210000 lohkon rajapyykki

Tuolla bitcoinin teknisessä kuvauksessa sanotaan, että 210000 lohkon jälkeen louhimispalkkio puolittuu 25 coiniin. Olemme tätä kirjoittaessa blokissa 195761, joten tuohon rajapyykkiin ei ole enää hirveän pitkä aika. Ajattelin avata tähän ketjun spekulaatioille sille, miten systeemi reagoi tuohon tilanteeseen (ja jatkossa myöhemmissä puolituksissa).

Ensinnäkin Rider ja muut louhinnan ekspertit voisivat hieman valoittaa kuinka kannattavaa tuo louhinta nykyparametreilla oikein on? Eli jos saatujen bitcoinien määrä puolittuu (ja muut parametrit pysyvät samoina), tuleeko louhinnasta (lähes) kannattamatonta? Aiotteko itse jatkaa?

Käsittääkseni bitcoinissa on ainakin kolme mekanismia, jotka vaikuttavat louhinnan kannattavuuteen.

  1. Bitcoinin vaihtokurssi
  2. Louhinnan vaikeus
  3. Ylijäämien (transaction fees) määrä

Mitä luulette, mikä/mitkä noista joustavat kun 210000 lohkoa on louhittu? Onko muita mahdollisuuksia? Luonnollisesti jos uskoo että ainostaan kohta 1) joustaa nyt lienee syytä ostaa coineja oikein urakalla…

Kohdan kolme en näe joustavan niin paljoa että sillä olisi käytännön vaikutusta.

Henkilökohtaisesti aion jatkaa louhimista sillä odotuksella, että lyhyellä tähtäimellä kohta 2 joustaa sen verran kuin on tarpeen. Tämä ei kuitenkaan olisi järkevää ellen myös samalla odottaisi kohdan 1 korjaavan ongelman pidemmällä tähtäimellä.

En yritä sen kummemmin spekuloida palkkion puolittumisen itsensä vaikutuksia vaihtokurssiin. Se tarkoittaa että bitcoinien inflaatio puolittuu samalla, että eiköhän se jossain määrin painota asioita nousun puolelle. En kylläkään usko vaikutuksen tulevan erityisen nopeasti.

Olen pitkälti samaa mieltä kuin Joel, mutta jotta puolittuminen kompensoituisi kohdalla 2) vaatisi se kokonaislouhintatehon puolittumista (edelleen jatkava maineri löytäisi silloin keskimäärin kaksi lohkoa samassa ajassa kuin aiemmin yhden). Aika hurja pudotus ainakin suhteellisen lyhyellä tähtäimellä. Ehkä se voisi tapahtua siten, että yhä useampi maineri lopettaa “kunhan vanha systeemi hajoaa” eli ei enää investoi uuteen laitteistoon. Osittain tietenkin maineritkin voivat tinkiä katteistaan, mutta en osaa sanoa siitä tarkemmin mitään kun en tiedä kuinka kannattavaa tuo louhinta on nykyisellään.

Onko jossain muuten saatavilla käyrää, jossa seurattaisiin kokonaishashratea vs. vaihtokurssi?

Juu kuten mainittua niin kohta 3) ei vaikuta louhintaan käytännössä mitenkään. Harva pooli edes maksaa noita palkkioita louhijoille. Transaktiokulut näyttelevät suurempaa roolia sitten ehkä blokkipalkkion puolittumisen jälkeen, jos ne alkavat olemaan extra 5% blokkipalkkion päälle (~1BTC vähä reilu).

Otetaan ihan yksinkertainen esimerkki tähän nykytilanteesta hieman ennakoiden
Blokkipalkkio: 50BTC
Rauta: 7970
Nopeus: 600MH/s
Bitcoinin hinta: 8,5€
Kulutus: 200W
Sähkö: 0,10€/kWh
Vaikeus: 2 600 000

Kuukaudessa jää sähkön jälkeen käteen 45€. Sähköön menee 15€.

