Kokoomuksen suunta

Katainen on vienyt Kokoomusta reippain askelin vasemmalle, paisuttanut valtion velkarahalla ensin valtionvarainministerinä ja sitten pääministerinä. Nyt kun hän on lähdössä niin ääni kellossa on muuttunut täysin:

"Vallalla on ajatus, että valinnan vapauden lisääminen, luottaminen ahkeruuteen ja sivistyksen voimaa tuottaa aina jotain pahaa ja epäoikeudenmukaista", Katainen sanoi. "Tämänkaltainen ajattelutapa on vahingollinen uudistuskyvylle."

Kataisen mukaan kokoomuksen pitää olla entistä enemmän yksilön vapauksia korostava ja kunnioittava puolue.

Valinnanvapauden korostamisen pitää näkyä erityisesti talouspolitiikassa, Katainen sanoi. “Uskommeko mieluummin valtiojohtoiseen valintaan vai siihen, että vapautetaan ihmiset tekemään omia valintoja?” hän kysyi.

http://www.hs.fi/a1399689909583

Ihan kiva, tosin 10 vuotta myöhässä. Uusi puheenjohtaja tuskin voi olla vähemmän yksilönvapauksia kunnioittava kuin Katainen on ollut ja toivottasti hän vielä ottaa onkeensa näistä sanoista.

Itse olen tällä Kokoomuksen vasemmistolaiskaudella ollut mukana Liberaalit/Edistypuolue-hankkeessa. Nyt on onneksi Kokoomuksestakin alkanut kuulua järjen pilkahduksia (aluksi nuorisopuolelta) mutta aika näyttää johtavatko ne mihinkään.

Poliitikot nyt puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Joku aina joskus voi sanojen tasolla kehua yksilönvapautta, mutta se ei tarkoita, että hän tekisi jotain konkreettista sen eteen poliittisella kentällä. Luultavasti Jyrkikin on vain koittanut nuoleskella kokoomuksen liberaalisiipeä eikä suinkaan oikeasti uskonut tuollaisiin ajatuksiin.

Itse suosittelen unohtamaan kokonaan politiikan ja keskittymään sellaisiin maailmanparannusprojekteihin, jotka toimivat politiikasta huolimatta, kuten bitcoin.

Henk. koht pyrin toimimaan monella kentällä kuten:

  • vaihtoehtotaloushankkeissa (mukaanlukien bitcoin)
  • blogi ja uutiskentillä yms tiedotus&informaatiopuolella
  • kansalaisaktivismissa (mm. 2011-2012 Suomen occupy/torikokous)
  • puoluekentillä eduskunnan ulkopuolisia puolueita auttamassa
  • yhdistyspuolella kuten avoimessa ministeriössä
  • tehnyt politiikkaa myös henkilökohtaisella tasolla

Koen että jotta mikään voisi muuttua niin täytyy saada muutosta aikaan monella kentällä samaan aikaan. Joo, mahdollistahan olisi kerätä 10-20 kaveria, ottaa maatila parin hehtaarin pellolla ja elää yhdessä eristyksissä… mut sillo siin ois “pelastanut” vain sen 10-20 kaveria ja idea tuskin lähtee itsekseen leviimään… käytän politiikkaa ja infokenttää tiedonlevittäjänä jotta kun “eristäydyn yhteiskunnasta” en ole yksin siellä.

Hallituksen päätökset eivät olisi paljoa olleet erilaisia vaikka enemmistössä olisi ollut SPD, Keskusta, Vihreät, Vasemmisto tai edes Persut… yhtälailla oltaisiin “jouduttu ottamaan” velkaa, yhtälailla “oltaisiin jouduttu myymään” valtionomaisuutta, yhtälailla EU olisi suositellut meitä leikkaamaan… maan sisäl jokunen päätös olisi ehkä ollut vähän erilainen mutta pääasiassa politiikka, yhteiskunta ja kansalaisen asema olisi ollut samanlainen.

Valitettavasti Stubb jatkaa samalla linjalla “kasvupaketteineen”. Varmaan hän sitten Kataisen tavoin herää todellisuuteen siinä vaiheessa kun lähtee.

Minihallitusneuvotteluiden jälkeisessä tiedotustilaisuudessa kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajat hehkuivat tyytyväisyyttään. Jokainen heistä sai puheenvuorollaan kertoa tyytyväisyyden syyn ja se oli kaikilla sama: valtio laittaa lisää rahaa heidän tärkeänä pitämäänsä asiaan.