Sijoitin tänään Clarvin Elemaniin. Sivusto on avattu kolme päivää sitten ja se näyttäisi tavoittelevan pitkää elinikää, koska siihen on satsattu jonkin verran ja tuotot eivät ole kovin suuria (21,5% 15 päivässä alle $1000:lle). SSL sertifikaattikin on mallia extended validation (vihreä). Etusivulla on jopa video, jossa amerikkalaisen oloinen herra Eleman kertoo yhtiön toiminnasta.
Muutama kirjoitusvirhe (kuten “Sequrity”) kertoo siitä, että sivuston tekijät eivät kuitenkaan ole englanninkielisiä ja termseihin on lipsahtanut vähän kyrillisiä kirjaimia sekä linkki .ru nettisivulle. Noista voi päätellä mihin päin maailmaa rahat menevät.
Ihan mahdollista, sillä molempien tekemisessä on nähty tavallista enemmän vaivaa. Tässä kuitenkin tuotto% paljon pienempi kuin ORC:ssä. Voi olla saman tekijän pitempiaikaiseksi suunniteltu HYIP.
EDIT1: Yritys on rekisteröity Briteissä vuonna 2011. Löytyy numerolla 07846961. Kokeile myös numerolla 08987618.
EDIT2: Luulin, että tuolta saa jotain ulos vasta 15 päivän päästä mutta olin väärässä. Tuotot maksetaan joka päivä ja ne ovat heti lunastettavissa (en edes löytänyt mahdollisuutta uudelleensijoittaa tuottoa). Otin ekan tuoton ulos ja se tuli lompakkoon noin puolessa tunnissa.