Jos blokkipalkkio puolittuu tai vaikeustaso tuplaantuu ni käteen jää enää 15€/kk. Mainaus muuttuu kannattamattomaksi siis vasta blokkipalkkion puolittumisen ja vaikeustason tuplaantumisen jälkeen.

Minä aion siis jatkaa GPUilla vielä piiiitkän aikaa. Ainakin niin kauan kuin Butterflylabin ASICt tulevat markkinoille ja nostavat difficultyn taivaisiin (tätä odotellessa…)

Kiitos Rider. Otitko tuossa huomioon, että se rautakin maksaa jotain? Eli kuinka kauan tuollainen 7970 (hinta kai vajaa 500 euroa) on toimintakykyinen?

uutena suomesta saa alle 400e ja saksasta vielä halvemmalla :slight_smile:

En ottanut laskuissa millään tapaa huomioon raudan hintaa.

Eli tosta semmonen 370€/kpl ja vähän posteja päälle. Käytettynä moni noita kuitenkin ostelee. Raudan hinta ei sinänsä ole niin merkittävä, koska nehän saa aina myytyä pois.

Voidaan tehä sama laskutoimitus kuin edellä, mut pistetään tilalle 2x 5870 hintaan 260€. Oletan, että muu kone valmiina.
Samat kuin edellä paitsi
800MH/s (400 per kortti)
350W
260€ investointi

Tosta jäis kuukaudessa käteen 55€ ja sähköön menis 25€. Näyttikset maksaisivat siis itsensä takaisin viidessä kuukaudessa. Bitcoinin hinta voi tietty nousta/laskea. Viiden kuukauden jälkeen voittoa olisi se mitä noista näyttiksistä saisi, kun ne myy.

Tässä kohtaa alkaa porukka huomata, että ilmanen sähkö on pop.

Jos kiinnostaa itse laskeskella ni suosittelen seuraavia laskureita

http://www.alloscomp.com/bitcoin/calculator.php

http://tradebtc.net/bitcalc.php

Itelle oon tehnyt mukavan excel-taulukon, johon voi syöttää kortin jälleenmyyntihintaa ja vaikka mitä muuta. Mainaamisen kannattavuus on nimittäin jatkuvaa spekulointia.

Mistäs sitä voi tilata? :wink: Voisin ottaa heti sähkölämmitteiseen rivitalooni.

Mielestäni noi laskelmasi osoittavat, että puoliintumisen jälkeen homma ei ole hirvittävän kannattavaa. Ainakaan mikään “ammattimainen” ei voi toimia. Ehkä se on sitten tuo 2) jonka näämme putoavan rajusti vähän sen jälkeen kun rajapyykki on ohitettu.

[quote=“jamaer, post:9, topic:283”][quote author=Rider link=topic=252.msg1124#msg1124 date=1345982848]
Tässä kohtaa alkaa porukka huomata, että ilmanen sähkö on pop.
[/quote]

Mistäs sitä voi tilata? :wink: Voisin ottaa heti sähkölämmitteiseen rivitalooni.

Mielestäni noi laskelmasi osoittavat, että puoliintumisen jälkeen homma ei ole hirvittävän kannattavaa. Ainakaan mikään “ammattimainen” ei voi toimia. Ehkä se on sitten tuo 2) jonka näämme putoavan rajusti vähän sen jälkeen kun rajapyykki on ohitettu.[/quote]

Pahoin pelkään, ettei tule louhinta enää ikinä näin helppoa olemaan. Useilla “tosissaan” mainaavilla on jo FPGA lankkuja kalustossa mukana:


Linkin takana on kuvia Ztexin singleistä, BFL singleistä ja Cairnsmore quadeista. BFL single vie 80W ja nopeus on ~850MH/s. Cairnsmore1 taitaa viedä ihan saman verran ja nopeus on sama.

Ainoa jippo on niiden hinta: lähemmäs 600€/kpl. Noiden kanssa mainaus on kyllä kannattavaa vielä pitkälti vaikeustason nousun ja blokkipalkkion puolittumisen jälkeen.

