FIMK - kansainvälinen POS-perustulovaluutta julkaisijana Krypto FIN ry

Juurikin näin. Ja kai sitä tarjota saa :slight_smile:

Mikäli ostaa haluaa niin sivuilleni vain klikkailemaan. Ostoprosessi on helppo ja FIMKit tililläsi saman vuorokauden aikana.

En tiedä tarkkaan. Muistatko mikä Bitcoinin likviditeetti oli 2 vuoden jälkeen julkaisusta?

No skene on tietysti noista ajoista muutunut. Osa markkinatietoisuuden viivästymistä kiertelemättä johtuu siitä, että vuosi sitten tekemämme markkinointisopimus pienen mainostoimiston kanssa ei ole lunastanut juuri mitään niistä odotuksista joita siihen laitoimme sitoutuessamme FIMKin osalta yhteistyöhön aina tähän kevääseen asti.

Olemme todella pettyneitä tuon yhteistyön tuloksiin, jotka hädin tuskin ovat näkyvissä. Brändi- ja materiaalipuolella saatiin jotain konkreettista, mutta käyttäjäpuolella ei juuri mitään. Uusia markkinointijärjestelyjä ei olla ehditty tekemään. Yhdistystoiminta asettaa omat rajoituksensa asioille.

[quote=“stv, post:600, topic:2064”]
nettisivut sitäsuntätä jos sattuu toimimaan
[/quote]Katkoksia ei tietäkseeni juurikaan ole ollut. Sivustoon laitettiin paljon aikaa ja rahaa, ne ovat saaneet kehuja, joskin ulkoasu on hieman nirso päätelaitteen suhteen. Suosittelen katsomaan Firefoxilla tai Chromella desktop-koneella jotta näet millainen saitti oikeasti on kyseessä.

Mobiiliversio on nyt valmis ja ehditään laittaa linjoille viikon sisällä.

Kärjistys ei pidä paikaansa. FIMKillä voi ostaa tällä hetkellä mm. kirjoja, luontaistuotteita, vaatteita, vedensuodattimia, elektroniikkaa ja videoita.

https://lompsa.com/#/goods/fim/listing

Lisäksi FIMKillä voi maksaa Suomessa tavallisia euromääräisiä laskuja. http://www.kryptovaluutat.fi/fimk-laskutasku/

Tuollainen palveluhan taitaa olla Bitcoinillekin… onko millekään muulle kryptovaluutalle Bitcoinin ja FIMKin lisäksi?

Kahden vuoden takaisia masterplaneja todellakin on muutettu. Mitään ei ole unohdettu, ja suuri osa suunnitelmissa olleita asioita on toteutettu.

Puhut stv “lupauksista” koko ajan. Sinun kannattaisi ymmärtää, että projektisuunnitelmissa ei tehdä lupauksia samalla tavoin kuin henkilökohtaisissa suhteissa. Projekteissa tehdään projektioita, jotka muuttuvat ja joita joudutaan muuttamaan tilanteiden pakosta. Tämä on liiketoiminnan luonne. FIMK tosin perustuu voittoa tavoittelemattomaan yhdistykseen, joten liiketoimintatyyppisiä projektiosia on vielä hankalampi viedä eteen päin kuin bisneksessä. Tämän takia olemme siirtäneet painotuksen uuteen HEAT-liiketoimintaprojektiin, josta nähdäksemme ja toivottavasti hyötyy myös FIMK.

FIMKissä ei ole mitään keräystä käynnissä. FIMK-järjestelmän 2 perustajaa ja kehittäjää on käynnistänyt uuden, Suomeen rekisteröidyn Fintech-startupin, johon haetaan rahoitusta normitapaan. Startup-yritysten rahoitus on riskaabelia. Ulkopuolisten mielestä sitä varmaankin voi usein kutsua rahat pois tyhmiltä -keräykseksi.

