Tämä on se uutinen, joka on viime päivinä tuonut kurssia alas eikä suinkaan se, että Yhdysvaltain valtio myy 30.000 takavarikoimaansa kolikkoa. Yksi bitcoinin kehittäjistä, Peter Todd, on niin huolissaan kehityskulusta, että on ilmoittanut myyneensä 50% kolikoistaan pois:
Pitääkö meidän muiden (varsinkin kaltaisteni epänörttien) olla yhtä huolissaan? Mitä 51% hyökkäyksellä voidaan saada aikaan ja mitä ei? Kun lukee tuon ylimmäisen linkin uutisen alla olevaa keskustelua, asiasta ei tule kaltaiseni teknoamatööri hullua hurskaammaksi. Mielipiteitä kun on joka lähtöön eikä itse osaa arvioida kenellä keskustelijoista on parasta tietoa. Muutama juttu kuitenkin herättää syvää epäluuloa ja huolta:
juurikin Peter Toddin kaltaisen tyypin reaktio, hänen ainakin luulisi olevan asioista perillä, jos hän huolestuu, minun järkeni mukaan jokaisen epänörtinkin pitäisi huolestua
tuossa ylimmäisessä linkissä Ghashin operatiivisen vaihdon pomo vakuuttaa etteivät koskaan vahingoittaisi yhteisöä (“we would never harm the community”). No, jos ei ylipäänsä ole mahdollisuutta vahingoittaa yhteisöä, tällainen vakuuttelu on tarpeetonta. Jos taas keinoja vahingoittamiseen on, silloin tällainen vakuuttelu on tarpeellista. Ja se tässä juuri huolestuttaa. Sillä eikö bitcoinin pitänyt olla hajautettu valuutta jonka käyttämisessä ei tarvitse luottaa ihmisiin (“kolmanteen osapuoleen”) vaan algoritmiin? Nyt yhtäkkiä pitääkin luottaa jonkun Jeffrey Smithin sanaan. Homma haisee ja pahasti. Keitä on tämän herran taustalla? NSA, CIA, Kiinan hallitus, Sisilian mafia? Kehen tässä nyt pitäisi luottaa? Purkakaapas nyt vähän tätä 51% kuviota niin että epänörttikin tajuaa mistä kyse. Kuinka isot riskit tässä oikeasti on ja millaisia ne ovat täsmällisesti luonteeltaan? Joka tapauksessa haisee pahasti siltä ettei bitcoin ole ollenkaan niin hajautettu kuin on annettu ymmärtää…
En minä tiedä, sitä tässä juuri kysynkin. Eihän välttämättä ole edes kyseessä omiin muroihin kuseminen vaan niiden pelastaminen. Ihan vaan heittona esim. jos pankit ja/tai luottokorttifirmat ja/tai vaikkapa Western Union kokevat bitcoinin niin kovana uhkana että se täytyy tuhota niin silloinhan moinen strategia olisi aivan järkevä. Eihän bitcoinin market cap ole tällä hetkellä edes 10 miljardia dollaria mikä on ihan pikkuraha rahanliikuttelun bisneksessä. Aivan hyvin esim. mainitsemani puljut voivat uhrata moisen summan pelastaaksen isommat rahat. Tämä ihan vaan esimerkkinä.
Bitcoin on tosiaan niin pieni tekijä että en millään jaksa uskoa että joku uhraisi miljardikaupalla hilloa sen tuhoamisen yrittämiseen.
Lisäksi sain juuri kuulla, että eräs merkittävä louhintaoperaatio vetää rautaansa pois GHashista paraikaa ja siirtää sitä muualle. Tilanne siis ainakin helpottuu pian. Tämä tieto tuli hyvin luotettavasta lähteestä.
