Verottajalta voi tulla yllättävä yhteydenotto bitcoineista

Verottajalta voi tulla yllättävä yhteydenotto bitcoineista – ”Enempää en pysty kertomaan, vaarantaisi valvonnan”

“Jos on esimerkiksi ostanut yhden bitcoinin 200 eurolla ja myy sen 2 000 eurolla, pitää 1 800 euron myyntivoitosta pulittaa yli 500 euron verot”

Huhhuh. Valtio saa siinä yli 500e rahaa jota ei ole millään tavalla ansainnut, ja hassua on sekin, että joudun maksamaan verot nimenomaan Suomelle kun tekemäni “bisnes” ei ole sidoksissa Suomen valtioon kuin siten että satun toistaiseksi asumaan täällä. Ymmärrän että joudun maksamaan veroja jos pistän kaupan pystyyn Helsingin keskustaan ja saan siitä elantoni, koska hyödynnän siinä Suomea. Millä tavalla valtio on ollut osatekijänä siinä että ostin Bitcoineja? Ei mitenkään. Olisin voinut ostaa niitä vaikka avaruudesta käsin ja silti Suomi kokee ansaitsevansa 34 fucking prosenttia voitosta, ja tappiovähennysten kohdalla sylkäistään silmään.

Bitcoinin järjetön ja selvästikin katkera verotus muistutti minua taas siitä että asun yhdessä maailman huonoimmista valtioista ja kaikki työttömänä vietetyt nuoruusvuodet verorahoja imeskellen olivat täysin oikeutettuja.
Todennäköisesti me kryptovaluuttoihin aikaisin perehtyneet elätämme koko ryvettynyttä valtiotamme vuonna 2050.

2 tykkäystä

kun et valaise lompakosi missään ETA maissa tarjoamissa palveluissa ja käyt vaikka Pietarin reissulla pumppaamassa persettä timanteilla niin mielen laatukin paranee.

Kyllä verokarhulla on nyt hätä saada oma siivu, on nälkä. Valtio ei lain mukaan ansaitse veroja bittirahasta, koska ei ole ollut osakkaana sinun tai kenenkään louhinnassa.

Verotuksen liittyminen asuinmaahan ja -paikkakuntaan on sikäli perusteltua, että kaikenlaista infrastruktuuria ja julkisia palveluja tulee käytettyä, vaikka ansaitsisi rahat jossain ihan muualla. Julkinen puoli pitää rahoittaa jostain, vaikka kaikki siirtyisivät palkkatöistä elämään Bitcoin-sijoituksillaan.

Kuitenkin jos kuvitellaan, että joku myy vaikka sadan tonnin edestä bitcoineja voidakseen ostaa asunnon, niin siitä menee samat 30 % pääomatuloveroa. Ikään kuin se julkinen talous toteaisi, että mehän muuten tarvitaan 30 donaa just nyt lisää, mites sattuikin.

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48411/virtuaalivaluuttojen_tuloverotu/

“louhintaan osallistumisesta saatava tulo on saajansa ansiotuloa. Louhinnasta saatu tulo realisoituu verotettavaksi sillä hetkellä, kun henkilö saa virtuaalivaluutan vallintaansa. Virtuaalivaluutan arvona käytetään saantohetken mukaista vaihtokurssia.”

Tuo on muuten totta. Suomessa on mielettömän kova pääomatuloverotus. Laki on todellakin niiden sikojen keksimä jotka ovat hoksanneet tulonsiirtoporsaanreiän ihmisiltä valtiolle.

Oliko tähän tulossa jotain muutosta … tai ainakin yritetään muuttaa?

Verotus tulee käsittääkseni vain voitoista, ei sijoitetusta pääomasta. Eli käytännössä siis omat pois mutta sen ylittävästä täytyy maksaa kuten ihan loogista on.

Pitäisköhän avata tässä tili haaparannalta.
Tuossahan voisi olla ajatusta.
Pitää ottaa vaan ruotsalainen henkilötunnus ensin.

juu, voitosta veroja 30 - 34 %.
Kun pankeissa tajutaan tämä, niin ehkä asenne muuttuu myönteiseksi.
Valtionkin virastoissa ja Suomen Pankissa sanotaan: “Hei, me tienataan tällä!”
:slight_smile:

Niin. Onhan tuo järkyttävä prosentti mutta ehkä päättäviin elimiin pitää tehdä ensin myönteinen vaikutus, että tuo prosentti tippuu. Sillä välin voi pakoilla verottajaa Espanjassa tyyliin Fryckman.

Maksan veroni Suomen Tel-eläkkeestä Espanjaan, mutta asun Kolumbiassa. Kun nostan fiatia Prasokselta. olenko tienannut voiton Suomessa, Espanjassa vai Kolumbiassa? Asuuko joku keskustelijoista Suomen tai EU:n ulkopuolella. Olen asunut Suomen ulkopuolella jo 4 vuotta.

Ei verojen maksu Espanjaan ole pakoilua, jos esim. eläkkeestä maksan verot sinne. asuin silloin Espanjassa ja käytyn sikäläisiä palveluita. Espanja ei välitä missä asun enaa, saahan se rahansa, asun E.Amerikassa

Fryckmania en tunne.

Toivottavasti krypto-porukoilla Suomessa on jotain lobbaus yritystä menossa?
jos yllättäen tulee joku xx% alv tms. krypto ostoon/käyttöön/vaihtoon tai johonkin muuhun väliin, niin se on sitten toiminnan loppu suomessa… kun vaihtoehtona olisi vaikka tehdä suomesta krypto edelläkävijä…

Laita sepa maksu suoraan coinbaseen niin ei tule turhia yllätyksiä verottajalta. Coinmotionin kai muutenkin pakko ilmoittaa kaikkien bittilompakot Suomen verottajalle.

valuutanvaihdossa ei ole koskaan mitään alv. vai oletko joskus nähnyt Forexissa muka alv hintoja?

Hyvä sitten, lähinnä tarkoitin että tulee joku ylimääräinen krypto-vero jokaisen tapahtuman väliin… toivottavasti ei.

Tuosta vaihtotoiminnasta on verohallinnon ennakkopäätös olemassa, että se ei ole alvillista, joten siltä osin vielä turvallista. Muutoin kyllä mikään ei viittaa siihen, että Suomesta tulisi minkäänlainen edelläkävijä sillä asenne vaikuttaa olevan edelleen tasolla “pyramidihuijaus” yleisesti.

Ei se auta muuta kuin hashikset pitää louhimassa piilossa