Bitcoinvuosi 2014

Ei koko maanosa ole lapsenkengissä, mutta heitän hatusta arvauksen 80 % maanosasta on lapsen kengissä.
Johannesburg taitaa olla koko maanosan menestyneimpiä kaupunkeja ja mahdollisesti ainoa ns. “moderni kaupunki” Afrikassa.
Tietenkin valtioiden pääkaupungit ovat ko. maan keitaita, mutta nekään eivät ole samassa liigassa esimerkiksi Helsingin kanssa, vaikkei Helsingissäkään se elintaso ole niin korkea (lähinnä kiitos korkeiden asumiskustannusten).

Afrikassa monissa maissa keskimääräinen kuukausiansioa työläisellä on luokkaa 150-300 euroa/kk (erään vertaislainapalvelun näppituntumalta tehdyn arvion mukaan). Asuminen on käytännössä ilmaista - muutaman kympin luokkaa.
Voisin kuvitella ruoan olevan merkittävästi halvempaa Afrikassa johtuen vähäisestä valvonnasta. Suomessahan paljon ruoan hinnassa näkyy kaikenmaailman joutava valvonta ja sen ylläpito joka tekee kaikesta todella kallista. Afrikassa taas on mentaliteetti sellainen, että asiakas menee torille ja haluaa kananlihaa, niin se torikauppias lahtaa elävän kanan siinä asiakkaan silmien edessä ja antaa kanan ruumiin ostajalle. Suomessa tässä asiakkaan ja kauppiaan välissä on kylmäketju ja monta eri välikättä.

Jos olisin yksinäinen poikamies, niin ehdottomasti vakavasti harkitsisin lähteväni juuri johonkin matalasti kehittyneeseen maahan ja rakentaa sinne jotain.
Nuorten poikien, jotka eivät ole vielä ehtineet sitoutua kehenkään, suosittelen tekemään 2-3 vuotta kovasti töitä, säästämään rahaa 20-30 keuroa ja ostamaan mahdollisesti muutaman bitcoinin nyt vielä kun ovat halpoja ja sitten lähtevän rahan kanssa jonnekin Afrikkaan ja ostavan sieltä maatilan/myllyn tms itselleen. Samalla työnteon ohella voi opiskella kuinka viljellä kuivassa.
Tätä jälkimmäistä voi muuten opiskella Israelissa. Israel on suuri ihme: kun ensimmäiset siionistit tulivat maahan 1800-luvulla, niin Israel oli lähinnä malariasuota, jossa asui siellä täällä muutamia beduiineja. Ensimmäiset siionistit (Rotschildit kumppaneineen) ostivat Tel Avivin läheltä laajoja maa-alueita beduiineilta pilkkahinnalla malariasuota. Sitten maa kuivattiin kasvattamalla eukalyptyspuita (eukalyptys-puu imee maasta kosteuden).
Sitten alettiin maanvliljely melko haasteellisissa olosuhteissa. Aurinkoa riittää, mutta vettä ei ole riittävästi (vain yksi juomakelpoinen järvi Galileassa).
Etelä-Israelissa, joka on autiomaata taas kokonaan (Eilat ja sieltä pohjoiseen) on kuollutta aluetta. Siellä kuitenkin opiskellaan maanviljelyä vaikeissa olosuhteissa mm. Arava-instituutissa (sijaitsee n. 30 minuutin ajomatkan päässä Eilatista pohjoiseen). Sinne vain opiskelemaan, netistä varmaan löytää tietoa lisää. Taitaa maksaa 1500 USD/kk opiskelu sisältäen kaiken (asuminen, ateria, opiskelu). Muutaman kuukauden kun tuolla opiskelee ahkerasti niin varmasti jotain tarttuu päähän.
Sitten, jos on akateemista pätevyyttä, niin tietenkin voi hakea eri säätiöiltä tukea, mutta sitten monesti he haluavat jotain vastinetta - esim teet heille jonkin tutkimuksen tms.
Sitten kun opinnot ovat pulkassa, niin ostat Saharasta maata ja Monsatolta siemeniä ja muutat Saharan keitaaksi. Afrikasta löytyy paljon edullista työvoimaa, eli yksin ei tarvitse töitä siellä tehdä.

Olimme Afrikassa vuodenvaihteessa (Keniassa) ja matkalla Nairobista Kakamegaan 13 -vuotias poikani sanoi, että täältä minä haluaisin ostaa maatilan itselleni ja muuttaa tänne. Maisemat auton ikkunasta olivat upeita, mutta pelkästään maisemista asia ei ollut kiinni. Poikani mieltyi Afrikkaan muutoinkin. Onhan hän koko lapsuutensa kuunnellut minun Kilimanjaron valloitusjuttujani… :smiley:

Afrikassa on hyvät mahdollisuudet rikastua.
Siellä ei ilmeisesti säädellä liiketoimintoja niin ankarasti, joten paljon vapaammin voi työskennellä. Toisaalta varjopuolena on se, että ei se laki myöskään hyvässä ole niin tarkka välttämättä. Säätely on kaksiteräinen miekka. Toisaalta hyvä, toisaalta huono.