FIMKin toiminta kyllä muuttuu jonkun verran nyt kun ydinjoukon päätoiminen punnerrus FIMK-fokuksella vähenee. Siirtymävaihe tuo kiintoisia mahdollisuuksia ja saa nähdä miten ja millä koordinaatiopohjalla homma asettuu etenemään. Yhdistyksen rahoitus on lasketty 4 vuoden ajalle ja sen mukaan teemme nyt muutoksia. Jos FIMKin kurssi ja likviditeetti nousee ennen kuin tämä 4 vuotta on kulunut, kuten alussa projisoitiin, yhdistyksen toiminnan rahoitus on turvattu myös tuon ajanjakson jälkeen.

En tiedä tarkkaan. Muistatko mikä Bitcoinin likviditeetti oli 2 vuoden jälkeen julkaisusta?

Vertaatko tosiaan Bitcoinia FIMK:hon? tätä argumenttia voi käyttää kaikki lähes 800 höpöhöpöcoinia, jotka Coinmarketcapista löytyy. Bitcoinin juna meni jo.

Se, että FIMK:n likviditeetti on nollassa kertoo siitä, että “projekti” on epäonnistunut eikä sillä ole käyttäjiä. Monipolin paperisetelitkin ovat ihan yhtä arvokkaita.

Olemme todella pettyneitä tuon yhteistyön tuloksiin, jotka hädin tuskin ovat näkyvissä. Brändi- ja materiaalipuolella saatiin jotain konkreettista, mutta käyttäjäpuolella ei juuri mitään. Uusia markkinointijärjestelyjä ei olla ehditty tekemään. Yhdistystoiminta asettaa omat rajoituksensa asioille

Eli laitetaan syy ulkopuoliselle alihankkijalle? Kestikö tosiaan vuosi ennen kuin huomasitte, että he eivät tee mitään? Mikä mainostoimisto oli kyseessä, älä vastaa, että liikesalaisuus, pienetkin mainostoimistot julkaisevat mielellään asiakkaansa. Ei taida todellisuudessa mitään mainostoimistoa olla lainkaan? Uusia ei olla ehditty tekemään, no ei varmaan koska on hypätty uuteen huijausprojektiin. Jos olisitte olleet tosissaan FIMK:n suhteen niin tämän mainostoimistoasia ja markkinoinnin perusteiden kuntoon laittaminen olisi ollut varsin helppo yhtälö. Tekemisen sijaan olet vain hehkuttanut foorumeilla kuinka kohta alkaa tapahtumaan.

Yhdistystoiminta ei millään lailla estä yhdistystä markkinoimaan omia palvelujaa tai hankkimaan lisää jäseniä. Olisit myös hyvin helposti voinut perustaa vaikka oy:n rinnalle, jos jokin asia sitä olisi vaatinut. Mutta päätitkin siirtyä seuraavaan coinin lanseeraukseen. Ja nyt hoet ja hoet, että yhdistystoiminta oli hankalaa, ilman mitään konkretiaa. Sinulla oli myös Viroon perustettu yritys FIMK:n kaupallista toimintaa varten. Jos Viron lainsäädäntö kävi hankalaksi olisit voinut helposti perustaa uuden puljun Suomeen. Päätit kuitenkin perustaa yrityksen ja käynnistää rahankeräyksen uuden coinin varjolla.

Kärjistys ei pidä paikaansa. FIMKillä voi ostaa tällä hetkellä mm. kirjoja, luontaistuotteita, vaatteita, vedensuodattimia, elektroniikkaa ja videoita.

Väitin, että kukaan ei käytä FIMK:ta. Ei se, että on yksi kauppa mistä voi ostaa jotain, auta yhtään mitään jos kukaan ei osta. FIMK:ta ei käytä kukaan. Ei se ole mitään liiketoimintaa tai tuota arvoa, jos kauppa on auki eikä kukaan osta mitään.

Tämän asian suhteen olet todella systemaattisesti valehdellut: Toistuvasti ole valehdellut, että lähitulevaisuudessa ry varmistaa, että FIMK käy useissa kaupoissa maksuvälineenä. Olet myös kirjoittanut, että olet jo palkkaamassa myyntiedustajia, jotka hankkivat uusia kauppiaita ja vielä, että RY tulee maksamaan insentiivejä siitä, että FIMK on maksuvälineenä. Alkuun piti keskittyä nettikauppohin, jonka jälkeen oli tarkoitus saada mukaan myös kivijalkamyymälöitä. Kauppias kun ottaa vastaan FIMK:ta niin hän tulee saamaan vastineeksi suoraan euroja. ---- Kaikki skeidaa vai missä nämä sinun myyntiedustajasi tällä hetkellä toimivat, kuinka monelle kauppiaalla maksat insentiivejä?, ovatko kauppiaat tyytyväisiä? Ensimmäinen isompi kauppiasrekrytointikampanja oli aikataulutettu joulukuulle 2014, oliko se menestys?