Joo vaikka kukaan ei haluaisi kusta omiin muroihinsa niin jos hirveä määrä hashinpowerista on parin ihmisen käsissä niin ne tyypit ovat vaikka ostettavissa jos sikseen tulee. Tämä on todellinen ongelma. 51%-hyökkäyksellä on romutettu kokonaan pienempiä altcoineja. PAHIMMILLAAN tämä voi kaataa vaikka koko bitcoinin. Louhinnan TULISI olla hajautettua ja se on ihan juuritason ongelma. Kokonaisuudessaan itse bitcoin pitäisi olla suunniteltu niin, että louhimista olisi kaikista kannattavinta harrastaa soolona. Bitcoin on beta-vaiheessa…
Henkilöt, jotka eivät ole huolissaan Ghash.io -n nykyisestä roolista bitcoinin ylläpitäjänä, ovat mielestäni hyvinkin kujalla.
Bitcoin ei ole enään vapaa. Riski kasvaa päivä päivältä kun louhijat keskittyvät yhteen paikkaan. Kun osuus nousee 51%iin ja siitäkin vielä ylitse, niin koko Bitcoinin tulevaisuus on käytännössä yhden jampan varassa. Mitä tämä jamppa olisi valmis tekemään esim miljardista eurosta? Tai ehkäpä jo 100 000 eurosta? Riihikuivaa pätäkkää yhden napin painalluksella, ilman että syyllistyy mihinkään laittomaan.
Näenkin rajuja piikkejä alaspäin kuluvan kesän aikana. Yli 500 euron hintoja ei ole tiedossa enään tänä vuonna. Ehkä ei enään koskaan.
On totta että Bitcoin on beta-vaiheessa ja sitä kehitetään jatkuvasti. Itse asiassa olisi hyvä jos tällainen 51% hyökkäys tapahtuisi niin kaikki näkisivät että siitäkin selvittiin, kun yhteisön terävin kärki löi päänsä yhteen ja ryhtyi toimeen.
Kannattaisi opetella edes kirjoittamaan oikein ennen kuin tulee puhumaan kujilla olemisesta, puhumattakaan perehtymisestä
Bitcoinin syvimpään olemukseen.
Se ettei kurssi nouse enää koskaan yli 500 euron on hyvinkin todennäköistä, mielestäni yhtä todennäköistä kuin vaikkapa se ettei
aurinko enää syyskuussa nouse lainkaan.
[quote=“katlisa5963, post:7, topic:2101”]On totta että Bitcoin on beta-vaiheessa ja sitä kehitetään jatkuvasti. Itse asiassa olisi hyvä jos tällainen 51% hyökkäys tapahtuisi niin kaikki näkisivät että siitäkin selvittiin, kun yhteisön terävin kärki löi päänsä yhteen ja ryhtyi toimeen.
Kannattaisi opetella edes kirjoittamaan oikein ennen kuin tulee puhumaan kujilla olemisesta, puhumattakaan perehtymisestä
Bitcoinin syvimpään olemukseen.
Se ettei kurssi nouse enää koskaan yli 500 euron on hyvinkin todennäköistä, mielestäni yhtä todennäköistä kuin vaikkapa se ettei
aurinko enää syyskuussa nouse lainkaan.[/quote]
Totta, parempi 51%-hyökkäys olisi tapahtua nyt kuin tulevaisuudessa. Ehkäpä tällekin asialle tehtäisiin sitten jotain.
Niin, ja kurssi tulee nousemaan yli 500 euron vuorenvarmasti!
[quote=“katlisa5963, post:7, topic:2101”]On totta että Bitcoin on beta-vaiheessa ja sitä kehitetään jatkuvasti. Itse asiassa olisi hyvä jos tällainen 51% hyökkäys tapahtuisi niin kaikki näkisivät että siitäkin selvittiin, kun yhteisön terävin kärki löi päänsä yhteen ja ryhtyi toimeen.
Kannattaisi opetella edes kirjoittamaan oikein ennen kuin tulee puhumaan kujilla olemisesta, puhumattakaan perehtymisestä
Bitcoinin syvimpään olemukseen.