Sekin kannattaa huomioida, että bitcoinien mainaaminen ei ole välttämättä puhtaasti vain kuukausittaisten tulojen hankkimismenetelmä. Se nimittäin on rinnastettavissa siihen että ostaa bitcoineija. Mainaamisen tapauksessa hinnan määräytyminen menee vain hiukan eri tavalla. Mainaamisessa on kiinteät aloituskulut ja sen jälkeen menee sähkön hinta.

Jos sinulla on jo mainausvälineet, niin niillä mainaaminen kannattaa niin kauan kuin kurssi on niin ylhäällä, että tulot kattavat sähkönkulutuksen. Tällaisessa tapauksessa olet käytännössä ostamassa bitcoineja alennuksella kurssiin verrattuna.

Jos sinulla ei ole vielä mainausvälineitä niin laitteiston hankintahinta tulee ottaa myös huomioon. On nimittäin täysin kurssin käyttäytymisestä kiinni kannattaako se sijoitus.

Itse tein vähän yli vuosi sitten noin 600€ kokonaisinvestoinnin ja sain sillä 750Mh/s mainaustehoja. Jälkikäteen katsottuna voi tarkastella tilannetta että miten tässä kävi. Jos olisin mainauslaitteiston sijaan ostanut bitcoineja (enkä olisi sen jälkeen myynyt) tällä samalla rahalla, olisin tällä hetkellä noin 200€ voitolla. Kurssi oli mainauslaitteiston ostamishetkellä $8 tienoilla. (käytännössä ei olis mennyt ihan näin kätevästi, koska kurssi olisi todennäköisesti ehtinyt nousta ennen kuin olisin saanut rahat pörssiin)

Mainaamalla on tullut noin 170 bitcoinia tähän mennessä. Jos tätä vertaa optimaalisimpaan ajankohtaan ostaa bitcoineja mikä tässä olisi ollut, niin olisin saanut 600€:lla silloin 300-400 bitcoinia. (marraskuun 2011 alussa kun kurssi kävi $2:ssa). Päätökseni mainata ei siis ollut ylivoimaisesti paras mitä olisin voinut tehdä, mutta oli samalla kaukana huonoimmasta. (Tässä kannattaa myös huomioida että sähkö ei tällä hetkellä maksa minulle kulutuksen mukaan vaan on kiinteänä kuluna hinnoiteltu.)

Bitcoinin kurssiin vaikuttaa niin moni asia, että on vaikea arvioida tämän tapahtuman vaikutusta asiaan riippumatta siitä nouseeko vai laskeeko kurssi ja milloin se nousee/laskee. Olen kuitenkin varma siitä, että nousupainetta aiheuttava vaikutus sillä täytyy olla. Uusia bitcoineja tulee tällä hetkellä 7 200 joka päivä, muutoksen jälkeen tulee enää 3 600 per päivä. Tuo on varsin merkittävä asia.

On kuitenkin tärkeää huomioida se, että tämänkaltaiset asiat otetaan ennakoivasti huomioon. Luultavasti viime kuukausien nousussa on jo vähän mukana tätä, joskin veikkaan tämän muutoksen vaikutuksien näkyvän kurssissa parhaiten juuri seuraavan muutaman kuukauden aikana.

Kohta tähän on enää 3 kuukautta, joten keskustelu aiheesta alkaa lisääntyä ja ihmisten ymmärrys tapahtuman merkittävyydestä lisääntyy. Se tulee lisäämään bitcoinien ostamista, vuorenvarmasti. Mutta Bitcoinin kaltaisessa pienessä markkinassa vedetään helposti myös ylilyöntejä. Vastaavasti veikkaan, että vuodenvaihteessa me ollaan jonkinlaisessa kuplassa. Ihan vaan sen takia, että tästä ja mahdollisesti muistakin syistä kurssi keulii vähän liikaa.