Gilet Jaune - Yellow Vests - Keltaliivit

Euroopaan on syntynyt uusi liike, Yellow Vests Movement. Tämä liike lähti alunperin Ranskasta, missä on mellakoitu jo viisi viikkoa. Alun perin liike sai alkunsa dieselveron noususta, mutta se on kehittynyt vastustamaan globaalia taloudellista ja korruptoitunutta poliittista eliittiä, sekä ylikansallisia yrityksiä jotka lobbaavat politiikan suuntaa haluamallaan tavalla sekä harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua. Ranskan kansa on saanut tästä tarpeeksi. Parhaillaan Ranskan kaduilla, eikä pelkästään Pariisissa, on ollut 300 000 mielenosoittajaa.
Liike on saavuttanut jo paljon. Ranskan presidentti on myöntynyt jo minimipalkkojen korotuksiin sekä kaavailtujen veronkorotuksien lykkäämiseen. Liike on levinnyt jo useampaan Euroopan maahan, Kanadaan, Afrikkaankin. Belgian pääministerin äskettäisen eron taustalla oli osittain myös liikkeen, kansalaisten, vaikutus.

Suurimmalle osalle tämän foorumin lukijoista oletan nykyisen velkaan perustuvan rahajärjestelmän jonkin asteisen ymmärtämisen. Sen syyn, minkä takia ensimmäinen kryptovaluutta, Bitcoin, ylipäätään luotiin.
Käytännössä jokainen maailman valtio noudattaa vähimmäisvarantojärjestelmään perustuvaa pankkiprotokollaa. Keskus- sekä liikepankit luovat rahaa tyhjästä, rahoittavat sillä valtioiden toimintaa. Valtio saa taakakseen, ei pelkästään velan, vaan myös koron. Koron rahasta, joka on velkaa, joka on luotu tyhjästä. Kansa raataa, jotta kasvava velkataakka saadaan maksettua. Korko päätyy voitoksi tahoille, joita ei virallisesti taida olla edes olemassa. Tilannetta on kuvattu moderniksi orjuudeksi. Sitähän se käytännössä on.

Bitcoin on osa ratkaisua liikkeen tavoitteisiin: mädän rahajärjestelmän korvaamiseen. Haastan kaikki foorumin lukijat osaksi tätä liikettä. Valistakaa ihmisiä asiasta. Kertokaa heille liikkeestä ja Bitcoinista mahdollisena osaratkaisuna paremman huomisen puolesta.

1 tykkäys