Valta murenee yhä pienempiin käsiin

http://www.hs.fi/sunnuntai/Valta+murenee+yhä+pienempiin+käsiin/a1366431877989?ref=hs-hitaat-e-5

Mielestäni tähän kirjoitukseen olisi mainiosti voinut lisätä Bitcoinin.

Kyllä maailmassa valtablokkejakin riittää, ehkä merkittävimmät ovat Kiinan, Venäjän ja joidenkin keskiaasian -stanien Shanghain liittouma ja sitten Israel/siionistivetoinen läntinen blokki. USA on käytännössä siionistien klienttivaltio, FED:in täyskontrolli yhdistettynä muiden talousinstituutioiden kontrolliin, mediaomistuksiin, Hollywood-propagandahömppämasiinaan, AIPACiin ja molempien puolueiden vaalirahoitukseen takaa ettei USA:n ase- ja talousapu Israeliin lopu ikinä. Ei ole mikään sattuma sekään että Putin siivosi oman hallintonsa juutalaisista oligarkeista. Siionisteillä on kaikkein eniten menetettävää jos globaali (solutettaviin) keskuspankkeihin ja Bretton Woods-instituutioihin perustuva valtarakennelma romahtaa. Rotschildien pankkiiriliike päätti juuri luopua kultabisneksistä, ehkä sekin kertoo jotain ajan hengestä.

Olen aistivinani antisemitismin henkeä tässä kommentissa… Salaliittoteorioita on ennenkin käytetty tekosyynä holokaustille.
Täytyy muistaa, että Israel on lähi-idän ainoa demokraattinen valtio, jossa on länsimaalaisessa mittakaavassa kohtalainen sananvapaus. Ei tarvitse mennä, kuin naapuriin Syyriaan, niin tilanne on aivan toinen. Myös monissa muissa arabivaltioissa toisinajattelijat eliminoidaan.
En väitä, että Israelin politikot ovat jotenkin hyviksiä - samanlaisia huijareitahan ne on kuin muutkin politikot (esim. Suomessa). Jos tämän kommentin olisi sanonut jossain lähi-idän diktatuurissa (esim. Iranissa), niin minut luultavasti telotettaisiin. Israelissa sallitaan myös politikkojen kritisointi ilman, että toisinajattelijan täytyy pelätä henkensä puolesta. Jopa Israelin parlmanetissa knessetissä on arabiedustajia, eli ei se Israel ehkä niin paha olekaan, kuin monet salaliittoteoriat tai tiedotusvälineet antavat ymmärtää.

[quote=“Jarmo Viikki, post:3, topic:759”][quote author=Kurdeli link=topic=801.msg5235#msg5235 date=1366584545]
Kyllä maailmassa valtablokkejakin riittää, ehkä merkittävimmät ovat Kiinan, Venäjän ja joidenkin keskiaasian -stanien Shanghain liittouma ja sitten Israel/siionistivetoinen läntinen blokki. USA on käytännössä siionistien klienttivaltio, FED:in täyskontrolli yhdistettynä muiden talousinstituutioiden kontrolliin, mediaomistuksiin, Hollywood-propagandahömppämasiinaan, AIPACiin ja molempien puolueiden vaalirahoitukseen takaa ettei USA:n ase- ja talousapu Israeliin lopu ikinä. Ei ole mikään sattuma sekään että Putin siivosi oman hallintonsa juutalaisista oligarkeista. Siionisteillä on kaikkein eniten menetettävää jos globaali (solutettaviin) keskuspankkeihin ja Bretton Woods-instituutioihin perustuva valtarakennelma romahtaa. Rotschildien pankkiiriliike päätti juuri luopua kultabisneksistä, ehkä sekin kertoo jotain ajan hengestä.
[/quote]

Olen aistivinani antisemitismin henkeä tässä kommentissa… Salaliittoteorioita on ennenkin käytetty tekosyynä holokaustille.
Täytyy muistaa, että Israel on lähi-idän ainoa demokraattinen valtio, jossa on länsimaalaisessa mittakaavassa kohtalainen sananvapaus. Ei tarvitse mennä, kuin naapuriin Syyriaan, niin tilanne on aivan toinen. Myös monissa muissa arabivaltioissa toisinajattelijat eliminoidaan.
En väitä, että Israelin politikot ovat jotenkin hyviksiä - samanlaisia huijareitahan ne on kuin muutkin politikot (esim. Suomessa). Jos tämän kommentin olisi sanonut jossain lähi-idän diktatuurissa (esim. Iranissa), niin minut luultavasti telotettaisiin. Israelissa sallitaan myös politikkojen kritisointi ilman, että toisinajattelijan täytyy pelätä henkensä puolesta. Jopa Israelin parlmanetissa knessetissä on arabiedustajia, eli ei se Israel ehkä niin paha olekaan, kuin monet salaliittoteoriat tai tiedotusvälineet antavat ymmärtää.[/quote]

Antisemitismiähän se on aina, jos juutalaisia kritisoidaan. Taitaa olla maailman ainut ryhmä, josta ei saa negatiivistä asiaa mainita syyllistymättä juutalaisvihaan.

Tulin joskus lukeneeksi tämän kirjan http://www.woodenshore.org/text/Glad.John.2011a.Jewish_Eugenics.pdf , joka avasi joillakin tasoilla ymmärrystä siihen, mihin juutalaisten saavutukset maailmassa perustuvat. Erona muihin kansoihin on lähinnä sellainen itsetietoisuuden taso, joka mahdollistaa positiivisen eugeniikan harjoittamisen ilman moraalidilemmoja, ja tästä seuraava organisoitumisen tehokkuus ja etnosentrinen sisäänlämpiävyys.

[quote=“arseeni, post:4, topic:759”][quote author=Jarmo Viikki link=topic=801.msg5284#msg5284 date=1366643571]

Olen aistivinani antisemitismin henkeä tässä kommentissa… Salaliittoteorioita on ennenkin käytetty tekosyynä holokaustille.
Täytyy muistaa, että Israel on lähi-idän ainoa demokraattinen valtio, jossa on länsimaalaisessa mittakaavassa kohtalainen sananvapaus. Ei tarvitse mennä, kuin naapuriin Syyriaan, niin tilanne on aivan toinen. Myös monissa muissa arabivaltioissa toisinajattelijat eliminoidaan.
En väitä, että Israelin politikot ovat jotenkin hyviksiä - samanlaisia huijareitahan ne on kuin muutkin politikot (esim. Suomessa). Jos tämän kommentin olisi sanonut jossain lähi-idän diktatuurissa (esim. Iranissa), niin minut luultavasti telotettaisiin. Israelissa sallitaan myös politikkojen kritisointi ilman, että toisinajattelijan täytyy pelätä henkensä puolesta. Jopa Israelin parlmanetissa knessetissä on arabiedustajia, eli ei se Israel ehkä niin paha olekaan, kuin monet salaliittoteoriat tai tiedotusvälineet antavat ymmärtää.
[/quote]

Antisemitismiähän se on aina, jos juutalaisia kritisoidaan. Taitaa olla maailman ainut ryhmä, josta ei saa negatiivistä asiaa mainita syyllistymättä juutalaisvihaan.[/quote]

