalta, niin mielestäni olisi hyvä jos olisi jokin selkeä lainsäädäntö ja ohjeistus. Nythän virtuaalitavaran kaupassa muutenkin suomen lainsäädäntö sorsii suomalaista yrittäjää. Esim. kuluttajat voivat ostaa e-kirjat ilman alvia suoraan ulkomailta, esim. jenkeistä, mutta jos haluat ostaa suomalaiselta yrittäjältä e-kirjan, siihen tulee siihen päälle ALV 23%. Aineettomasta kaupasta pitäisi mielestäni poistaa alvit kokonaan, koska tuollaisella nurinkurisella protektionismilla ei tehdä muuta kuin romutetaan kotimainen kilpailukyky. Mutta en kyllä usko että mitään kovin fiksuja muutoksia tuohon on tulossa, sen verran pihalla nykymaailman menosta taitaa meidän maan päättäjät olla ;D

Ainiin, ja vielä hauskempaahan on se, että paperiroskan niinkuin lehdet ja kirjat myymiseen saa edelleen verohelpotuksia (ALV halvempi) - aikana jolloin varmaan 90% kansasta omistaa jonkin sähköisen laitteen, jolla voisi lukea ja kuluttaa huomattavasti ekologisemmalla ja paremmalla tavalla. Mutta pitäähän sitä tukea suomalaista paperiteollisuutta, vaikka ne tehtaatkin on jo siirretty etelä-amerikkaan ;D

Niin, olisihan se kivaa jos alvia ei tarvitsisi maksaa. Mutta pelkästään omalla päätöksellään sitä ei firman kannata jättää perimättä, koska jos tulkinta myöhemmin enforcataan, se on valitettavasti se firma, joka joutuu maksamaan takautuvastikin 23%, ja harvojen katteet siihen riittää.

Softat yleisesti on alvillisia, arvopaperit ja valuutat ei. Varmaankin järkevää olisi hakea määrittelyä arvopaperiksi, koska tuo “virtuaalihyödyke” kuulostaa niin fantastiselta.

[quote=“rpietila, post:52, topic:281”]Niin, olisihan se kivaa jos alvia ei tarvitsisi maksaa. Mutta pelkästään omalla päätöksellään sitä ei firman kannata jättää perimättä, koska jos tulkinta myöhemmin enforcataan, se on valitettavasti se firma, joka joutuu maksamaan takautuvastikin 23%, ja harvojen katteet siihen riittää.

Softat yleisesti on alvillisia, arvopaperit ja valuutat ei. Varmaankin järkevää olisi hakea määrittelyä arvopaperiksi, koska tuo “virtuaalihyödyke” kuulostaa niin fantastiselta.[/quote]

Juu, ilman muuta muuta kannattaa maksaa, en suosittele ketään ottamaan turhia riskejä. Sanoinpahan vaan että suomen lainsäädäntö ei kovin järkevää tuolla saralla ole, ainakaan suomalaisen yrittäjyyden edistämisen kannalta.

Mitä kautta tämä määrittely haettaisiin ja mitä se kustantaisi?

Nyt jos ja kun muutama yritys on tuon BitPayn käyttöönsä ottanut, nyt tässä vaiheessa parasta ja turvallisin ratkaisu on käsitellä bitcoineja “valuuttainstrumentteina” ja käsitellä alv kulloisenkin tilanteen mukaisesti, ja kirjataan rahoitusvälineisiin. Tuossa on monta eri vaihtoehto skenaariota, missä ja miten joko maksaa alv:a tai välttää sen maksamisen. Jos yritys itse rupeaisi valuuttaspekulaatio sijoitukseen mukaan, näiden bitcoin pörssien kanssa, niin varmasti ei ainankaan alv asiat pysy perässä, sillä anonyymikauppaahan tuo, jossa ei paljon maan rajoja tunneta. Ja valuuttakaupan tapaan, vain “valuuttainstrumenttikaupan” treidaus kulut/tuotot jää näkyville.

