Treidausverotus?

Itseasiassa Suomessa on parempi tilanne kun esimerkiksi USA:ssa jossain suhteessa, koska BTC/ETH kaupoista ei makseta Suomessa veroja. Toisaalta tosiaan tappioiden vähennyskelvottomuuden osalta huonompi, mutta kaikista huonoin tilanne olisi jos myös kryptojen välisistä kaupoista verotettaisiin kauppakohtaisesti samalla kun vähennysmahdollisuutta ei ole.

Aina voi käyttää USD Tetheriä voi käyttää päivätreidauksessa. Se on kryptovaluutta eikä kryptovaluutan vaihtaminen siihen laukaise verotusta.

Totta, mutta tetheria ei kylla uskalla holdata yhtaan pidempaan. Toivottavasti Digixin DGX tai MakerDAO DAI korvaavat sen pian!

Kaikki stablecoinit ovat epäilyttäviä, koska sellaisen arvon vakaana pitämiseen tarvitaan valtavasti tulivoimaa.

DGX kultaan sidottuna ei kyllä vaadi arvon vakaana pitämiseen juuri mitään taikatemppuja tai tulivoimaa. Pitää tietysti luottaa siihen ettei Digix huijaa tai Singaporen viranomaiset käy hankaliksi, mutta paljon läpinäkyvämmältä ja uskottavammalta homma silti vaikuttaa kuin Tether.

DAI vaatii kyllä tosiaan vakuudeksi muutakin kuin Ethereumia ennen kuin voidaan puhua edes jonkinlaisesta luotettavuudesta.

Tämä on totta. Jenkkilässä synkkä juttu tuo, että ihan kaikki kryptotransaktiot ovat verotuksen alaisia.

Mutta mitenhän tämä menee Suomessa olettaen seuraava tilanne: Alun perin ostettu 1 BTC hintaan 1000€, ja sitten kryptotreidaamalla onnistuttu muuttamaan tuo 1 bitcoini 2 bitcoiniksi. Kun nyt sitten lopulta myy puolet stashista, eli yhden bitcoinin hintaan 2000€/BTC, niin onko tässä nyt hankintakustannus 500€ vai 1000€? Eli katsotaanko se ensimmäinen omistettu bitcoin hankituksi hintaan 1000€ ja jalkimmainen bitcoin ilmaiseksi saaduksi, vai meneeko se niin, että alkuperäinen ostohinta 1000€ jaetaan nyt sitten molempien bitcoinien hankintakustannukseksi?

Jaaha, se DGX on kultaan sidottu. Kullan volyymi on valtavan suuri, satoja miljardeja dollareita päivässä, joten tarvittaessa Digix voi myydä tai ostaa kultaa DGX:ään kohdistuvan kysynnän mukaan. Tuon firman täytyy kyllä olla tarkassa viranomaisvalvonnassa, jotta siihen voi luottaa. Tether on erittäin ongelmallinen.

Ilmeisesti niin, että se toinen bitcoin on saatu ilmaiseksi eli on kokonaisuudessaan pääomatuloverotuksen alaista tuloa.

Kysyisin vielä, että kuinka paljon maksat veroa, jos olet tehnyt näin €->btc->eth->€. Mistä tietää mikä oli tarkka btc kurssi, kun vaihtokauppa eth->€ tapahtui?

Näillä pääsee pitkälle:

https://cointracking.info/

Trump9000, BTC:n hankintahinta siirtyy kai sellaisenaan ETH:in hankintahinnaksi? Vaikea kuvitella mitään muuta laskentatapaa.

Ei hankintahinta kiinnosta, vaan myyntihinta

Olisi kyllä kaikille niin paljon helpompaa kun voisi miettiä pelkät eurot mitä on laittanut ja mitä kotiuttanut…

Jos oli sarkasmia, niin en siltikään vieläkään ymmärrä. Ostetaan 1 BTC 10000 eurolla. 1 BTC vaihdetaan 10 ETH. 10 ETH vaihdetaan 9000 euroksi. Tappiota siis 1000 euroa. Mutta tämä ei ratkaise, vaan BTC:n kurssi kertoo mitä tulee maksettavaksi veroa. Mistä saa tietää tarkan BTC:n kurssin ETH:n myyntihetkellä?

Ei ollut sarkasmia, eikä edes vastaus kysymykseesi. Pahoittelut siitä, kunhan vaan itse tuskaillut myös verojen laskemisen ja kurssien kanssa jo ihan vaan €-btc-altcoin-btc-€ kuviossa.

Ratkaisee se. Kun vaihdat 1 BTC -> 10 ETH, omistat sen jälkeen 10 ETH, joiden hankintahinta on 1000e/kpl. Ja näin se siirtyy eteenpäin niin kauan kuin noita edes takas treidailet. Omassa esimerkissäsi siis myyt 10kpl ETH:ta, joiden hankintahinta on 1000e/kpl ja teet tonnin tappiota. Ei veroja.

Ahaa tätä en tiennyt. Miten te oikein pysytte kärryillä näissä kolikoiden vaihdoissa? Exceliin kauheet tilastomäärät?

Olen sitä mieltä että tässä syksyisessä keskustelussa on mainittu nykyiset “verottajan faktat”:


esim. “Oikeuskäytännön perusteella mahdollisen kurssivoiton verotus tapahtuu vasta, kun valuutta vaihdetaan euroiksi.

Keskustelua käytiin loka-marraskuussa…
nyt kai kukaan ei ole verottajan uusimpia käännöksiä seurannut verottajan “tietopankista”, vaan vain pelolla odotetaan kevään selvityskirjeitä postiluukusta :unamused:

Huima aikamatka lukea tämä toteamuksesi koska nyt ollaan sitten siirrytty tähän kaikista huonoimpaan vaihtoehtoon… :open_mouth:

jossain poimitaan ideoita tältä palstalta :frowning: