Kryptovaluutat ja laillisuuden rajamailla

Aiheesta löytyy monia tutkimuksia mutta tässä vähän poimittuja asioita tammikuussa 2018 julkaistusta Australialaisesta tutkimuksesta "Sex, drugs, and bitcoin:
How much illegal activity is financed through cryptocurrencies?"

Tuon tutkimuksen mukaan Bitcoinin siirroista 44% olisi kytköksissä laittomaan toimintaan.
Lopullinen käyttäjämäärä jotka alkuperäisistä laittomaan toimintaan liittyvistä siirroista on vastuussa vaikuttaisi pienemmältä n.25% (verrattuna koko bitcoin käyttäjien määrään). Noin 72miljardia dollaria laittomasta toiminnasta vuodessa liittyy bitcoiniin.

Joka tapauksessa yllättävän suuria lukuja. Tosin suhteellisesti laiton osuus laskusuunnassa mitä enemmän laillista kiinnostusta bitcoinia kohtaan tulee ja siirtymistä muihin kryptovaluuttoihin.

Darknet palveluissa näyttäisi olleen/on myös aika paljon huijauksia joko palvelun toiminnan aikana tai loppuvaiheessa tutkimuksen perusteella. Valtaosassa palveluja käytetään edelleen bitcoineja eniten vaikka muitakin kryptovaluuttoja suosiossa. Suurimmat darknet tapahtumien määrät ajoittuu vuosille 2012-2015 jolloin markkinapaikat kasvoi nopeiten ja osa poistui.

Jotkut väittävät myös että on yhä helpompi uusilla menetelmillä jäljittää anonyymitkin siirrot tiettyihin ip-osoitteisiin ja sitä kautta viranomaisilla ehkä helpompi tutkia laitonta toimintaa.

Ennakkotiedot tutkimuksesta
https://www.businessinsider.com.au/australian-researchers-used-the-dark-web-to-track-the-illegal-use-of-bitcoins-2017-12

Tutkimus
https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3102645
avaa tutkimus kohdasta “Open PDF in Browser”

Oma kommentti:
Omat tiedot/taidot ei riitä analysoimaan kaikkea mutta uskon että tutkimus varmaan tehty oikein.
Vaikka tuloksissa on ymmärtääkseni aika tarkkaan eroteltu bitcoin pörssien, louhijoiden, alle 1$ tapahtumia jne tutkimusta varten niin mielestäni silti voi olla mahdollista että laittoman toiminnan osuus on prosenteissa pienempi koko bitcoin lohkoketjun historian ajalta. En lukenut niin tarkkaan että tietäisin onko esim jotkut tietyt bitcoin osoitteet laskettu suoraan kokonaan laittomaan toimintaan vai onko niistä joistain pystytty suodattamaan myös laillinen toiminta?

Siis kaikki Bitcoin hakkerointitapaukset kattavat varmaan noin 90% koko tuosta summasta.
Tosin ei kannata tuosta rikollisesta toiminnasta kovinkaan paljon huolestua, se että joku ostaa huumeita ei ole kovin vaarallista yhteyskunnan kannalta.

Toisin kuin Bitcoin FIAT-raha perustuu kokonaan huijaukseen ja sen avulla rahoitetaan sotia ja tapetaan miljoonia ihmisiä vuosittain. Jostain syystä tästä mediat eivät mielellään puhu.

onko noin?
Eikö blockchain kätke siirtojen tekijät vai saavatko viranomaiset nodeilta tms. ip-osoitteita?

Epäilen vahvasti, että siirtojen perusteella saa käyttäjien IP-osoitteet selville, koska mielestäni noita IP-osoitteita ei edes tallenneta mihinkään, esim. lohkoketjuun.

Mutta joku tekniikkaan paremmin perehtynyt voi tähän vastata.

Ja jos ne voidaan saadaan selville, niin sitten kaikki saavat nuo tiedot, eivätkä pelkästään viranomaiset, koska Bitcoin ei ole mikään viranomaisten takapiha jossa voi leikkiä miten haluaa.

Jokaisen tilitiedot on julkisia. Ainoastaan niiden yksilöinti ja metsästys voi olla yksittäiselle ihmiselle lähes mahdotonta, mutta mainerit kaivelee niitä tietoja aina silloinkin kun pitää sieltä lohkoketjun alkupäästä saada tilitiedot esiin.

Joku lohkoketjukooderi voisi ihan hyvin koodata ohjelman millä talousrikosyksikkö voisi tietoja hankkia.

Ei ne ip-osoitteet sieltä lohkoketjusta löydy mutta jäähän sinne aika(leima) jonka perusteella varmaan voidaan jäljittää jollakin menetelmällä mistä oltu yhteydessä juuri silloin bitcoin verkkoon jne?
Tässä pätkä tutkimuksesta ja käytetyistä lähteistä joista osa viittaa jo vuoteen 2013

aiheperusteita…
ei tule olemaan yksikäsitteinen todiste, ei reilua - mutta mikäpä olis.

