Selvityspyyntö virtuaalivaluutan käytöstä - Verohallinto

niin, mistä verottaja on saanut vihin?
Pankkitilin tiedoista?
Bitcoinien välittäjältä?
Ilmoittaako esim. bittiraha verottajalle, keiden kanssa on asioinut?

Verotta on lähes varmasti saanut tiedon pankilta, itselläni on ollut liikennnettä Prasos oy:n ja Bitstampin välillä ja postia verottajalta tuli.

Aktivoituuko verottaja/pankki vasta parin vuoden viiveellä?
Onko joku saanut ylimääräisiä kuluja kun on ollut myöhässä?

Tämä verotus tuntuu kyllä oudolta … eikös kirpparillakin saa ostaa ja myydä tavaroita n 8000 eur/v ennen kuin verottaja asiasta kiinnostuu?

Taitaa olla nää valuutat niin uusia verottajan kannalta, että näitä selvitellään nyt jälkikäteen edellisiltä vuosilta.

Eihän tää kirje tarkoita, että veroa tulee, nyt vasta selvitetään. Kannattaa miettiä mitä nyt ilmottelee…

Yksityishenkilöt eivät ole kirjanpitovelvollisia, ja useimmilla bitcoinin käyttäminen tuskin on edes mitään elinkeinotoiminnan tapaista. Siihen perustunee myös se, että tappioitakaan ei saa vähentää. Veropetos tapahtuu, jos antaa väärää tietoa verottajalle. Se että jotain tietoa vaikka ei muista, ei löydy, on hukkunut, ei kai tietääkseni ole petos.

http://www.talousrikos.fi/tietoa/verorikokset/

(disclaimer: en ota mitään vastuuta mistään kirjoittamastani, eikä kirjoittamani ole mitään neuvoja minkään suhteen. kysykää verojuristilta jos haluatte parempaa tietoa.)

1 tykkäys

Sellainen huomio tähän, että Bittiraha / Prasos ei oma-aloitteisesti ilmoita verottajalle mitään tällä hetkellä, mutta verotarkastusten yhteydessä verottajalla on valtuudet kysyä oikeastaan ihan mitä tahansa. Tarkemmin ottaen kyse on nk. vertailuverotarkastuksesta, jossa yritykseltä pyydetään tietoja, joita sitten verrataan yrityksen asiakkaiden omiin ilmoituksiin.

Itse kirje on mielestäni aika törkeä. Siinä kysytään esimerkiksi omista bitcoin-omistuksista ja siitä missä niitä säilyttää. Tuollaisiin kysymyksiin en kyllä vastaisi yhtään mitään, enkä ainakaan itse aio vastata. Mutta toki myyntejä voi olla hyvä raportoida.

Tuohon bitcoinien tappiota ei saa vähentää bitcoineista tulleista voitoista.

Niin itse sain ainakin pörssiosakkeista tulleet tappiot vähennettyä bitcoineista tulleista voitoista.
Tai siis verottaja näin itse teki minulta mitään kysymättä. Yllätys oli itselle kyllä positiivinen, kun tosiaan odottelin vähän isompia veromätkyjä bitcoineista, joita ei tullutkaan siinä mittakaavassa mitä odottelin.

Eli jos on niin, että sinulla on tappiolla olevia pörssiosakkeita ja voitolla olevia bitcoineja. Niin myy ne samana vuonna tai ehkä tässä on myös voimassa oliko nyt kolmen vuoden tappionvähennysoikeus, niin kuin normaalistikin pörssiosakkeissa. Eli alle kolme vuotta sitten tappiolla myydyt pörssiosakkeet vähennetään myös bitcoineista tulleista voitoista. Siis saattaa kun en voi tietää toimiiko verottaja kaikilla noin. Mutta luulisi jos kerran minullakin.

Ehkä tämä toimii myös toista päin. Eli voitolla myydyistä pörssiosakkeista voi ehkä vähentää bitcoinien tuottamat tappiot.

No niin eiköhän nyt tullut ehkä vähän epäselvemmin asia selitettyä…

1 tykkäys

Tämä kiinnostava viestiketju on hiljentynyt. Oletteko kukaan kuulleet Verottajalta mitään sen jälkeen, kun annoitte lisäselvityksiä?

Entä onko kukaan saanut uusia selvityspyyntöjä kesän jälkeen?

Onhan sieltä tullut jonkin näköisiä laskelmia. Itselle ei varsinaista laskua ole vielä tullut, mutta olen kuullut ihmisten niitäkin jo saaneen.

Onko näin? Itse kysyin pankista ennen voittojen kotiuttamista useampi vuosi sitten, tuleeko mitään kysymyksiä jos ulkomailta tulee yht’äkkiä isompia tilisiirtoja. Sanoivat, ettei mitään ongelmaa ole, ja oma-aloitteisesti pankin toimihenkilö sanoi vielä, ettei tietoja ilman erillistä syytä lähdetä mihinkään ilmoittelemaan. Muistan tämän, koska olin hieman yllättynyt pankin myötämielisyydestä ja koko kommentissa oli mielestäni hieman silmäniskun tuntua.

En ole saanut tällaista kirjettä itse, vaikka verottaja varmasti tietää minun myyneen Bitcoineja, koska olen myyntitulot ilmoittanut ja verot niistä maksanut.

Moi,

Bitcoinien päälle ymmärtävälle lakimiehelle saattaisi olla käyttöä. Voisin olla sellainen :rage::angry::bulb::hammer::innocent::grin:

Juki

Kertokaas lisää minkälaisia laskuja verokarhuja on lähettänyt Bitcoinien myynneistä?

Itse maksan verot kiltisti niin ei tarvitse täältä “asianajaa” hommata.

Juu meitähän on moneen junaan. Ongelma tässä on ollut tuo laki louhijan kannalta. Kulut ovat järjettömät laitteistoineen ja sähköineen. Sitten vielä virtalähdettä, näytönohjainta, emoa, riseriä yms paukahtelee ja laitteet seisoo + menee rahaa niiden korjaamiseen.

Sain itse kirjeen, jossa kerrottiin juurikin että maksettava summa tulee olemaan tähtitieteellinen, mikäli et lähetä selvitystä. Selvityksen luonnollisesti tein jo aikoja sitten, mutta varsinaista laskua ei ole vielä tipahtanut postilaatikosta. Voin palata sitten asiaan maksettavien summien tiimoilta.

Olin myös yhteydessä kirjeen lähettäjään verotoimistosta ja ihan asiallinen kaveri oli puhelimessa ja pahoitteli tilannetta, että laki on epäselvä. Tai ei siinä mitään epäselvää ole, mutta louhinnalla ja sijoittamalla hommatut bitcoinit käsitellään tosiaan erilailla. Stakeemisesta sielä ei ollut paljoa hajuakaan. Kalustoa ei periaatteessa saa vähentää tulonhankkimismenoina, mutta asiat käsitellään yksittäisesti ja heillä on kuulemma jonkunlainen laskukaava vähennykseen, jonne virkailija sano syöttävänsä tiedot ja katsovansa, että mitä sieltä tulee.

Verottajan viesti oli myös, että kaikki yli 1000e prasokselta tai leocapiltä (bittimania) ottaneet joutuvat tekemään selvityksen. Siis vaikka olisit myynyt tavaraa bitcoineilla ja sitten vaihtanut ne euroiksi, joudut selvittämään. Ulkomaisiin pörsseihin ei verottajalla ole pääsyä, mutta tiliotteelta nuokin ovat selvitettävissä jos epäilyksiä on.

Yhteenveto: Louhimalla Suomessa on vaikea tienata, jos menee lakien mukaan. Jos haluaa vähän oikoa, voi verottajalle ilmoittaa kaikki louhintatuotot sijoitusvoittoina miinus vaihdantapalvelun kulut ja maksaa 30% valtiolle pääomatuloveroa, jolloin vältyt veroprosentin nousulta järjettömiin lukemiin, sekä massiiviselta selvitykseltä ja pysyt kannattavuuslaskennoissa mukana. Riippuu tietenkin paljonko sinulla on kalustoa. Tai siirtyä Bittimaatille ja maksaa Prasokselle 10% kulut, ottaa riski käteisen kanssa ja ryvetä huonossa omassa tunnossa.

