Blogi Hilda K

Eli taas päätin pitkästä aikaa googletella - mitähän “osta kryptovaluuttaa” -hakusanalla löytää netistä ja ensimmäiseksi osumaksi muodostui seuraavanlainen linkki:

http://hildakoo.blogspot.fi/2012/03/kryptovaluutta-bitcoin-jalleen-yksi.html

Ensimmäinen kysymys: Miksi? Miksi ei oteta asioista selkoa tarpeeksi, vaan vedetään sitä omaa linjaa, kuten huolestuttavan moni päättäjämmekin tänä päivänä…

Toisekseen mitä tulee mieleen, on aloittaa blogi, ase- ja huumekauppa keskustelulla, pyramidihuijauksella sekä varojen hakkeroimisella…

Muutamia itku-naurun sekaisia lainauksia blogista:

Tekotapa on saattanut olla esimerkiksi Bitcoinin käyttäjän koneelle ujutettu [b]virus.[/b]
Ensiksi Bitcoiniin liittyneet saavat huokeammalla virtuaalirahaa, ja heille kerrotaan sääntöihin kuuluvan, että Bitcoinin luonnilla on absoluuttinen yläraja. [b]Rajan arvellaan tulevan vastaan vuonna 2013.[/b]
Eräs painavimpia perusteluja Bitcoinia vastaan on, [b]ettei valuuttaa voi käyttää mielekkäällä tavalla elintärkeiden asioiden ostamiseen, ainoastaan valuutan jälleenmyyntiin.[/b]
[b]Joka tapauksessa, Bitcoin-välinettä pääsevät parhaiten käyttämään ne, joilla on varaa istua sijoitustarkoitukseen hankitun rahasumman päällä.[/b]

Jne jne…

Koittakaa joku “sanavalmiimpi” kaveri käydä näyttämässä meidän Hilkalle vähän mustaa valkoisella. Tuo on huono juttu, kun pompahtaa ensimmäisenä Googlella esiin.

(kuva ei liity)

Äh, pitäs itse kirjoittaa huuhaa blogi vaikkapa Hilda K:n itse kudottujen päähineiden vaikutuksesta negatiivisesti Suomen talouteen tai jotain…

Joo, eipä jaksa alkaa oikasta. Maailma on täynnä lampaita jotka ei kehtaa itse selvittää asiota ja se olisi loputon urakka alkaa oikaiseen jokaista joka ei jaksa selvittää asiota kunnolla. Toi hattu on kyllä kiva. :slight_smile:

Kyseessä tosiaan blogikirjoitus vuodelta 2012, eikä bloggaaja näytä olevan enää aktviininen.

Olen kyllä positiivisesti yllättynyt, että bloggaaja oikeasti tiesi mikä bitcoin on ja miten se toimii. Nuo pyramidiheitot oli vuonna 2012 “pakollisia” eli jokaisen bloggaajan piti niitä käyttää.

Onneksi tänä vuonna ja ensi vuonna trendi rupeaa olemaan bitcoinien omistaminen, käyttäminen ja kehuminen.

Kun tekstiviesti keksittiin, kukaan ei ollut sitä kaivannut. Meni hetki, ja se oli kaikkien käytössä normaalina arkipäiväisenä viestintäkeinona.

http://www.taloussanomat.fi/kumppaniblogit/2013/11/11/teknologia-ja-ihmisten-kayttaytyminen/201315520/322?ref=ts_promo