Salaliittoteoriat eivät ole kritiikkiä juutalaisia kohtaan, vaan valheita, joita käytetään tekosyinä eri aikoina holokausteille. Salaliittoteorioiden keskeinen ongelma on se, että ne ovat perättömiä valheita. Sinun ei tarvitse olla salaliitossa maailmaa vastaan, että sinusta voi tulla rikas. Ainoa, mitä sinulla tulee olla on lisäarvoa, josta muut ovat valmiita maksamaan. Voit olla iältäsi vaikka 15 vuotias teini, mutta jos sinulla on maailmaa mullistava ja lisäarvoa tuottava idea, niin kaupallistaessasi ideasi sinusta voi tulla vaikka kuinka rikas - riippuen ideasi merkityksestä. Toinen tapa rikastua on kova työn teko (enkä tarkoita ravintolassa tiskaamista välttämättä, vaan yleisesti ahkeruutta) ja työn hedelmän, rahan, laittaminen oikeisiin ja tuottaviin kohteisiin - kuten tällä hetkellä voisi olla esimerkiksi BitCoinit, myös laadukkaat pörssiosakkeet ovat hyvä paikka laittaa rahojaan. Tämä keino vaatii päättäväisyyttä, sillä rikastuminen ei tapahdu yön yli vaan sen eteen on tehtävä töitä. Tämä ei edellytä jäsenyyttä vapaamuurareissa tms.

Juutalaisilla (uskonnollisilla) on monta kertaa korkeampi moraali, kuin ei-juutalaisella. Jos kuuntelet juutalaisia rabbeja, niin huomaat kuinka tiukaksi vedetään mm. määritelmä varkaudesta tms. Juutalaisuus menee uskontona muita pidemmälle moraalissa. Näen juutalaisen paremmuuden johtuvan nimenomaan heidän muita tiukemmasta moraalista. Jos olet kiinnostunut juutalaisesta uskonnosta, muttet ole syntyperäinen juutalainen, he ehdottavat sinulle ihan naurettavan löysää moraalia (Nooan liitto ja 7 käskyä). Juutalaisia itseään velvoittaa 613 käskyä, joten paremmuudentunto tulee varmasti tätä kautta.
Näen toisena syynä juutalaisten menestymisen antisemitismissä. Jos vähääkään tuntee historiaa, niin näkee kuinka juutalsia on aina välillä teloitettu. Heidän omaisuutensa on samalla ryöstetty. Tällainen antisemitismi ja kovat olot ovat kasvattaneet heissä tiettyjä piirteitä (esimerkiksi sitkeyttä), jotka he ovat sitten laittaneet aina eteen päin seuraaville sukupolville ja välillä saaneet muistutuksen omasta erityisyydestään holokaustin muodossa.

Nuo moraalikoodistot ovat suoraa seurausta positiivisen eugeniikan projektista, jonka tarkoituksena on tiettyjen haluttujen ominaisuuksien (esim. älykkyyden) lisääminen oman väestön keskuudessa. Positiivinen eugeniikka toimii jos kustakin sukupolvesta seulotaan esiin ne kirkkaimmat kynttilät ja varmistetaan kulttuurillisin kannustimin että nämä lisääntyvät keskimääräistä enemmän. Moni muukin asia on seurausta juutalaisesta eugeniikkaprojektista, mm. vanhatestamentillinen homoviha. Voi kuvitella helposti rabbien ottaneen muinoin homouteen nuivan asenteen, koska homoissa projektin muokkaamat pitkälle jalostetut geenit menisivät hukkaan (ainakin antiikinaikaisen teknologian tasolla). Antisemitismi puolestaan osoittautuu gentiilien irrationaaliseksi kritiikiksi siitä, etteivät heidän esi-isänsä ole juutalaisten tapaan aloittaneet positiivisen eugeniikan projektiaan jo muinaisaikoina. Eugeniikka on sinänsä täysin toimiva instrumentti mutta vaatii toteuttajakseen riittävän määrätietoisen ja kulttuurillisesti yhtenäisen populan. Monikulttuurisuus on sensijaan silkkaa dysgeniikkaa, hajaannustan ja kaaosta. Uskon monikulttuurisuushömppään siinä vaiheessa kun Israel alkaa toteuttaa sitä käytännössä, esim. avaamalla rajat rajoittamattomalle maahanmuutolle.