Onko ANTMINER U3 63GH mistään kotoisin?

Riippuu mikä algorithm (sha-256) ?

Bitcoins, Litecoins ja mitä nyt sattuukaan olemaan ja toi pystyy kaivamaan. Luultavasti sha-256 :slight_smile:

On ihan siisti laite. Ei siis mikään elektroniikka/johtohässäkkä. Sähkönkulutus on liki 1 W/GH. Rahallisesti ei pääse omilleen, jos joutuu maksamaan sähköstä. Lisäksi vaatii usb liitännäisen ohjausyksikön. Esim. raspberry. Tai sitten pöytäkone, jos muutenkin pitää sitä koko ajan päällä.

Poolissa louhimalla bitcoineja tulisi tällä hetkellä 0,00019 BTC/vrk. Toisaalta voisi pistää laitteen louhimaan omaan nodeen. Silloin pitäisi 25 BTC lohko löytyä n. 360 vuoden aikana :slight_smile:. Mutta hyvällä tuurilla voisi löytyä vaikka eka päivänä. Vähän niinkuin lottoamismielessä. Lohkon löytyminen olisi vielä paljon todennäköisempää, kuin 7 oikein lotossa.

No se on toden näköisempää löytää blockki, kun saada 7 oikein lotossa. 25 BTC tekisi jo aika paljon. Jotkut onnekkaat voittaa niitä montakin peräkkäin. Tosin niillä on paljon enemmän tehoja louhintakalustossa + vuokrattuna.

Itsellä on sellainen pyörinyt nyt kuukauden päivät - ihan kattoon asti kellotettuna (cgminer) se ei oikein jaksa puhtaasti pyörittää mutta kyllä se toiseksi nopeimmalla - nyt: 63.15Gh/s asetuksella menee ilman erroreita. olen siihen ihan tyytyväinen. seuraavaksi laitankin jo S3:n rullaamaan kun vain saan tarpeeksi virtaa hankittua

olen vasta itse miettinyt että joo: kiva: löysin blokin ihan itse omalla 20Ghs kaivurilla ja jee - SAAN PALKKION KUN OLEN LOUHINUT BLOKIN??? vai mikä järki siinä on että saat bitcoinit jos et jauha koko blokkia? en ole enempää ajatellut kuin tuon verran

mielenkiintoista arvailua mutta ei: bitcoin minereilla ei pystry louhimaan Litecoinia. jopa dualminereissa on litecoin siru erikseen bitcoinsirujen seassa - tarkkana siis - toinen on SHA-256 ja toinen SCRYPT

Juu tiedossa on ja toinen mahdollinen on Gridseed USB 8G Bitcoin Miner missä on 8G BTC 300K LTC joten en vielä ole päättänyt sen tarkemmin.

No se ero on siinä, että jos louhit poolissa ja löydät blokin niin se 25 BTC jaetaan kaikkien ko. poolin louhijoiden kesken joten kuten oikeudenmukaisesti. Jos taas louhit yksin ns. “solo mining” periaatteella niin saat tietysti itse pitää koko 25 BTC.

Oikeastihan sen blokin löytäminen on hankalaa ja vaatii sitä louhimista. Eli se on tavallaan niinkuin arpapeliä. Mitä enemmän itsellä on louhintatehoa niin sitä enemmän on “arpalippuja” ja vastaavasti lohkoja löytyy useammin. Mutta siis yhdelläkin arpalipulla voi voittaa. Sen jälkeen kun lohko on “löytynyt” sen kirjaaminen sinne ketjuun ei enää vaadi mitään isompaa laskentatehoa. Vaan hoituu ihan siinä samalla ko. louhijan käyttämällä bitcoin core ohjelmalla.

Tässä on jotain linkkejä ko. aiheesta. On vähän vanhoja, mutta periaatteellisella tasolla varmaan ihan päteviä:

https://cryptocointalk.com/topic/9505-how-to-solo-mine/

1 tykkäys

Gridseed 5 chip GC3355 LTC300k/BTC8G oli meikän 1. miner osto - 3kk pyörinyt ja opettanut minut kivasti koodailemaan cgmineria :wink: suisittelen ihan jokaiselle - ei ole edes minkään hintainen joten se hintakaan ole este :slight_smile: toivottavasti sen hinta ei nouse koska juurikin litecoin-louhinnan takia ajattelin ostaa näitä lisää

Noh hyvä juttu. Onko se sulla pyörittänyt yhtä aikaa BTC & Litecoineja vai toimiiko se vain yhtä valuuttaa kerralla louhijana? AliExpressistä saa tosiaan aika halvalla näitä mutta virtalähde taitaa puuttua vaikka onkin ehkä sähköjohdon osa mukana.