Se ettei kurssi nouse enää koskaan yli 500 euron on hyvinkin todennäköistä, mielestäni yhtä todennäköistä kuin vaikkapa se ettei
aurinko enää syyskuussa nouse lainkaan.[/quote]
bitcoinin loputtomaan arvon kehitykseen uskomista voisi verrata Jeesuksen ylösnousemisen uskomiseen. Syksyisillä auringon nousuilla on sentään tieteellinen todennäköisyys, joten älyttömiä heittoja. Jos pientä kritiikkiä ei kestä, niin jossain mättää. Jos uskoo johonkin, ei silloin tarvitse aina olla puolustamassa… Ellei sittenkin…
Kritiikinsietokyvyssäni on tosiaan parantamisen varaa. Meinaa vaan hihat palaa joka kerta kun näitä paniikinlietsojia lukee, aina kun kurssi on laskussa milloin mistäkin syystä.
Edit: Mielestäni on melko härskiä verrata Bitcoinin arvon kehitystä uskonnolliseen saagaan jonka tieteellinen todennäköisyys lienee
lähellä nollaa.
Ei mulla ainakaan ole minkäänlaista motiivia “lietsoa” mitään, kunhan vain kyselin olisiko tässä mahdollisesti vakavasta jutusta kyse vai ei. Mutta näköjään ainakin sulla on kaikenlaiseen bitcoin-kritiikkiin (tai ongelmakohtien esittämiseen) asenne, että kaikki on kunnossa, ihan turha narista mistään. Itse näen tässä aivan valtavan periaatteellisen ongelman, vieläkin syvemmän kuin Mt.Goxin tapauksessa, joka sekin oli tavallaan “kolmannen osapuolen” ongelma. Bitcoinin piti pyöriä ilman kolmatta osapuolta ja silti iso osa matemaattisesti kaikkein lahjakkaimmista ja teknisesti valveutuneimmista ihmisistä koko maapallolla noin vain antoi bitcoininsa kolmannen osapuolen haltuun! Minusta täysin käsittämättömän epäloogista käyttäytymistä. Nyt taas kun haisee että koko bitcoin-infrastuktuuri on luisumassa todella suppean “kolmannen osapuolen” haltuun niin asiassa ei nähdä mitään ongelmaa! Ihan himmeätä, ei mene jakeluun.
Kysymyksessä on yksinkertaisesti lupausten pettämisestä. Jos osoittautuu että bitcoin ei olekaan hajautettu valuutta niin toki tähän voi suhtautua niin että “mitä väliä sillä on, turha narista asiasta”. Mutta moni kyllä pettyy karvaasti jos huomaa ettei se hajautettu olekaan, se nimenomaan on eräs kaikkein keskeisimmistä syistä miksi bitcoin ylipäänsä on noussut siihen arvoon mihin se on noussut.
Tämä asia on ratkaistava jotenkin, muuten ei bitcoinin tulevaisuudelle hyvää seuraa.
altcoineja on oikeasti kuollut 51% hyökkäykseen, pitää paikkansa. Bitcoinin kanssa kylläkin liikutaan ihan eri skaaloissa sen suhteen kuinka monella on ja kuinka paljon kiinni bitcoinin jatkumisen kanssa. Takuulla ei luovuteta lähellekään niin helpolla kuin alkutekijöissään olevan altcoinin kanssa saatettais heittää hanskat kehään.
Otetaanpas muutama pointti:
Kyseessä on pooli jolla on vaarallisen paljon louhintatehoa. Heidän prosenttiosuutensa on vaarallisen korkealla, mutta mikäli alkavat törttöilemään, se voi myös haihtua ilmaan todella vauhdilla. Itseasiassa se on pikkuhiljaa haihtumassa vaikka eivät edes törttöile.