Jos olet sijoittamalla saanut tuotot, niin kannattaa voitto ilmoittaa verottajalle ja säästyt monelta vaivalta ja jälkikäteen tulleilta kuluilta.

ITSE lopetan louhinnan, jos maksettava summa on posketon. Se riippuu siis, että kuinka hyvin selitykset ja todistelut ovat menneet läpi.

Pitää tosin sanoa, että kaikki tulothan sitä pitää ilmoittaa verottajalle, eli vaikka myisi euroillakin tavaraa niin kyllähän mahdolliset myyntivoitot pitää ilmoittaa. Tosin käytetty tavara taidetaan yleensä myydä tappiolla.

Veikkaan että jos esim. olet myynyt auton bitcoineilla jonka olet aikaisemmin ostanut vähän kalliimmalla euroilla, niin siitä ei tule veroa, kun tekee selvityksen. Eli se tulkitaan niin, että myyt auton euroilla, mutta muunnat eurot bitcoineiksi välittömästi myyntitilanteen kurssilla. Sitten jos myyt pitkot myöhemmin, tulee joko myyntivoittoa tai tappiota.

(Disclaimer: tässä kommentissa esitetyt väitteet eivät välttämättä pidä paikkaansa, omalla vastuulla jne jne)

Kyllähän se juuri näin. Kirppariverolain mukaan voit myydä omassa tai perheen käytössä olleita tavaroita verovapaasti 5000€ myyntivoittoihin asti/ vuosi. Ja kaverin tavaroita 1000€ edestä. Jos ostata tavaraa pelkästään myyntiin jostain torista tai huutiksesta ja myyt ne pois voitolla - niistä pitäisi maksaa 30% verot.

Esimerkissäni tarkoitin sitä, kun itse olen ostanut tavaraa euroilla - myynyt niitä bitcoineilla - vaihtanut bitcoinit euroiksi, niin olen joutunut tilanteeseen, jossa nämä myynnit on sotkettu muiden bitcoin tapahtumien kanssa ja tulkittu sijoitusvoitoiksi, jolloin jouduin selvittämään nämä myynnit, niinkuin periaatteessa minun pitäisikin vaikkei bitcoineja olisi sotkettu koko hommaan. (olipa hyvin selitetty) Ja helppohan se olisi selvittää, jos en olisi saanut bitcoineja ostamalla, stakeemalla, louhimalla, sijoittamalla ja myymällä tavaraa.

Bitcoinit on vaikea homma, kun ne käsitellään sijoituskohteena ja palkkatulona, vaikka se on valuutta. Paljon epätodennäköisemmin myyn näytönohjaimen tai muun komponentin ja saan maksuksi yrityksen x osakkeita, joita minulla olisi ollut jo ennestään ostettuna ja joita olisin saanut tekemällä palkkatyötä kyseisessä yrityksessä.

Mutta kuten sanoin saapa nähdä mitä sieltä tulee. On se odottavan aika pitkä kun kuukausi tolkulla saa pelätä. Monet varmaan kysyy, että miksen tehnyt selvitystä jo @ first place, mutta se on vaikeampi selittää. Enkä avaa sitä ainakaan nyt :slight_smile:

Olenko väärässä jos sanon että virtuaalirahasta saadut voitot (eurot) ovat tuloa Suomelle muualta maailmasta?
Jos on noin, niin onko kohtuullista verottaa em. voitoista 28 % ?

Muiden maiden verotus taisi olla lievempää:

  • Saksa : vuoden omistuksen jälkeen veroprosentti 0 ?
  • Hollanti : veroprosentti 2 ?
  • Viro : ???

Jos Suomen verottaja muuttaa prosenttejaan niin vaikuttaisiko se takautuvasti nyt tehtyihin verotuksiin?

Kyllä itseä verokarhua vastaan puntti tutisee.

Oliko bitcoinin yhteydessä myös käytössä tämä pienten luovutusvoittojen verovapaus, kun kokonaisluovutusssumma on alle 1000 €?