Bitfury toivotettiin tervetulleeksi Norjaan - jääkö Suomi 'kryptojunasta'?

Ja Canaan Creativella on datakeskustoimintaa Ruotsin Bodenissa.

Suomi on tätä menoa jäämässä junasta louhintatoimintaa- ja lohkoketjuratkaisuja tekevien yrityksien kohdemaana.

Suomen ja etenkin suomalaisten pankkien suhtautuminen bitcoiniin ja sen mahdollisuuksiin on nähdäkseni pääosin kielteinen.

Olenko väärässä, onko Suomi suotuisa paikka tällaiselle toiminnalle teidän mielestä?

Kestää varmaan aikansa mutta kyllä jossain vaiheessa joku isompi pankki tulee ulos setelikaapista.
Suomessa on varmaankin siten, että asioita valmistellaan pitkälle taustalla ja sitten ilmoitetaan
että lähdetään mukaan bittipörsseihin.

Tuntuu siltä, että koko Suomessa kryptoscene on lähinnä Prasoksen ja Localbitcoinsin varassa,
ja molemmille on asetettu pääsääntöisesti vaan kiviä tielle matkan varrella.

Kyllä se varmaan alussa voi olla kivinen mutta ehkäpä Prasoksen toimintaa kannattaa suunnitella positiivisen tiedotuksen näkökulmasta järjestämällä infotilaisuuksia oma lehti tms. Aina pelkkä nettisivu ei vakuuta kaikkia ihmisiä.

1 tykkäys

Miksi positiiviseen tiedottamiseen tarvittaisiin muka paperimuodossa oma lehti?

Siksipä juuri mitä edellä kerroin

Hyvä keino kieltämättä, mutta tarkoitin vain että miksi juuri se olisi välttämättömyys.

Siksi että isommat massat uskovat paremmin painettuun sanaan.
Meinasin, että pitäisi saada positiivisia uutisia painettuun muotoon ensin pienemmässä piirissä. Ehkä myöhemmin isommat mediat huomaavat, että ei pelottelu-uutisilla mitään aikaan saa ja kirjoittavat neutraalempia asiallisia artikkeleita. Esim. Tietokone, Tiede -ja tekniikkalehdet tai vastaavat. Ehkä olen vain idealisti.

Minä meinaan kysyä, että olisiko hallituksella tarvetta “bitcoin ministerille”, ei olisi pöllömpi idea?
Minä tietysti :stuck_out_tongue: Muutenkin rahasta pulaa ja toimeentulotuen kanssa on ongelmia :frowning:

Paperilompakko airdropit postitse.