Pari vuotta sitten deepbit niminen pooli kävi lähellä 50% rajaa. Nykyään tämä pooli on melko kuollut ja kuopattu. Liekö enää edes toiminnassa. Yhteisössä syntyi niin raju aggressio siellä louhijoita kohtaan, että pooli kuoli pois.
Deepbit tapauksen jälkeen ollaan kuitenkin aktiivisesti pohdittu tapoja ratkaista ongelma algoritmitason muutoksilla. Potentiaalisia ratkaisutapoja on olemassa pilvin pimein. Ongelmaksi muodostuukin siis lähinnä valita niistä yksi ja toteuttaa se mikäli se lopulta on tarpeen.
Lyhyellä tähtäimellä siis panikoijat saattavat painaa kurssia alas, mutta en usko pitkällä tähtäimellä olevan minkäänlaista ongelmaa. Liian monella on liikaa kiinni bitcoinissa, että voisivat antaa tän vaan kaatua kasaan. Potentiaaliset ongelmat tullaan korjaamaan. En näe mitään syytä epäillä että homma vain kaatuisi tällaisen takia.
Teknisessä mielessä 51% hyökkäyksellä saavutetaan vain 2 asiaa:
-Hyökkääjä voi käyttää kolikoitaan kahteen kertaan, mutta tämä on ihan peruspetos, johon pätevät reaalimaailmankin lait.
-Hyökkääjä voi estää muiden siirtoja saamasta vahvistuksia hyökkäyksen ajan, eli ko. siirrot vahvistuvat vasta hyökkäyksen päätyttyä
Aika vaatimattomat saavutukset saa siis Bitcoinin tapauksessa uhraamalla valtavasti rahaa. Tämä ei ole todellinen ongelma, vaan korkeintaan jonkinlainen imago-ongelma.
Siltikin pitää ihmetellä kaikkia niitä minereita, jotka eivät nosta kytkintä poolista joka ylittää 20 % osuuden laskentatehosta…
En näe mitään syytä epäillä että homma vain kaatuisi tällaisen takia
Aamen.
Oliko satoshi muuten aikanaan ennustanut laskentatehon kasaantumisen?
Kun oikeastaan looginen ajattelu ja toistaiseksi myös todellisuus osoittaa koko ajan sellaiseen suuntaan että ihmiset tahtoo väen vängällä mukaan siihen isoimpaan pooliin…
Jos ongelmaa on mahdotonta ratkaista teknisellä tasolla, tulee tämä 51% uhka varmasti toistumaan jatkuvasti niin kauan kuin Bitcoin on ylipäätään olemassa.
Eikö periaatteessa Bitcoinin algoritmiä voisi vaan muokata 51% hyökkäyksen kestäväksi?
Pidän sijoituksistani noin 10 % kiinni bitcoineissa eikä elämääni hetkauta mitenkään sen arvon nousu tai lasku. Vaikuttaa siltä että ne henkilöt joilla on all in hermostuvat heti kun kurssi lähtee laskuun. Minulle se on iloinen asia kun pääsee taas tankkaamaan halvalla
Meikäläisellä on vuosien kokemus näistä hommista ja tiedän kyllä milloin on oikeasti syytä huoleen, sisäpiirin tieto on koko ajan käden ulottuvilla.
Eikös ongelma ratkeisi sillä, että joku taho alkaisi valmistaa sopivan halpoja ja helppokäyttösiä louhijoita teholtaan vaikka 25-1000W. Joissa on jo valmiina vaikka 10 laskentapooliin (jos niitä on edes niin paljoa) asetukset ja lisää saa netistä. Laite myös vaihtaa poolia aivan täysin satunnaisesti milloin sattuu. Tai kun louhijan omistaja niin tahtoo vaikka napista painamalla.
Louhintalaite myös osaa hakea netistä tiedon missä poolissa on liian suuri prosentti. Ja tämä tietty johtaa poolin vaihtamiseen automaattisesti.