Valuuttakaupassa treidataan puuvillaan, kultaan ym. hyödykkeitä vastaan ja jotkut tarjoavat instrumenttien tapaisia sijoituksia, vähän samastahan tässä on kyse.

Verottajalta voi pyytää ennakkopäätöstä tai lähinnä ennakkotietoa, koska on laajasta asiasta kyse, ja selostaa heille liiketoiminnan tarkoitus ja voiko menetellä tietyllä tavalla. Halpaa se ei välttämättä ole, voi olla 1800euroakin, tuskin 300eurolla tässä tapauksessa selviää.

Tarkoitin tuolla BitPayn ja yritysten välistä valuuttakurssisopimusta, jonka he keskenään määrittelevät, siinä on lähinnä kyse valuuttainstrumenttitapauksesta. Muissa tapauksissa kyse on lähinnä johdannaisstrumentin kaltaisesta asiasta, ei aivan samasta, mutta liittyy käsitteeseen. Spekulatiivista kauppaa virtuaali “arvopapereilla”, joille pörssissä määritellä kurssiarvoja.

Arvopaperiksi määrittely tarkoittaisi vähempää veronmaksua, joten se olisi ihan hyvä asia mm. Bittirahan kannalta. Kääntöpuolena on se, että tarvitsisi todennäköisesti hakea finanssivalvonnan alaista lisenssiä.

Selvitykset verottajalta ei välttämättä maksa mitään. Meillä on ihan kirjalliset selvitykset verottajalta ja niiden hinta oli tasan 0€. On toki eri asia onko kyse ohjeistuksesta vai johonkin muutokseen liittyvästä päätöksestä.

Mun mielestä on sinällään ihan selvää, että bitcoinit ovat tosiasiassa lähempänä arvopaperia kuin jotain “digitaalista hyödykettä”, mutta viranomaiset ovat jäljessä tälläisissä asioissa eikä meillä ole erityistä hinkua kiihdyttää selvitystä mihinkään suuntaan. Esim. Bittirahan osalta tuo välityspalvelumalli toimii ihan hyvin nykyiseltään ja bitcoinien määrittäminen rahaksi laittaisi meidät toisenlaisen reguloinnin piiriin - kaksipiippuinen asia.

Sivuhuomautuksena voin todeta, että bitcoineja ei tietääkseni lasketa vielä missään arvopapereiksi tai rahaksi. Tämä muutos saattaa tulla tulevaisuudessa, mutta juuri nyt ne menevät selkeästi digitaalisen hyödykkeen kategoriaan ja firmojen tulee minun nähdäkseni käsitellä bitcoineja niin - ei mitenkään muuten. On täysin epävarmaa tuleeko bitcoinit koskaan saamaan toisenlaista määritystä.

Bitpaystä sen verran, että heidän tapa määrittää vaihtokurssi on selvästi ilmoitettu sivustolla ja Bitpaytä käyttävät yritykset hyväksyvät sen käyttäessään heidän palvelua. Bitpayn ja Bittirahan välisestä suhteesta sen verran, että me ollaan pääasiassa markkinointi- integrointi- ja asiakaspalvelukumppani. Ne kauppiaat, jotka ottavat meidän kautta Bitpayn käyttöön, tekevät sopimuksen Bitpayn kanssa - ei meidän kanssa. Meillä on sitten oma yhteistyösopimus Bitpayn kanssa jne.

Myynti euroiksi kirjanpitoon ja jos haluaa jättää bitcoineiksi niin muutos kerran kuussa rahoitusomaisuuden muutoksena kirjanpitoon kuun viimeisen päivän mukaan. Like valuuttakurssimuutos. Sama käytäntö kun yrityksen raportointivaluutta on euro ja toimintaa monissa maissa eri valuutoilla.

En tiedä onko tässä mitään uutta, mutta asiaan liittyvää kuitenkin!

Erittäin asiallinen kirjoitus loppukaneettia myöten :wink: