Jyväskylän Tawastin bittimaatti ei toimi

Mihin aikatauluun vika on korjattavissa?

2 tykkäystä

Samaa kyselen minä. Tarvetta olisi

Meneekö verot automaattisesti kun käyttää näitä automaatteja?

Vika hieman isompi ja toivottavasti saadaan korjattua pian. Työn alla!

Mitään verotustietoja ei mene Bittimaateista. Bittimaattien käyttö ei linkity henkilöllisyyksiin eli meillä ei olisi sellaisia tietoja antaa edes. Toki Bitcoin-osoitteet on, ja niitä voi teoriassa verottaja kysellä.

Onko Jyväskylän Bittimaatti kunnossa? Olisi asiaa Jyväskylän suuntaan ensi viikolla ja ajattelin samalla mahdollisesti käyttää maattia.

Bumppia koska taas sama juttu.

Kertaakaan en tämän vuoden puolella ole päässyt asioimaan automaatilla ilman vähintään muutaman päivän odottelua. Huono ajoitus, tavallista enemmän jumittava kone vaiko sekä että, turhauttavaa on ollut toiminta lähiaikoina.

Toivottavasti saadaan pian toimimaan muiden kaupunkien automaattien lailla.

Huonoa tuuria lienee ollut jonkin verran matkassa, sillä yleisesti ottaen maatti on ollut melko hyvällä uptimellä toiminnassa (95%+). Nyt siinä kuitenkin muutama päivä sitten hajosi asioita ihan kunnolla. Korjaus tehtiin eilen iltapäivällä eli siitä lähtien ollut taas kehissä.

Maatti on todnäk ollut vähän jumittavampi kuin muut, kun siinä oli kuolemaa tekevä nettiboksi, joka nyt hajosi kokonaan. Uusi boksi kehissä ja pitäisi toimia paremmin.