Valtio ja pankit riitautuivat kriisiajan maksujärjestelmän rakentamisesta

Aina ei meinaa muistaa kuinka riippuvaisia ollaan yhteyksistä eurooppaan mutta onhan tämä surkuhupaisaa luettavaa

Valtio vaatii pankkeja rakentamaan poikkeusolojen varajärjestelmät mutta pankit ovat olleet panneet hanttiin.

Pankkien mielestä kansallisen varajärjestelmän rakentaminen on turhaa työtä eikä se välttämättä edes olisi laillinen.
Pankit ovat työryhmässä ihmetelleet, mikä ylipäätään olisi ”kansallinen varajärjestelmä”. Suomella ei ole kansallista maksujärjestelmää, vaan suomalaiset pankit kytkeytyvät suoraan eurooppalaisiin maksuinfrastruktuureihin kukin omia reittejään.

Niinpä niin kun netti kaatuu virtuaaliraha menettää arvonsa. Näinhän se on ollut jo pitkään. Konttoriverkoston supistuksella pankit ovat varmistaneet ettei ole mitenkään mahdollista nostaa pankkeja tyhjäksi vaikkei netti kaatuisikaan. :wink:
Jos ja kun lopulta ongelmia tulee, on selvää että ilmankäyteistä liikkuvat kansalaiset ovat lirissä varsin nopeasti.
Tuo kansallisen varajärjestelmän laittomuus tuntuu oudolta, jos suomi on itsenäinen, onko suomi itsenäinen?

Olen itse yrittänyt varautua siihen jos jotain tapahtuu niin vaihtaa osan virtuaalivaluutasta käteiseksi ja pistää omaan kassakaappiin. Jos virtuaalivaluutta kaatuu niin ompahan sitten käteistä.
Jos kansallista varmuustalousjärjestelmää aletaan pitää natsina niin se on kyllä todella väärin.
Nythän ekp pitää siitä huolen, että kansalliset instanssit eivät pääse valtaan. Esimerkkinä vaikkapa
katalonian tilanne.

1 tykkäys

Jep, täytyy toivoa että IL jutussa mainitut Suomen kannalta tärkeimmät palvelimet edes fyysisesti sijaitsevat jossain päin eurooppaa.
Ikävää jos hätätilanteessa pankkien täytyy lähettää palvelimien huoltopyyntöjä vaikka toiselle mantereelle.

EUn ulkopuolella on vähän toisenlaisia suunnitelmia
https://www.coindesk.com/ukrainian-central-bank-expanding-blockchain-team/
Ukrainaan suunnitteilla oma kansallinen digitaalinen valuutta “e-hryvnia” kansalaisille ja yrityksille.