Bitstamp orderbook - Päivitetään säännöllisesti!

Synkkää on Bitcoin-markkinoilla tällä hetkellä. Vapaapudotuksen oloinen romahdus menossa. Syytäkään tälle ei erityisesti ole, markkinat vaan pitivät aiempaa hintaa liian korkeana. Paniikkimyyntejäkin on esiintynyt.

Tälläistä on nuoren valuutan elämä, hitaasti aikuistutaan. Paljon vakaampaahan tää touhu on silti vuoteen 2011 verrattuna.

26.10.2012 klo 16:20

Rajua on ollut meno tänään, kurssi kävi jo alle kympissä. Saas nähdä milloin rauhoittuu. Viikonloppu kaikenlisäksi edessä. Henkilökohtaisesti pidän tätä laskua orkestroituna eli isojen poikien pump & dump. Ja tämä on siis se dump.

Pohjat löytyy kuitenkin ennen pitkää ja sieltä voi mennä vain ylöspäin. :slight_smile:

26.10.2012 klo 23:05

Nyt on väliaikainen pohja ainakin löytynyt ja kurssi korjaa ylöspäin.

27.10.2012 klo 13:50

28.10.2012 klo 21:15

Veikkaan kurssin nousevan kohta, tuo EKP-raportti oli sen verran iso juttu. Myös laskutrendiin on tosin ollut viitteitä eli vaikea sanoa mitä tapahtuu.

30.10.2012 klo 16:15

Tänne saa spekuloida?-) Minusta tekninen analyysi näyttää nyt sen verran puhdittomalta että uskon loppuvuoden menevän (USD) 10-11 tasoilla.

Kurssin piristyminen siirtyisi siis alkuvuoteen, ja uskon prosentuaalisesti merkittävään nousuun.

Nyt on hyvä aika ostaa.

Bitcoin - tuplaus, jossa voittaja saa 1000:1.

Tässä ketjussa saa tosiaan spekuloida ihan vapaasti. Minäkin näen tätä hyvänä aikana ostaa coineja.

Lyhyellä tähtäimellä ollaan menossa ylös, ainakin hieman. $11 meni nimittäin rikki juuri äsken.

31.10.2012 klo 16:50

Ping pong.

2.11.2012 klo 15:35

Tuli otettua lomaa Bitcoinista hieman niin en ehtinyt päivittämään tätä ketjua, mutta nyt päivitykset jatkuvat taas.

13.11.2012 klo 01:15

Zzz…

15.11.2012 klo 14:15

Pidän 90% todennäköisenä, että ensi viikolla vähintäänkin $12 menee rikki. Uutta rahaa tulee pörsseihin WordPress-uutisen jälkipyykkinä, ihmeitä pitäisi tapahtua jotta ei nähdä nousua.

18.11.2012 klo 22:05

$12 meni rikki, seuraavaksi on vuorossa lohkopalkkion puolittuminen. Siihen on enää noin 50 tuntia. Saa nähdä miten markkinat reagoi.

26.11.2012 klo 19:10

Nyt on 27 tuntia lohkopalkkion puolittumiseen.

27.11.2012 klo 17:25

Alle 4 tuntia lohkopalkkion puolittumiseen.

28.11.2012 klo 14:35

Pientä nostetta tänään. Kävi $12.6:ssa hinta.

29.11.2012 klo 21:00

[quote=“rpietila, post:46, topic:271”]Tänne saa spekuloida?-) Minusta tekninen analyysi näyttää nyt sen verran puhdittomalta että uskon loppuvuoden menevän (USD) 10-11 tasoilla.

Kurssin piristyminen siirtyisi siis alkuvuoteen, ja uskon prosentuaalisesti merkittävään nousuun.

Nyt on hyvä aika ostaa.

Bitcoin - tuplaus, jossa voittaja saa 1000:1.[/quote]
Nyt kurssi on noussut tuonne noin 12.5 USD tasolle. Onkohan tässä odotettavissa, että tasainen nousu jatkuu? Eikös tuo WordPress-uutinen ja lohkon puolittuminen varmaankin lisää suosiota. Voi olla kovaakin nousua tiedossa ensi vuoden puolella?

Muutkin saa spekuloida, olisi mukava kuulla teidän mietteitä!

[quote=“gandhibr, post:56, topic:271”]Nyt kurssi on noussut tuonne noin 12.5 USD tasolle. Onkohan tässä odotettavissa, että tasainen nousu jatkuu? Eikös tuo WordPress-uutinen ja lohkon puolittuminen varmaankin lisää suosiota. Voi olla kovaakin nousua tiedossa ensi vuoden puolella?

Muutkin saa spekuloida, olisi mukava kuulla teidän mietteitä![/quote]

Mun mielestä Bitcoin on saanut paljon nostetta viime aikoina ja yleisesti ottaen uutisten laatu on parantunut, ja kommenttien laatu. Paljon positiivisempaa juttua kuin ennen. Bitcoinin aiemmin sivuuttaneiden päät kääntyvät tällä hetkellä ja he tsekkaavat sitä uudelleen. Esimerkiksi ihan äskettäin Bitcoinista oli juttu netissä Ranskan suurimman lehden etusivulla.

Mulla on käynyt viime aikoina mielessä, että en pidä enää kesäkuun 2011 huipun ($32) ylittämistä utopistisena. Olen sitä mieltä, että se saattaa mennä rikki jopa lähikuukausina. Odotan siis jonkinlaisen räjähdyksen tapahtuvan lähiaikoina.

Lisää nostetta. Saas nähdä meneekö $13 rikki.

4.12.2012 klo 13:50

[quote=“Technomage, post:58, topic:271”]Lisää nostetta. Saas nähdä meneekö $13 rikki.

4.12.2012 klo 13:50

[/quote]
Sain juuri eurot sisälle goxiin ja tässä juuri mietin, että pitäiskö ostaa nyt vai laskisko tuo kurssi tuosta vielä tuonne alle 12.5 tasolle niin säästäis siinäkin vähän…

$12.9 rikki jo. Ei olla enää kaukana kolmestatoista.