Uusi sivu: www.welovebitcoins.net

Moi,

Bitcoinin kurssi vaan laskee ja ajattelin tehdä jotain:)

www.welovebitcoins.net

Tein sivun, johon voi listata bitcoineja hyväksyviä myyntipaikkoja. Odottelen, että joku postaisi ensimmäisen. Kyseiseen paikkaan voi sitten jättää kommentteja tms.

Itse voisin tätä ajatella käyttäväni kun lähtee matkalle uuteen paikkaan ja voi tsekata missä coinit käyvät.

Jos tunnette bitcoinit hyväksyvien kauppoja niin saa vinkata, että lisää oman putiikin tai ATM:n tänne.

Mitä mieltä porukka on?

Näitä karttasivuja taitaa olla jo muutama. Jos haluaisi omastaan menestyvän, niin suosittelisin perehtymään muiden karttasivustojen ongelmiin samalla kun yrittää pitää omansa mahdollisimman toimivana ja simppelinä.

Minulle on jäänyt sellainen kuva, että nuo nykyiset sisältävät aika paljon vanhentunutta tietoa, eikä sinne sitten oikein jaksa lisäillä mitään. Olisikohan hyvä idea panostaa määrän sijasta laatuun, esim. vaikka että karttamerkinnät katoaisivat jos ei kukaan käy niitä päivittämässä vähään aikaan. Ennen katoamistaan ne voisivat jotenkin “hälyttää”, että kohta poistutaan jos ei kukaan vahvista että tämä kauppa on vielä olemassa.

Tuo sivu oli mielestäni myös aika sekava.

Mutta älä ainakaan masennu kritiikistäni, sivulla on varsin hyvät mahdollisuudet menestyä jos katsot miksi muut karttapalvelut ovat huonoja ja teet omastasi paremman :slight_smile:

En todellakaan masennus, kiitos paljon kommenteista!

Itse heivaisin koko kartan vittuun, ja tekisin jonkinlaisen listaussaitin. Kartta ehkä kivana lisäfeaturena…

Itseäni kiinnostaisi miten tuo kartta on saatu sivulle ja miten sen saisi näyttämään yksittäisen GPS-koordinaatin kartalta tai piirtämään niistä jopa viivaa jne. Ja vielä silleen että homma on luvallista eli Google ei asiasta hernettä nenään vedä. Itselläni olisi muuta käyttöä moiselle tosin voin siihenkin Bitcoinit sotkea mukaan.

Googlen kartoista näemmä kumminkin kyse. Mutta miten sitten noita karttoja saa käyttää luvallisesti omiin projekteihin. Ja tietty on maksaako se jotain? Ja jos maksaa niin paljon?

Tästä aiheesta olikin jo ihan hyvää off-topic keskustelua toisessa ketjussa, niin jatketaan täällä :slight_smile:

Lisäisin vielä hyvän listaussaitin ominaisuuksiin seuraavanlaisen jutun:

  • Teknisesti riippumaton kolmansista osapuolista, esim. Google

Ensimmäinen rohkea listasi kauppansa. Kiitos Ostosmarket, ensi kesän mökkireissu kulkee kauppanne kautta:)

Kiitos muillekin kommenteista!

Kyllä hyvälle sivulle aina löytyy käyttäjiä :slight_smile:

Annan tässä ihan ensi alkuun käytännön vinkin sinulle Sami, ainakin kotiosoitteet ja puhelinnumerot kannattaa piiloittaa noista whois-tiedoista etenkin kun on kyseessä bitcoin-aiheinen sivusto. Et oikeasti halua niitä esille.

Kiitos kun muistutit, en todellakaan halua:)

[quote=“Kimmo, post:8, topic:2221”][quote author=stv link=topic=2461.msg19081#msg19081 date=1408432617]
Tein sivun, johon voi listata bitcoineja hyväksyviä myyntipaikkoja.
[/quote]

Kyllä hyvälle sivulle aina löytyy käyttäjiä :slight_smile:

Annan tässä ihan ensi alkuun käytännön vinkin sinulle Sami, ainakin kotiosoitteet ja puhelinnumerot kannattaa piiloittaa noista whois-tiedoista etenkin kun on kyseessä bitcoin-aiheinen sivusto. Et oikeasti halua niitä esille.[/quote]

Mitä pahaa on bitcoin aiheisen sivuston ylläpitämisessä? Itselläkin yksi bitcoiniin liittyvä domaini varattuna. Lähinnä varattu dollarin tai no bitcoinin kuvat silmissä jos joku haluisi ostaa :slight_smile: Ehkä joskus voi itsekin jotain harkita siihen osoitteeseen.

Vaikka ei sen puoleen ei välttämättä ainakaan domainosoitteen, jossa jotain toimintaa. Niin välttämättä kannata pitää omia osoite yms tietoja näkyvissä whois-tiedoissa. Tosin noiden net, com jne päätteisten sivujen whois-tietojen peittäminen maksaa tietääkseni jotain kuten vaikka 10e/vuosi kun viimeseksi kysyin. Mutta FI-päätteisen whois-tiedot voi peittää maksutta. Tosin silloinkin kyllä etu ja sukunimi näkyy mutta ei sitten muuta.

  • Olet terroristi
  • Olet keskuspankkijärjestelmän vihollinen #1
  • Verottaja laittaa sinut syyniin todennäköisin syin epäiltynä veronkierrosta
  • Päädyt poliisin rekistereihin koska bitcoineilla ostetaan huumeita
  • Sinua voidaan epäillä avunannosta rahanpesuun…
    jne.

Lista jatkuu loputtomiin :smiley:

[quote=“Kimmo, post:11, topic:2221”][quote author=jbca link=topic=2461.msg19106#msg19106 date=1408477788]
Mitä pahaa on bitcoin aiheisen sivuston ylläpitämisessä? Itselläkin yksi bitcoiniin liittyvä domaini varattuna.
[/quote]

  • Olet terroristi
  • Olet keskuspankkijärjestelmän vihollinen #1
  • Verottaja laittaa sinut syyniin todennäköisin syin epäiltynä veronkierrosta
  • Päädyt poliisin rekistereihin koska bitcoineilla ostetaan huumeita
  • Sinua voidaan epäillä avunannosta rahanpesuun…
    jne.

Lista jatkuu loputtomiin :D[/quote]

Aikamoinen loputtomiin jatkuva lista tosiaan. Nimet ja muut tiedot mahdollisimman nopeasti nyt piiloon! ;D

Toimisiko tälläinen sivusto vähän wikipediatyylisesti (tai urbaanin sanakirjan lailla) että ihmiset lisäävät itse omat yritykset tai yrityksen jossa ovat käyneet. Onhan noita sivui mis esims ravintoloita arvostellaan joukkoistetusti… vähän sama voisi toimia bitcoinyrityksiä listatessa?

Ehkäisisi ainakin ongelmaa “kun kukaan ei jaksa päivittää”… Tosin haittana voi olla että päällekäisi sivuja saattaa syntyä jotka voivat sisältää jopa virheellistä tietoa… ja muunkinlaisten huijausten mahdollisuus kasvaa (vrt. wikisivun muokkaaminen ja sensurointia omien tarkoitusten mukaiseksi).

Joikaiseen postaukseen voi liittää kommentteja. Kaikki uudet ja paikat tulevat ainakin aluksi moderoinnin kautta, koska en halua mitään asiatonta arvostelua ja shaissea sivuille. Toki hyväksyn kriittisetkin kommentit, kunhan ne ovat rakentavasti kirjoittu kuten yleensä netissä on tapana:)

Ajattelisin samoin, että tää kommentointi ois hyvä juttu, jos etsii esim. ravintolaa lähistöltä.

Lisää postauksia odotellessa.

Kiitti kommenteista.