Tällä foorumilla on tehtävänsä

Pohdiskelin tuossa, että tämä foorumihan on kaikilla mittareilla erittäin pieni, kun taas bitcointalk.org on ihan globaalistikin todella valtava foorumi. Sitä tulee kyllä luettua, mutta huomaan että tälle on juuri pienuutensa ansiosta paikkansa. Omat kysymykset ja jutut hukkuu helposti bitcointalkiin, ja toisaalta jos muiden kiinnostus omaan sanomiseen herää niin vastauksia tulee sitä tahtia ettei pysy perässä. Sinänsä suurin osa porukasta on aivan asiallista ja keskustelu sinänsä kunnollista, mutta paljon vähemmälläkin pärjäisi. Bitcointalk on ikään kuin hyvä lähdeteos, hakemalla löytyy paljon tietoa ja pienemmän subforumit, esim. Armoryn, ovat keskusteluunkin toimivia. Mutta kokonaisuudessaan minusta bitcointalkilla on vaikea keskustella. Täällä on hyvä suomalaisen hillitysti ottaa jokin asia puheeksi.

Päivän ajatus. Ei sen kummempaa :slight_smile:

E: Kirjoitusvirhe.

Mukava kuulla positiivista forumista! Reilu 10 kuukauttahan sitten tämän avattiin yleisölle, ja kasvu on ollut varsin mukavaa. Tavoitteeksi otettiin nimenomaan luoda suomalaisten Bitcoin-käyttäjien tapaamispaikka, ja siinä on mielestäni onnistuttu toistaiseksi hyvin. Tosin alkuahan tämä vasta on.

Koen itsekkin että täällä on helpompi jutustella kuin kansainvälisillä forumeilla. Kyllä ne kulttuurierot vaan nettiinkin ulottuvat.

Pitää koittaa järjestää forum-tapaamisia yms. tässä lähitulevaisuudessa, niin tulee yhä useamman pärstäkin tutuksi.

Hei miittihän olisi tosi kova sana. Ja jos bitcoin on ehtinyt romahtaa niin sitten se on vertaistukea rahansa menettäneille ;D Ei mutta itse osallistuisin mielelläni, toki en tiedä pääsisinkö jne. mutta ajatuksena kiinnostaa todella kovasti.

Toki tämä foorumi saa kasvaa paljonkin, mutta joissain asioissa on hyvä olla Suomenkin mittakaavassa pieni foorumi. Kai se sitten menee niin, että mikäli käyttäjämäärät kasvavat runsaasti, niin hc-intoilijoilla on sitten omat sisäsiittoiset irkkikanavansa ja VIP-alueensa, hehe.