Niinpä - mitään ei ole tehty, ainoastaan foorumeille vauhkottu. Ja siirrytty uuteen rahankeräykseen.

Lisäksi FIMKillä voi maksaa Suomessa tavallisia euromääräisiä laskuja. http://www.kryptovaluutat.fi/fimk-laskutasku/

Mutta maksaako kukaan?

FIMKissä ei ole mitään keräystä käynnissä.

En tarkoittanut FIMK:ta, vaan uutta versiota HeatLedgeriä.

Siirtymävaihe tuo kiintoisia mahdollisuuksia ja saa nähdä miten ja millä koordinaatiopohjalla homma asettuu etenemään.

Sviddu mitä kaartelua ja paskaa;) Kiintoisia mahdollisuuksia ja tosiaan saas nyt nähdä. FIMK on haudattu tai pikemminkin unohdettu, sille ei ole aikomustakaan tehdä yhtään mitään. Jos olisit siihen uskonut, niin olisit käyttänyt FIMK:n keräyksen rahat toiminnan kehittämiseen ja käyttäjien hankkimiseen yms. et uuden coinin lanseerauksen suunnitteluun.

Tää sun toiminta täyttää kaikki samat tunnusmerkit mitä erilaiset nettihuijaukset ja muut huijaukset yleisesti hyödyntävät. Toistetaan vaan valheellisia lupauksia, ja osa porukasta aina uskoo. Esim: Nyt tulikin muutos, tässä välissä lanseerataankin uusi coini. (lue: saadaksesi nigerialaisen kuninkaan sukulaisen perinnön sinun pitää vain maksaa muutaman tonnin tullimaksu)

“Niin on jos siltä näyttää” -Kekkonen

FIMK:n volyymi on tällä hetkellä (24h) tasan 0 siis nolla.

Niin se vaihto Openledgerissä välillä on. OL on pieni ja vaikeasti käytettävä pörssi ja FIMKin vaihtovolyymi tunnetusti on nykyään alhainen.

…paitsi isompien tapahtumien yhteydessä kuten toissa viikolla, jolloin päivävaihto oli kuitenkin 2-3 tuhannen taalan luokkaa. Ikävä kyllä viestisi informaatiosisältö on myös tasan 0, ellei negatiivinen sikäli kun jatkat kovin yksipuolisen negatiivisen kommentoinnin postailua aiheesta FIMK. Miksiköhän näet aiheelliseksi raportoida 0-vaihdosta mutta et nähnyt aiheelliseksi raportoida parin tuhannen taalan päivävolyymista?

Kiitos selvennyksestä - väite on kuitenkin rankasti virheellinen tai tahallinen valhe. FIMKin käyttöä voi seurata julkisesta lohkoketjusta (jossa off-chain pikaviestit eivät näy). Päivittäisiä tapahtumia on vaihtelevia määriä mukavasti. https://lompsa.com/#/activity/fim/activity/latest

ellei negatiivinen sikäli kun jatkat kovin yksipuolisen negatiivisen kommentoinnin postailua aiheesta FIMK.

Pieni toisto ei varmaan tee pahaa, etenkään sen jälkeen kun itse olet 2 vuotta postaillut pelkkiä liirumlaarum lupauksia. Sama kiertely ja kaartelu jatkuu, selkeisiin kysymyksiin ei saa muuta kuin selitystä,

Miten FIMK perustulon saajien määrä on kehittynyt siitä kun FIMK aloitti? Kerroit että alkuvaiheessa se ei tule olemaan kuin muutamia tuhansia ennekuin markkinointi todella aloitetaan, mikä on nyt totuuus 2 vuoden jälkeen?