Kyllä se toimii molemmilla - nettiohjeissa sanottiin että olis hyvä pudottaa bitcoin louhintaa alemmas että toimis muka paremmin muta en ole huomannut mitään eroa - tosin mun kellotus bitcoinissakin on aika rauhallinen, vain 850Mhz
Todellisudessa en ole tosin saanut jauhettuia Litecoinia yhtä paljon kuin btc koska Litecoin on hiukan erilainen ja itsellä ollut paljon työtä nyt muiden kolikoiden opiskelussa sekä itse BTC:n hienosäätämisessä (pari maineria odottaa edelleen asennusta) ja mulla on huonot tilat
pari viikkoa sitten kun kokeilin se toimi pari päivää ihan hyvin sitten säädin jotakin kun yritin jotakin cgminerin ohjetta ja vaihdoin komentoja niin se alkoi tekemään sellaista että ei käynnistänyt enää cpu-mineria ollenkaan - sellaisestahan palaa käämi kun itse sotkee toimivan systeemin eikä hoksaa missä on vika :slight_smile: :slight_smile: :slight_smile:
Se on suunniteltu toimimaan yhdessä 300k/8G ltc/btc eli se on sen tehtävä jauhaa molempia yhtäaikaa
siihen on githubissa tms ihan oma windowsille conffattu cgminer
periaatteessa se komento on --dual --scrypt -o jne

joo; niissä tosiaan minullekin tulleissa on kaikissa virtajohdonpätkä ja tiedonsiirto/ohjauskaapeli mutta virtalähdettä niissä ei ole. mielestäni se on ihan älykäs niin koska virtalähteet maksavat uutena lähes 100€

En itse ole oikeastaan ollenkaan käyttänyt AliExpressiä, voisitko laittaa vaikka linkin siitä koska se hinta kiinnostaa ja haluan itsellekin muutaman lisää - sitten on tärkeä muistaa että kun jauhaa bitcoinia ja varsinkin kun molempia on se aktiivinen jäähdytys pakollinen - eli tuuletin pitää olla mukana - muuten se pitää asentaa itse

http://www.aliexpress.com/item/Gridseed-USB-LTC-BTC-miner-9GH-300k-bitcoin-miner-litecoin-miner-USB-asic-miner-Collectibles-Wholesale/32289034324.html?spm=2114.10010108.100009.9.Y6HVMw

Vaimo on vähän väliä jotain tilaamassa sieltä. Esim noita puhelimen kuoria tytön kännykkään. Hinnat on ihan murto-osia siitä mitä kaupassa ja tavara on aivan samaa kiinalaista massa tuotantoa. Muistitikkuja ja kortteja ei kannata tilata koska ne on aivan liian hitaita.

1 tykkäys

Tosiaan - kyllä se siltä vaikuttaa että minäkin ainakin kokeilen soolomainausta noilla pienemmillä mainereilla kunhan vain saan tarvittavat ohjelmat ja asetukset konffittua - kyllä se minusta ihan suht järkevältä kuulostaa 100Gh/s laittaa soolona :wink:

niin ja tosiaan 9Gh/s :slight_smile: itsellä tosin se nopeus vaihtelee 7-12 Gh/s

Aloin kanssa vähän taas kiinostua tästä sooloilusta ja löysin poolin, jossa voi tehdä solo mainausta.Eli ei siis itse tarvi pyörittää nodea yms. Jos siellä löytää lohkon, saa siis pitää sen itse. Pooli ottaa vain 1% siitä palkkiona:

http://solo.ckpool.org/

“Miners with old/inefficient miners that will never earn any rewards
through regular mining that wish to leave it mining as a lottery”

Olen nyt mainaillut aika paljon pilvipalveluissa mutta kumminkin tässä haluttaisi saada omaa rautaakin tulille. Löysin kaupan mistä saisi halvalla U3:sta mutta pitäsi tilata 25 kerralla. Pitää nyt miettiä sillä jos sieltä noita ostelisi ja Tampereella saisin ne niin olisikko osalle ostajia Bittirahan käyttäjissä?

Kävipä itselle niin että kun sain 4 päivää ladattuani lohkoketjua koneelleni ja buutattuani; en enää saanut kannettavasta kuvaa ulos - meni siis harrastus tauolle ja Antminer myyntiin.
Noh, jäljellä on vielä S3 ja virtalähteenkin sain tilattua, 100w tehoa ja parikymppiä hintaa. Suunnitelmissa laittaa S3 pörisemään pian siis uudestaan.

25 X U3 ? Jos kyseessä on tosiaan malli … Eipä olekaan, 3355 sirut, jotka mainaavat dualina sekä litecoinia että bittirahaa, lienee vain tuossa Gridseedin usb mainerissa… Näin jonkun mainerin jossa oli ko. Sirut mutta siinä erikseen mainittiin että litecoinia niillä ei kuitenkaan voi louhia, kannattaakin olla hyvin tarkkana ja kärsivällinen laitteistoa hankkiessa. U3 saattaa pitää esim Windows ohjauksessa sellaista rajoitusta että esim: vain 6kpl toimii yhdellä Windowsilla
Muuten se haittaa laskutetaan huomattavasti. Myös kukin U3 tarvitsee oman tehoa antavan usb-liitännän.

Juu tossa U3:ssa on vain 63Ghs 256 mainaus… Se on huono juttu siinä. Vie virtaa ainakin 60w joten en tosiaan käyttäisi kuin yhtä tai kahta. Mutta olen huomannut, että on helpompaa mainailla pilvessä ja hiukka tehokkaampaakin jossain mielessä. Gridseed 6Mhs Blade mainari olisi ihan kivä kun semmoisen saa halvimmillaan noin $80 hintaan. Mukava tietty on katsoa uutta systeemiä missä on niputettu niitä niin, että nopeus on 25-28Mhs mutta nipun hinta on vain $290. Samaan hintaan kun saa jo näytönohjaimen.