HEAT Ledger, suomalainen startup ja 3.0 -kryptoalusta

Minusta ei ole älytön saaga, vaan hyvin loogisesti edennyt ketju.

Toki hyvin teknologiapainotteisesti edennyt (ja siinä saatukin jo hyvä proof of concept aikaiseksi), mutta sinänsä kaikki talousdata on ollut saatavilla ry:n vuosikokouksissa jäsenille ja heat ledger Oy:n kaikki liikedata tulee olemaan saatavilla osakkeenomistajille (viitaten nyt vaikkapa tuohon bitcointalkin spekulaatioon kustannuksista yms). Osakeannin yhteydessä onkin jo kerrottava kaikki olennainen ja lain vaatima tieto liiketoiminnasta, mahdollisuuksista ja riskeistä.

Lähinnä älyttömyyttä tähän on tuonut ilmeinen kärsimättömyys monen osalta, jolloin eteneminen on vaikuttanut epäselvältä. Kaikki projektiot eivät ole toteutuneet tietenkään, ymmärrän sen. En ole ollut tästä kuitenkaan huolissani.

Oy:na toimiminen poistaa sellaisia kaupallistamisen esteitä, joita ry:lla on ollut, tämä on selvää.

Jos osti heatteja fimkeillä niin sillä sai huomattavan 50-100% edun muihin maksutapoihin nähden (enemmän heat tokeneneita), ja tämä lienee ollut laskennallinen kädenojennus kaikille niille, joilla oli fimkejä tai jotka käyttivät niitä ICOssa.

En näe millään tavalla miten tätä voisi kutsua “kusetukseksi”. Lähinnä tätä nyt voisi kutsua yrittämiseksi, ja nyt se kohta Oy:n myötä punnitaankin toden teolla.

Minusta tuntuu hyvältä olla mukana, mutta toki arvioin riskitasot aina oman riskinsietokykyni mukaan.

Mielestäni tämä on huijaus, koska FIMK keräsi sijoittajilta rahaa, mutta ei tehnyt rahoilla sitä mitä luvattiin. Sijoittajia johdettiin systemaattisesti harhaan, Piti tulla mainoskampanjoita niin perustulon kuin kauppiaspalveluiden osalta, mainostoimiston palkkaus, myynninedistäjiä, tapahtumamarkkinointia, ATM-masiinoita jne, jne. Mitään ei tullut, rahat kyllä kelpasi. Edes Facebook sivuja kolikolle ei saatu aikaan, muutama twiitti ja nekin aktivoituivat lähinnä mainostamaan Heatin icoa.

Ilmeisesti ainoaksi markkinointitoimenpiteeksi jäi FIM:n logot pahvilautasten pohjaan. Hyvä, että Fitcoinilla on 20 vuoden digiosaaminen taustalla, jotta edes tämä loistava markkinointitempaus saatiin maaliin.

Nyt asia on kuitattu sillä, että suunnitelmiin tuli muutos. Fitcoin alkoi suunnittelemaan uutta kolikkoa, johon tietenkin tarvittiin rahankeräys. FIMK:n rahat on kulutettu, Hän toki jatkaa samaa valheellista viestiä sijoittajille; kohta alkaa tapahtumaan, FIMK: arvon nousu on vain ajankysymys.

Tämän hetken hokema on, että FIMK:lla menee loistavasti, koska verkko on pystyssä. Pariin vuoteen ei ole tullut mitään konkreettista FIMK:n osalta. Eikä tietenkään tule, eikä ole koskaan ollut tulossakaan. ICO vaiheessa kyllä julkaistiin aktiivisesti suunnitelmia. Silloin ei puhuttu mitään siitä, että pelkkä verkon ylläpitäminen on se mihin tähdätään.

Ainoa onnistunut asia FIMK:ssa oli ICO-vaiheen rahankeräys, eikä tämä HEAT myöskään ole mikään tyhmä viritys, ihan älykäs huijaus,

Tässä Bitcointalkin puolelta pitkähkö, mutta varsin hyvä kuvaus Fitcoinin tavasta toimia. Juuri samoin hän toimi FIMK:n tapauksessa, jargonia ja selityksiä riitti…

https://bitcointalk.org/index.php?topic=1543991.msg17569128#msg17569128

Nythän näköjään Fitcoin selkä seinään vastaan, kun ICO järjestänyt C-Cex tms antanut 4 päivän aikarajan julkaista mainnet tai rahat palautetaan osallistujille. Naurattaa kyllä mikä sekoilu tuolla bitcointalkin puolella on ollut tämän suhteen :smiley:

Voiko paskemmin hoitaa PR:ää ja markkinointia kuin tässä. Koko case olisi itseasiassa aika hyvää “älä-tee-näin” opetusmateriaalia, kun miettii mitä kaikkea viestinnissä sössitty, lisättynä vielä tämän Fitcoin kaverin ylimielisyyteen.