Kuinka monelle kauppiaalle FIMK maksaa insentiivejä siitä, että ottavat vastaan FIMK:ta. Saavatko he jo suoraaan euroja tilille, kun maksaa FIMK:lla. Tätä olet ainakin hehkuttanut useasti. Kuinka monta myynninedistäjää olet palkannut kuten kirjoitit tekeväsi?

Kuten kerroin aiemmin, olet pahasti sekoittanut lupaukset ja liiketoiminta- ja muut organisaatiosuunnitelmat käsitteinä keskenään. Lupauksia tehdään ihmisten välillä, eikä niitä muuteta ilman pakottavia syitä. Suunnitelmia tehdään liike- ja muussa yhteiskunnallisessa organisaatiotoiminnassa, ja niitä joudutaan usein muuttamaan. FIMKin suunnitelmista osa on toteutunut - suurin osa teknisistä suunnitelmista ja osin enemmänkin. Osa ei ole toteutunut tai niitä on muutettu, pääasiassa markkinointipuolella.

Perustulon saajia on nyt 182. Kiinnostus ja etenkin “puskaradion” viraalivaikutus on täysin erilaista kuin otaksuimme, eli käytännössä olematonta.

Tavoite oli muutamia tuhansia ennen markkinointia. Kuten sanottu puskaradio feilasi ja tavoite alittui reilusti. Enhän minä pysty “kertomaan että se tulee olemaan muutamia tuhansia” ilman aukottomia ennustajanlahjoja. Sanamuodosta riippumatta luulisi jokaisen ymmärtävän että projektiot ovat arvioita jotka tullaan joko ylittämään tai alittamaan, eivätkä mitään lupauksia. Suunnitelmat toteutuvat usein vain osittain. Harmillista että käsität projektiot edelleen lupauksiksi vaikka olen lupausten ja organisaatiosuunnitelmien erosta sinulle kertonut aiemminkin. Vai jatkatko tahallasi puhumista lupauksista, ehkä samoista syistä kuin et vastaa mihinkään kysymyksiini tai halua rakentavaa keskustelua mistään asiasta jota sinulle avaan?

Insentiivejä koitettiin markkinointiyhteistyöhön sisällyttäen, eivätkä ne toimineet halutulla tavalla. Tällä hetkellä insentiivejä ei makseta,.

Jos haluat lisätietoja heikosti menestyneestä markkinointiyhteistyöstä ja siihen liittyvistä partnereista ja sopimuksista, palan painikkeeksi suunsoitollesi liity yhdistyksen jäseneksi ja tule käymään konttorilla niin esittelen mielelläni keissiä lisää.

Varsinaisia myynninedistäjiä joille yhdistys on jotain maksanut tai aikoo maksaa, on ollut tähän mennessä minun lisäkseni 4 henkilöä. Lisäksi on ollut kaikenlaisia vapaaehtoispromoottoreja, joista osa vaikuttaa tietenkin potentiaalisilta ennen parempaa tietoa. Insentiivejä on tarjottu ja suunnitelmia & aiesoimuksia tehty lukuisten henkilöiden kanssa. Myynnin edistäminen on vaikeampaa kuin ihmiset luulevat. Se vaatii mm. kovaa työtä, mihin monet eivät ole valmiita vaan luulevat järjestelmän jotenkin myyvän itse itsensä kunhan he vähän vinkkaavat tai välillä ilman sitäkään.

Jos luulet tai tiedät olevasi hyvä myyjä, yhdistys on valmis maksamaan sinulle (tai jollekin muulle myyjälle joka osa myydä) kunnollisen proviisiopalkkion tehdystä tuloksesta. Tilanne on silleen jännä, että FIMKissähän ei mitään tarvitse myydä, vaan tarjota yrityksille / organisaatioille ilmaisia kauppiaspalveluja sekä lisäksi riihikuivaa rahaa. Ei ole toiminut, liian hyvää ollakseen totta, mielletään kusetukseksi yms. Tämä on osa syistä joiden takia takia tarvitaan FIMKin leviämiseksi uusi bisnesmäisempi lähestymiskulma, johon nyt olemme uuden yrityksen myötä ryhtyneet.

