Kaikkien osakkeiden kaupankäynti Privanetissä keskeytetty

Finanssivalvonta kertoi Privanetille että heidän on keskeytettävä osakkeiden jälkimarkkinat. Privanetissä oli markkinat myös Coinmotionin osakkeille.

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen raportti ilmeisesti kieltää Privanetin toiminnan nykyisessä muodossaan. Raportti kuitenkin julkaistu jo 8.4.2021 joten miten tämä tulee näin yllättäen? Privanet ihan pihalla asioista jotka vaikuttavat näin laajasti heidän toimintaansa?

Mitähän nyt käy Coinmotionin osakkeiden kaupankäynnille?

Se, että Privanetin nykytoiminta ei ollut mahdollista jatkua, oli sinänsä odotettua ainakin itselleni. Yllätyksenä sen sijaan tuli, että Privanet ei osannut tai pystynyt löytämään mitään keinoa, miten toiminta olisi saatu lain tulkintaa vastaavaksi ennen kuin piti lappu laittaa luukulle. Jotenkin näin henkilökohtaisena mielipiteenä tekisi mieli kyseenalaistaa koko putiikin kompetenssi tehdä tällaista liiketoimintaa.

Coinmotioniin asia ei silleen yhtiönä vaikuta, koska Privanetillä ei ole aiemminkaan ollut yksinoikeutta yhtiön osakekauppaan. Osakkeet sinänsä jatkavat omaa elämäänsä, osingonmaksu toimii kuten ennenkin ja osakkeilla saa käydä OTC-kauppaa. Mutta kyllähän kaikki kaupankäynnin käytännön järjestelyt vaikeutuu ilman välittäjää.

Yksi väliaikainen viritelmä tietysti voisi olla että tänne foorumille perustaisi osto- ja myyntilangan. Täällä sellainen on ollutkin yhtiön alkuaikoina ennen Privanet-listautumista.

2 tykkäystä

Miten olis https://bnktothefuture.com/ Coinmotionin osakkeiden uudeksi välittäjäksi? Sieltä löytyy jo kryptopörssien osakkeita jälkimarkkinoilta.

Onko aikeita listautua First North pörssiin? Tuo ainakin avaisi helpon kanavan ostaa ja myydä Coinmotion Oy osakkeita.

1 tykkäys