2 tykkäystä

Heat Ledgerissä näyttäisi olevan haku päällä myynnin ja markkinoinnin asiantuntijalle: https://tyopaikat.oikotie.fi/en/avoimet-tyopaikat/myynnin-ja-markkinoinnin-asiantuntija-startup-yritykseen-heat-ledger-oy-vantaa/993668

Fitcoinin pakotettu raakilejulkaisu ei tyydyttänyt C-Cex:iä ja C-Cex laittoi 109 BTC:n (eli heidän escrowassa olleen summan) ostoseinäksi. Ts. kaikilla C-Cex:n kautta kusetukseen osallistuneilla on nyt mahdollisuus kahden viikon ajan saada rahansa pois. Tilanteen kehittymistä voi seurata täällä:
https://c-cex.com/?p=heat-btc

Harmi ettei tuonne voi varmaan siirtää Heatteja, että pääsisi niistä eroon. Kurssihan tulee olemaan surkea kun FIMK-sijoittajat jättävät tämän sonnan.

Simakki pitäskö hakee tota duunia? Hyvin johdetussa firmassa ois varmaan antoisaa olla töissä. Jos haastattelussa kysytään ihanne esimiestä niin toiveeks vois heittää epäluotettava, ylimielinen ja kaikesta kaiken tietävä, joka ei kykene viemään mitään käytäntöön.

Lol, minkä sotkun on Fitcoin saanut taas aikaan. Tuliko jollekin yllätyksenä?

HEAT mainnet julkaistiin 26.1. ja 31.1. saatiin vihdoin ulos ladattava client-server lompakkosofta.

Web wallet: https://heatwallet.com

Ladattava desktop thin client (Windows + Linux)
https://github.com/Heat-Ledger-Ltd/heat-ui/releases

Serveri (Win, Linux, vaatii JDK SE 1.9)
https://github.com/Heat-Ledger-Ltd/heatledger/releases

Lompakko, jossa sekä client ja serveri (Win + Linux)
https://github.com/Heat-Ledger-Ltd/heatwallet/releases

Interaktiivinen API:
https://heatwallet.com/api/

Network status, tätä kirjoitettaessa 120 nodea linjoilla
https://heatwallet.com/status2.cgi

Node details:
https://heatwallet.com/nodes.cgi

Käyttäjän keräämää statistiikkaa: http://54.221.26.215/
Dollarimäärät perustuvat tämänhetkisiin lohkopalkkioihin ja arvioituun markkinakurssiin - 1 BTC alkusijoituksella sai n. 20000 HEAT jolla louhimalla tienaa avoimilla markkinoilla tällä hetkellä n. $200 /kk.

Entry wallet launchissa coinmarketcapin 56. sijalle
http://coinmarketcap.com/currencies/heat-ledger/

Hajautetun p2p-pörssin ensi versio firman omalla gatewaylla:
https://heatwallet.com/#/trader/5592059897546023466/0

Nyt mukaan vaan uuteen suomalaiseen kryptovaluuttaan! Ominaisuuksien lanseeraus on vielä alussa, joskin jo nyt alusta taipuu mm. asset-to-asset treidaukseen, mihin ei edelleenkään pysty kuin kourallinen kryptoalustoja maailmassa.

Millähän laskukaavalla saat tuon 1BTC = 20 000 Heat, jos Coinmarketcap antaa arvoksi about 0,10€/kolikko? Ettei taas täällä puhuttaisi markkinamielessä humpuukia, sillä vaikeaa uskoa, että 200€/kk syntyisi noin 900€ alkusijoituksella.

Löytyyskös mistään ohjeita tohon louhimiseen? Voisi sitä kai itsekin kokeilla, jos noin tuottoisaa…

No mutta Fitcoin, tuottohan on todella hyvä, suorastaan uskomaton.

Alle viidessä kuukaudessa tämä “sijoitus” on maksanut itsensä takas ja sen jälkeen kaikki on puhdasta profittia, wau!

Juuri näin kaikki nettihuijaukset toimivat, valehdellaan, että helppoa rahaa on saatavilla tuosta vaan. Mutta asia on tottakai kuten Fitcoin kertoo, nyt ihmeessä äkkiä kaikki mukaan,

Korjaan, ICO:ssa sai 1 BTC:llä reilut 15000 HEAT, joka toki on n. 25% vähemmän kuin yo. nopea arvio 20000.