Vastaan omasta puolestani HEAT-ketjussa tulleeseen kysymykseen FIMK-yhteisön / -sijoittajien panoksesta.

Olen ollut FIMK-karkeloissa mukana lähes alusta alkaen. Sinä aikana olen pyrkinyt lisäämään omalla panoksella sekä kolikon näkyvyyttä, että käyttömahdolisuuksia mm tarjoamalla FIMKeillä ostettavia tuotteita (fimkland.fi) tai palveluita (kryptovaluutat.fi). Menestys ei ole ollut huimaa, mutta joitakin käyttäjiä palveluilla on. Esimerkiksi laskujen maksaminen FIMKeillä on herättänyt mielenkiintoa.

Pieni katsaus FIMK:hon vaikka niille, jotka siihen “sijoittivat”.

Tällä hetkellä likviditeetti täysin nolla, coinmarketcap ei edes noteeraa tätä kusetuscoinia. Eikä ole montaa siirtoa blockchainissakaan, Hiljaista on…

FIMKN forumilla Fitcoin (eliphaz) “vakuuttelee” että yksikin louhija kyllä pitää verkon pystyssä, ilmeisesti se tarkoittaa että FIMK on myös menestys.

Louhijat taitaa pystyä laskea jo yhden käden sormilla ja pian ei taida olla sitäkään. Foorumillakin on pitkästä aikaa tullut uusia kirjoituksia, tosin siitä, että FIMK tekee kuolemaa.

https://forum.fimk.fi/index.php?PHPSESSID=5b1kdlrkn983hkhr8sqmgh6gs0&topic=748.msg5493;topicseen#msg5493

Mites ois FItcoin uusi Masterplan:),

Kiitos vastauksesta, tämä oli tähän asti varmaan suorin päivitys FIMK:n tilanteesta. Tosin tätäkin pitää tulkita, korjaa ihmeessä jo olen väärässä. Yhdistys ei siis tee enää mitään FIMK:n eteen, jos joku haluaa tulla tekemään niin saa tulla, niinkö? Ja FIMK tarkoittaa, että verkko pysyy ylhäällä, mutta käytön lisäämiseksi tms ei tehdä mitään, jos niin mitä?

Aika lailla on diili muuttunut siitä kun FIMK rahaa sijoittajilta keräsi. Vai onko FIMK nyt mielestäsi siinä tilanteessa kuin 2,5 vuotta sitten annettiin ymmärtää? Jos aika on kullannut muistot niin voi vilkaista vaikka FIMK;n Masterplania:)

Yhdistyksen hallituksen pj:n yrityksen Heat Ledger oy:n viemän ajan vuoksi yhdistys voi mahdollisesti järjestyä uudelleen (uusi koostumus hallitukselle), ja jatkotoimenpiteet sitten määrittyvät uuden hallituksen toimenpiteiden mukaisesti. Kiinnostusta tähän työhön on ollut. Lisää tästä tiedetään ainakin vuosikokouksen jälkeen.

Taas sarjassamme täysin sisällötön vastaus, Eli jos joku haluaa jotain tehdä niin saa tulla tekemään. FIMK:n sijoittajien rahat on tuhlattu. Odotellaan joo vuosikokousta, todella ketterää toimintaa…

FIMK on voittoa tavoittelematon yhteisöprojekti, johon on aina saanut tulla tekemään ja saa tulla vastedeskin. Teknologia on valmis käytettäväksi, kuten se on ollut jo pitkään. On oma häpeä, jos seuraa projektia mutta silti ei tuon teknologian tarjoamia mahdollisuuksia käytä hyväkseen tai vie eteenpäin sanaa kyseisen edistyksellisen blockchain-teknologian käytettävyydestä moniin tarkoituksiin, vaan sen sijaan parjaa sitä.

FIMKiä edistetään edelleen vuosina 2017-18 sekä todennäköisesti siitä eteen päinkin ry:n toimesta ja Heat Ledgerin avaamia businesskanavia pyritään hyödyntämään uusilla tavoilla käytön levinneisyyden edistämiseksi. Lompsan markkinapaikalle saatiin vastikään n. 70 uutta tuotetta joita voi ostaa FIMKillä, lisää on tulossa.

