Viime aikoina altcoin-hype on ollut taas nousussa ja monet altcoinit ovat ottaneet vahvoja nousuja, mm. Litecoin. Kyselyt Bittirahankin suuntaan liittyen litecoin-vaihtoon ovat lisääntyneet vahvasti. Tästä aiheesta olisi ihan mielenkiintoista keskustella.
Erik Voorhees kirjoitti tästä aiheesta tuoreen kirjoituksen Redditiin, jonka voi lukea tästä: http://www.reddit.com/r/Bitcoin/comments/1rjv6l/my_response_to_a_litecoin_advocate/
Olen tuon kirjoituksen, ja ensimmäisen kommentin kanssa, hyvin pitkälti samaa mieltä.
Olen aiemminkin ollut sillä kannalla, ja olen edelleenkin sillä kannalla, että altcoinit ovat lähes täydellisesti pelkkää spekulointia. Niiden ympärillä oleva toiminta on joko 1) louhintaan liittyvää (joka on pinnallisesta kiehtovuudestaan huolimatta sivuseikka) tai 2) kurssispekulointiin liittyvää (joka on jo hieman merkittävämpi asia, mutta ei itsessään kuitenkaan ole merkki siitä että asiassa on jotain merkityksellistä uutta).
Altcoinit ovat hyvä varasuunnitelma ja hyvä kokeilualusta uusille kryptovaluuttaominaisuuksille, mutta tähän mennessä syntyneet kryptovaluutat eivät tuo mitään niin merkittävää uutta, että ne muuttaisi Bitcoinin tuomaa vallankumouksellisuutta mihinkään. Kryptovaluuttojen kehitystä ja kasvua haluavien kannattaa keskittyä Bitcoiniin ja sen saamiseen yleisempään käyttöön, sillä Bitcoinilla on siihen parhaat edellytykset. Bitcoin on tällä hetkellä kaikilla mittareilla vähintään 20 kertaa isompi kuin toisiksi suurin altcoin (Litecoin).
Lopuksi totean, että itselläni tai Bittirahalla ei ole intressejä erityisesti boostata Litecoinia, mutta jos spekulatiivinen kiinnostus Litecoiniin jatkuu, tulee se todennäköisesti osaksi Bittirahan palveluvalikoimaa. Yritykselle olisi typerää sivuuttaa todellista kysyntää riippumatta siitä mikä on kysynnän syy - jos vaihtoa halutaan tehdä niin sitä halutaan tehdä.
PS. Omistan itsekin litecoineja. Olen hajauttanut useisiin altcoineihin jonkin verran, vaikka en näekään niissä tällä hetkellä mitään mullistavaa.