Laitteessa on myös tietysti lämpötilatermostaatti, joka kytkee louhinnan päälle lämpötilan mukaan. Talvella louhija pyörii luonnollisesti eniten. Louhija tietty myös louhii lisää Bitcoineja omistajansa tilille. Vaikkakaan tuskin mitään huimia määriä.
Mutta joka tapauksessa tälläsen halvan helposti käytettävän louhijan omistaja voi hommata itselleen “ilmaisia” Bitcoinsiirtoja. Talvella siitä saa lisälämpöpatterin. Sen lisäksi että louhija pitää huolta, että 51% mörkö ei kasva liian suureksi.
[quote=“jbca, post:17, topic:2101”]Eikös ongelma ratkeisi sillä, että joku taho alkaisi valmistaa sopivan halpoja ja helppokäyttösiä louhijoita teholtaan vaikka 25-1000W. Joissa on jo valmiina vaikka 10 laskentapooliin (jos niitä on edes niin paljoa) asetukset ja lisää saa netistä. Laite myös vaihtaa poolia aivan täysin satunnaisesti milloin sattuu. Tai kun louhijan omistaja niin tahtoo vaikka napista painamalla.
Louhintalaite myös osaa hakea netistä tiedon missä poolissa on liian suuri prosentti. Ja tämä tietty johtaa poolin vaihtamiseen automaattisesti.
Laitteessa on myös tietysti lämpötilatermostaatti, joka kytkee louhinnan päälle lämpötilan mukaan. Talvella louhija pyörii luonnollisesti eniten. Louhija tietty myös louhii lisää Bitcoineja omistajansa tilille. Vaikkakaan tuskin mitään huimia määriä.
Mutta joka tapauksessa tälläsen halvan helposti käytettävän louhijan omistaja voi hommata itselleen “ilmaisia” Bitcoinsiirtoja. Talvella siitä saa lisälämpöpatterin. Sen lisäksi että louhija pitää huolta, että 51% mörkö ei kasva liian suureksi.
Mutta totta juu tuskin tuokaan täysin aukoton on…[/quote]
Minereihin pystyy toki valitsemaan 3:a eri poolia joita se sitten vaihtelee aika-ajoin.
Kyseessä on edukaatio-ongelma. Aina kun bitcoinin kurssi nousee, niin louhintaan tulee about samassa suhteessa uutta porukkaa mukaan, jotka joutuu oppimaan taas kantapään kautta asioita. Vanhat louhijat eivät tällä vauhdilla riitä opettamaan uusille tavoille ja ymmärrys asian vakavuudesta tulee käytännössä vasta kun sillä on jotain konkreettista merkitystä, kuten kurssin tippuminen.
Asian voisi teoriassa korjata sillä, että tarjolla olevat louhintatyökalut tekisivät louhintatehon hajauttamisesta helpompaa kuin sen kohdistamisesta keskitettyyn pisteeseen. Toivottavasti louhintakalustoa myyvät firmat nyt ymmärtävät, että tässä on niiden oma etu kyseessä ja tekisivät näin.
Ei, louhintapoolit yllättivät hänetkin muistaakseni.
Hyvä että sisäpiiritietoa on. Mikset sitten jaa sitä? Tämä on kuitenkin keskustelupalsta. Mitä ihmeen keskustelua se semmoinen on, jossa sanotaan, että “minä tiedän miten asiat ovat” ilman perusteluita? Ainakaan minulle ei jää muiden epäanalyyttisistä hehkutuspostauksista mitään käteen. Miksi muillekaan kaltaisilleni epänörteille jäisi? Tälläkö tavoin opastat uusia ihmisiä perehtymään bitcoinin saloihin? Tieto on valtaa joten jakakaamme sitä.
Onneksi on Joel Kaartisia ja muita jotka tähän(kin) ketjuun jaksavat kirjoittaa informatiivisiakin vastauksia. Kiitokset heille, ymmärrykseni bitcoinista on heidän ansiosta taas vähän syventynyt.