No, minkä verran yhdistylle lahjoitetuista rahoista on jäljellä?

Lostavaa! Kun puoli vuotta pistää koko FIMK “perustulon” sukanvarteen, niin saa ostettua parin euron suklaapatukan.

2 tykkäystä

Likvidistä käytettävissä olleesta euromäärästä 20-25%. Varoja alettiin viime vuonna hyvissä ajoin säästää, jotta ne riittävät vähintään suunnitelluksi 4 vuodeksi ja niitä voidaan tarvittaessa käyttää esim. korkean profiilin markkinointipanostukseen tilaisuuden tullen. Kulujen leikkaus on onnistunut erinomaisesti ja burn rate on nyt vakaasti erittäin pieni.

Synergia Heat Ledgerin kanssa edistää FIMKiä kustannustehokkaasti, sillä yhdistyksellä ei enää ole palkattua toimihenkilöstöä vaan toiminta on täysin harrastuspohjaista. Kahden kryptoalustan asiat menevät sopivilta osin päällekkäin ja yhtiö esim. tarjoaa toimitilat, kustantaa FIMKin käyttämät serverit sekä osan siitä tutkimus-, kehitys- ja markkinointityöstä jota ei saada vapaaehtoisvoimin.

FIMKin lisääminen tulevaisuudessa Heat Wallettiin ja luontaisesti treidattavaksi muiden walletin tukemien kryptovaluuttojen myötä tulee nähdäkseni vaikuttamaan positiivisesti FIMKin näkymiin, muiden pitkään vireillä olleiden projektien materialisoitumisen ohella.

Täsdä hyvä esimerkki Fitcoinin loputtomista valheellisista postauksista. Toisaalta tämä on kyllä säälittävin viesti mitä olen millään foorumilla lukenut.

Korkean profiilin markkinointipanostus, jos sattuu jostain tupsahtamaan:)

Säälittävää…

Kiintoisa näkemys stv. Mihin kohtaan edellistä - ei vain minun, vaan koko internetin - kaikkien aikojen säälittävintä viestiä oli lipsahtanut vale?

Todellakin! Vilpitön ja valheeton kiitos tästä :slight_smile: Näin konreettisesti ei olla vielä kyetty FIMK-perustulokokeilun arvontuottoa kiteyttämään. Olen ylpeä, että olemme pystyneet työllämme luomaan järjestelmän, joka luo konkreettista arvoa henkilölle kun hän pelkästään kirjautuu yhden kerran perustuloon. Tätä pidemmälle yltävä osallistuminen, kuten tuotteiden osto tai myynti markkinapaikalla, eksponentiaalisesti lisää järjestelmän arvoa. Realistinen arvotavoite on 1000-10000 -kertainen, ehkä suurempikin, tämänhetkiseen hyvin pieneen - mutta mitattavaan arvoon (suklaapatukka /6kk).

Tavoite saattaa tuntua äkkiseltään oudolta, kuten jo vajaa 3 vuotta sitten kun siitä puhuttiin. Se perustuu kiteytettynä kryptovaluuttojen täysin uudenlaisiin arvostusmekanismeihin verrattuna vanhaan talouteen, minkä kuka tahansa Bitcoinin ja monien muiden kryptovaluuttojen kurssikehitystä ymmärtänyt on huomannut. Syntyvaihetta uudempina, tukevina tekijöinä tällaisten mekanismien realisoitumiseen ovat järjestelmän nykyinen tekninen kelpoisuus, pitkä historia sekä käyttämätön potentiaali jo koettujen toimimattomien keinojen keräännyttämän informaation kanssa.

Älä huoli Fitcoin, jos et erota valhetta totuudesta. Tämän palstan lukijat kyllä erottavat.

Ruja Ignatovan hameen helmat jo lepattavat kateudesta kun FIMK:in suunnalta pukkaa niin kovia tuottotavoitteita ilmoille.

No onhan tuo teoriassa täysin paikkaansa pitävää, sillä nykyarvo per yksi FIMK = 0. Vuoden päästä tuhat kertainen arvo siis täysin mahdollinen eli 0.