Minä en noita lukuja ole keksinyt vaan ne ovat faktaa from the internetz. Ei sitä tarvitse uskoa eikä varmistaa ellei kiinnosta. Voisin kuitenkin tähän todeta, että yleensä taloudellisesti tuottavimmat mahdollisuudet ovat vain edelläkävijöiden tunnistettavissa. Niin tässäkin - HEATien takomisen tuotto on suurinta nyt alussa kun vain pieni joukko on löytänyt sen. Aivan kuten Bitcoinissa, vaikka “louhinta” perustuukin teknisesti erilaiseen mekanismiin eikä siihen tarvitse konetehoa.

Tämän innokkaan HEAT-käyttäjän saitillta löytyy paitsi dollaripohjaista staistiikkaa myös louhinta- tai taontaohjeita.

https://heatbrowser.com/report.html

Aivan kuten oli FIMK:nkin tapauksessa?

Kiitos kuitenkin kun opastat täällä ja kerrot arvokkaita asioita meidän kaikkien hyödyksi. Uskon, että moni arvostaa suuresti näkemyksiäsi :sweat_smile:

Kiitos linkistä, erinomaista tietoa :grin:

Uskoisin että löytyy iso liuta FIMK:n kautta HEATiin siirtyneitä, jotka arvostaisivat suuresti, jos Fitcoin järjetäisi HEATin mahdollisimman nopeasti sellaiseen pörssiin, minne voisi HEATtejä siirtää myytäväksi. Siis moni fimkiläinen haluaisi varmaan tarjota tuota edelläkävijöiden tuottavaa mahdollisuutta niillekin, jotka eivät olleet hereillä viime kesänä kun ICOa pukkasi :laughing:

Nopeasti arvioituna, jos osallistui HEATiin fimkeillä sai käytännössä 50-100% bonuksen suhteessa muihin (eth, btc, nxt). Icon jälkeen kun heatit on vielä kerrottu 1.5:lla ja myisi ne heatin omassa pörssissä FIMK-arvoinen sijoitus olisi jo moninkertainen ja taskussa mukavasti kasvanut määrä btc:tä.

Vaikka toteutus on vienyt aikaansa niin Heatin teknologian kehitystä on ollut ilo seurata.

Kunhan lohkoketjun kaupallistaminen lähtee kunnolla käyntiin niin se luultavimmin näkyy myös HEAT-tokenin hinnassa, vaikka sillä sitä arvoa ei varsinaisesti mitata (kun kyse ei ole vain tuosta tokenista vaan kyvystä muuttaa itse teknologia tuotteeksi Heat Ledger oy:n liiketoiminnan puitteissa).

Onko Fimk siis kuollut ja kuopattu nyt virallisestikin?

En osaa Heat Ledger oy:n puolesta sanoa, tai miten FIMK mahdollisesti olisi mukana siinä tulevaisuudessa, mutta FIMKin takana edelleen on yhdistys, jonka puitteissa siihen liittyvää toimintaa voi suunnitella (ja tulla mukaankin). Järjestelmän ylläpidon lopettamisesta ei ole keskusteltu ja teknologialtaan se on sovellusvalmis.

Kiitos vastauksesta, tämä oli tähän asti varmaan suorin päivitys FIMK:n tilanteesta. Tosin tätäkin pitää tulkita, korjaa ihmeessä jo olen väärässä. Yhdistys ei siis tee enää mitään FIMK:n eteen, jos joku haluaa tulla tekemään niin saa tulla, niinkö?

Eli neljän vuoden suunitelma nyt 2,5 vuoden jälkeen on siinä pisteessä, että verkko on pystyssä, jos joku haluaa jotain sen eteen tehdä niin saa tulla tekemään. Mihin sijoittajien rahat on käytetty, kun tähän astikaan ei ole mitään tehty.

Aika lailla on diili muuttunut siitä kun FIMK rahaa sijoittajilta keräsi. Vai onko FIMK nyt mielestäsi siinä tilanteessa kuin 2,5 vuotta sitten annettiin ymmärtää? Jos aika on kullannut muistot niin voi vilkaista vaikka FIMK;n Masterplania:)

FIMK keskustelua voi jatkaa täällä ja vastasin tuohon tiedusteluusi täällä: FIMK - kansainvälinen POS-perustulovaluutta julkaisijana Krypto FIN ry