Tavallisella bisnesmiehellä on hyvät mahikset kyllä jo muutamalla kymppitonnilla tehdä rahaa Afrikassa.
Ostat “koneet” ja palkkaat paikalliset töihin - siellähän on pula työpaikoista. Myyt tuotannon vaikka jollekin tukkurille. Näin minimoit omat työsi ja voit keskittyä olennaiseen, eli itsesi toteuttamiseen tai bisneksen laajentamiseen. Mielellään jälkimmäiseen, että useampi afrikkalainen saa työtä ja masunsa täyteen. ;D
Kun masu on duunareilla täynnä, niin heillä ei ole mitään syytä olla vihainen sulle. Tosin sitten täytyy vain löytää ne tekijät sieltä Afrikasta. Kaikki eivät ole niinkään ahkeria työihmisiä, kuin taas esimerkiksi Saksassa ollaan. Palkkaus kannattaa sitoa jossain määrin suoritteisiin, tai pohja+bonustyyppinen toimisi Afrikassa varmasti hyvin. ;D

Ihmiset ovat eri maissa vähän erilaisia.

Olen itse miettinyt pitkään Afrikkaan muuttamista, saa nähdä onko koskaan oikeasti rohkeutta/todellista tahtoa siihen.

Eräs tuttuni asui siellä 20v, lähti sinne noin parikymppisenä, ja tuli noin 10v sitten takaisin. Hän pyöri jossain Swazimaa - Etelä-Afrikka akselilla.

Siellä sai siihen aikaan valkoinen elellä aika herroiksi, mutta mustien päästyä valtaan, alkoi tilanne (varmasti aiheestakin) muuttumaan, sittemmin siellä ei kuulemma uskaltanut asua kuin “vuoren huipulla mihin pääsee vain helikopterilla ja aseistetut vartijat kiertää piikkilangoin eristettyä tonttia.” Tuttavanikin sitten pitkin hampain joutui muuttamaan takaisin Suomeen, swazimaalainen vaimo kainalossa. Ilmeisesti ikävä olisi takaisin, mutta ei kuulemma ole enään oikein turvallinen paikka. Tiedä sitten miten on.

En tiedä onko tilanne myöhemmin stabilisoitunut. Ilmeisesti jonkin verran. Hurjia juttuja sieltä kuullut. On se siellä tosiaan aika erimeininki. Ja se työmentaliteetti, aika käsitys ym. on afrikkalaisella hiukan erilainen.

Jos sä mietit uskallatko, niin silloin et kyllä ikinä tule toteuttamaan sitä haavettasi.
Loppupeleissä sun pitää alkaa jo tänään toimia sen tavoitteen eteen, mikäli haluat muuttaa sinne.
Suunnittelet mitkä on niitä askeleita, joita sun pitää ottaa ja aloitat jo tänään.

Esimerkiksi, jos raha on este, niin otat tavoitteeksi, että saat lisättyä ansioitasi esim. 2 viikon sisällä. Sitten alat toimia sen eteen. Jos se tarkoittaa esimerkiksi lisätä työntekoa, niin etsit itsellesi sopivan lisätyön ja laitat siitä tulevat roposet säästöön. Bitcoiniakin kannattaa osalla niistä varoista hankkia, koska se voi auttaa merkittävästi tavoitteen saavuttamisessa nopeammin.

Sitten menet esim. sinne Arava instituuttiin muutamaksi kuukaudeksi perehtymään maanviljelyyn vaikeissa olosuhteissa ja sieltä sitten menet Afrikkaan ja hankit sopivan maapläntin ja rakennat sinne oman valtakunnan. 8)

Jos sulla on haave, niin ei kannata jättää sitä vain unelmaksi vaan laatia tavoitteellinen suunnitelma ja aloittaa jo tänään sen eteen toimiminen.
Esimerkiksi Saharan alueelta voisi saada edullisesti maata, jota pystyt viljelemään Arava-instituutin opeilla. Palkkaat itsellesi paikallisia ja teet sinne itsellesi oman tukikohdan.

Poliittisesti se on epävarmaa aluetta, mutta suosittelen, että ystävystyt siellä paikallishallinnnon kanssa ja osoitat olevasi hyödyllinen heille, niin etköhän sinäkin saa siellä erityiskohtelua. :wink:

Hauska ketju seurata näin jälkikäteen miten komiat oli monen odotukset kurssin nousulle tänä vuonna ;D

Noh, niin kuin Mamba joskus lauloi:“Vielä on kesää jäljellä…” 8)

Bitcoinbullbear ennustaa viimeisimmässä talousanalyysiblogissaan tämänhetkisten myynti-&ostoilmoitusten perusteella että hinta käy nyt 410 eurossa mutta nousisi lähiviikkoina 500 euroon. Lisäksi sivusto ei näe mitään estettä etteikö tuhat dollaria (750 euroa) menisi rikki vielä tämän vuoden puolella.