Näitä vanhoja tutkimuksia löytyy jos haluaa perehtyä paremmin, niin tässä pari linkkiä.
Niissä käsitellään tapaa jolla esim muokatulla bitcoin-client ohjelmalla pystytään paremmin keräämään ja yhdistelemään tietoja. Eiköhän näistä menty eteenpäin ja nyt käytössä jotain parenneltuja versioita tai keräämiseen käytetään jotain muita lähteitä.

https://github.com/emintham/Papers/blob/master/Koshy%2CKoshy%2CMcDaniel-%20An%20Analysis%20of%20Anonymity%20in%20Bitcoin%20Using%20P2P%20Network%20Traffic.pdf

miten coinseer ohjelma toimii https://etda.libraries.psu.edu/files/final_submissions/7344

Perustelut, että perinteinen pankkitoiminta on aina ollut rikollista.
Erittäin pitkä juttu mutta suosittelen lukemaan jo historian oppituntina jos lontoonkieli taittuu.

Itse asiassa yhdysvaltojen hallitus on joskus pitänyt pankkiirit pois hallituksesta. Kun näkee nykyajan mitä pankkiirit ovat siellä tehneet niin ymmärtää että mitä rikollisia he ovat. Tämä oli jo siis kauan aikaa sitten ennen vallankumousta (Ranskan 1780-luku).

“Following the revolution, the US Government actually took steps to keep the bankers out of the new government!”
“Any person holding any office or any stock in any institution in the nature of a bank for issuing or discounting bills or notes payable to bearer or order, cannot be a member of the House whilst he holds such office or stock.” – Third Congress of the United States Senate, 23rd of December, 1793, signed by the President, George Washington

http://www.whatreallyhappened.com/WRHARTICLES/allwarsarebankerwars.php

1 tykkäys

Vähän asian ohi:

voiko krypto-pörssien siirroista saada selville, että se oli se Virtanen, jonka lompakkoon coineja siirrettiin?
Tai Virtasen pörssitilille?

Hei,

kolahti tämä sana rikoillisuus… Kuka voisi hieman nevoa minua? Olen vähän neuvoton yhden firman toiminnasta. Jos jollain on aikaa ja halua auttaa niin olisin hyvin kiitollinen. Onko Suomessa joku taho joka neuvoo crypto scammejen uhreja?

fiatorb ;
Ehkä kannattaa luoda aina uusi bitcoinosoite siirtoa varten niin varmaan vaikeampaa yhdistää, korjatkaa jos väärässä.
Ei näitä nyt kannata liikaa miettiä muuten menee yöunet :wink:

helly ;
Ikävän kuulosta. Ei taida olla suoraan siihen liittyvää tahoa mutta kannattaa kysyä rikosuhripäivystyksestä niin he varmaan pystyy neuvomaan tai ohjaamaan eteenpäin
https://www.riku.fi/fi/etusivu/
https://www.riku.fi/fi/oppaat+ja+ohjeet/keinoja+verkkohuijauksen+selvittamiseen/

pörssiUSA(X) —> lompakko 1 —> Coinmotion (Virtasen tili)
pörssiUSA(X) —> lompakko 2
pörssiUSA(X) —> lompakko 3

Jääkö X:stä sellainen yksikäsitteinen jälki että lompakko 3 voidaan yhdistää Virtaseen?

nimenomaan niin kannattaa, jottei menisi yöunet :wink:

No jopas, täytyy miettiä tuota mutta kai se riippuu mihin siirrät noista lompakoista eteenpäin kolikot?

Voi olla että joskus tulevaisuudessa ei huolta jos LN (lightning network) toteutuu.
Jos ymmärtänyt oikein niin nopeiden siirtojen lisäksi se kirjoittaa kai viiveellä ja toisella tavalla lopulliset tiedot lohkoketjuun jolloin “sekoittuu” alkuperäinen aika(leima) yksittäisestä tapahtumasta ?

Onko täällä kaikki rikollisia, kun noin huolettaa? Mua kiinnostaa vaan saada ruokaa bitcoineilla ja voi vaikka etukortin yhdistää tiliin, jos vaan joku sais aikaseks jotain järkevää vihdoin.

Mun mielestä tilit pitäisi yksilöidä ja siirtojen jäädä unconfirmed tilaan kunnes tilin käyttäjän tiedot on selvillä.

Otsikko “Kryptovaluutat ja rikollisuus” muutettu kun niin tuntui ärsyttävän

No nyt on parempi. Lainsäätäjät kuitenkin pitää meidät rehelliset laillisuuden rajamailla ja tukevat oikeita rikollisia.

Louhijat iskivät potilastietojärjestelmään Lahes. Asiasta krytowallettiin. Potilastietojärjestelmä vois olla hyvä askarrella lohkoketjussa toimivaksi.

lompakko 2 on esim. V:n pojan.

Lapset ei ainakaan käytä rahojaan turhuuksiin, kun antaa viikkorahat kryptoina. Keksiköön iha itse mitä leikkirahoillaan tekevät. :heart_eyes:

Lasten viikkorahaplatform toimii luonnonmukaisessa lohkoketjussa.