Bitcoinin säilyttäminen lapselle

Terve kaikille

mikä olisi mielestänne varmin ja turvallisin tapa säilyttää lapselle 1btc tulevaisuutta varten? nyt tili on blockchain.info:ssa,
mutta jokin mikä olisi kaiken ulkopuolella internetistä. esim onko se denarium kolikko, vai se ledgerin tikku sitten? vai kenties jotain muuta. puhun nyt n.10v ajasta

idea olisi säästää 1 btc siihen asti kun tuo jälkikasvu kasvaa ja tarvitsee pesämunaa jossain vaiheessa

kiitos vastauksistanne

t.eero

Minulla on pankin holvissa offline koneelta tulostetut paperilompakot joihin laitoin jokaiseen 2 btc. No yhteen olen jotain lisäillyt myöhemmin. Yhteensä n.10 btc. Nuo on hankittu muistaakseni 125€/btc hinnalla joskus muutama vuosi sitten.
Ajatuksena oli silloin, että ihan pahimpaan hätään saa sieltä jonkun satasen käyttöön, ellei kurssi romahda nollaan.
No nyt ei ole ollut mitään katastrofeja, joten olkoot jälkikasvua varten siellä odottamassa. Uskoisin että ihan kohtalaisessa turvassa ovat. Ainut että tulosteet olisi voinut laminoida. Kaipa lasertulostus pimeässä ja kuivassa nyt jonkun vuoden vielä kestää luettavana? :slight_smile:

Coinmotionin holvissa on yksi hyvä paikka tai sijoittaa kultakantaan.

Vakuutus kannattaa ottaa muksuille, koska jos jotain sattuu niin ei tarvitse mennä arvauskeskukseen.
Skeitatessa, pyöräillessä ja eteenkin lätkää pelatessa sattuu ja tapahtuu.

Jos paperilompakkoa säilyttää pitkään, kannattaa se tulostaa arkistokelpoiselle paperille. Laserin tulostehan on jo sitä.

Laminoinnista en osaa sanoa, miten se reagoi pitkän ajan kuluessa, jos paperi on turvassa pankkiolvissa, se on ehkä turhaa.

Mullakin tuli mailiin ilmoitus blockchain portaalin nimellä, että tilillesi on siirretty 18 000 BTC, kusetusta oli vastassa oli hyökkäys sivusto ja siirtoa ei näkynyt blockchainissa tai vastaavassa portaalissa ollenkaan. :frowning: